|
Näillä sivuilla seurataan kuvasarjan avulla miekkahäntätuliliskon (Cynops ensicauda) kehitystä munasta toukaksi ja pienikokoiseksi aikuiseksi. Vaihtolämpöisenä eläimenä salamanterien munien ja toukkien kehitysnopeus riippuu veden lämpötilasta, sekä saatavilla olevan ruoan määrästä. Tekstissä esiintyvät aikamäärät ovat kuvissa esiintyvän miekkahäntätuliliskopoikueen keskimääräisiä aikoja. Kehitykseen vaadittava aika vaihtelee myös yksilöllisesti, sekä kyseessä olevan lajin mukaan. Kiinankääpiötuliliskolla (C. orientalis) kehitys on usein miekkahäntäistä sukulaistaan himpun nopeampaa. Niinpä omien toukkien vaiheita seuratessa ei niinkään kannata kiinnittää huomiota aikamääriin, vaan siihen missä vaiheessa toukan kehitys on ja minkä mittainen toukka on.
Kuvateksteissä esiintyvä vaihenumerointi on kehittämäni. Se perustuu ainoastaan omiin havaintoihini, ei mihinkään kirjalliseen lähteeseen. Vaiheet pohjautuvat helposti paljaalla silmällä havaittaviin ulkoisiin piirteisiin joita salamanteriharrastajan on helppo tuokista ilman mikroskooppia tai ammattilaisen taustatietämystä bongailla. Koska vaiheita on yksinkertaisuuden takia vain viisi on hyvä muistaa että tuokka voi myös olla kahden vaiheen välillä. Tämän sivun kuvat ja tekstit pyrkivät kuvaamaan kunkin vaiheen "huippukohdan" tyypillisiä piirteitä. Aloita kuvasarja alusta, vai valitse haluamasi kehitysvaihe: muna, toukka tai nuoruusvaihe. |
|