Useimmille herpetoharrastukselle sydämensä menettäneelle tulee jossain vaiheessa vastaan tilanne jossa eläimien perushoito on saatu kuntoon. Kun eläin toimii, eli syö, kasvaa ja voi hyvin, on seuraava askel harrastuksessa usein eläimen lisäännyttäminen ja siihen liittyvien kompastuskuoppien läpikäyminen. Näin eteni myös minun tieni nuolimyrkkysammakkoharrastuksen parissa.

Hankin ensimmäiset nuolimyrkkysammakkoni länsinaapuristamme Ruotsista. Käteen messuilta tarttui neljän poikasen ryhmä vihernuolimyrkkysammakoita (Dendrobates auratus). Pari vuotta vierähti ihmetellessä ja kummastella sammakoiden hoitoa ja pienten ruokaeläinten kasvatusta. Sammakoiden kasvettua täyskasvuisiksi aikuisiksi, ja koiraiden alettua kurnutella alkoi munien odottelu. Myös myöhemmin hankitut sininuolimyrkkysammakot (Dendrobates azureus) sekä ”golfodulcennuolimyrkkysammakot” (Phyllobates vittatus) ovat lisääntyneet terraarioissamme. Tähän kirjoitelmaan olen kirjoittanut omia kokemuksiani nuolimyrkkysammakoiden lisäännyttämisestä, sekä munien ja toukkien hoidosta.

Kuvassa sutjakkaampi Dendrobates auratus -koiras vasemmalla. Pulleampi ja koirasta suurempi naaras oikealla.

Reviirikiistat ovat joskus hyvinkin kiivaita. Kuvassa Dendrobates azureus -naaraat painivat kovin ottein reviirin omistuksesta.

Ongelmia syntyy myös tilanteissa jossa samassa terraariossa asustaa useita eri lajisia nuolimyrkkysammakoita. Esimerkiksi tinctorius – lajiryhmän (mm. Dendrobates auratus, D. leucomelas, D. azureus ja D . tinctorius) sammakot lisääntyvät keskenään tuottaen lisääntymiskyvyttömiä jälkeläisiä.

Trooppisina lajeina nuolimyrkkysammakot lisääntyvät ympäri vuoden. Tämä ei kuitenkaan tarkoita että sammakot kutevat tauotta. Sammakot pitävät pausseja jotka voivat terraario-oloissa rytmittyä vuodenaikojen mukaan. Esimerkiksi yleislämpötilan nousu ja lasku sekä luonnonvalon väheneminen ja lisääntyminen ovat kaikki munintaan vaikuttavia tekijöitä.

Lähes kaikille tuttu sammakoiden kurnutus jota keväisin käydään lampien ja ojien rannoilla kuuntelemassa ei ole tarkoitettu ihmisten houkuttelemiseen. Kurnutuksella koirassammakko tavoittelee naarassammakoiden huomiota ja kuuluttaa reviiriään muille koiraille. Näin toimivat myös nuolimyrkkysammakot trooppisilla asuinsijoillaan.

Phyllobates vittatus -koiras kurnuttaa ananaskasvin suojasta.

Varsinaiset kosiomenot vaihtelevat lajilta toiselle. Tinctorius - lajiryhmän koiraan näköpiiriin tullut naaras saa koiraan huomion osoitukset osakseen. Koiras nostaa ruumistaan ylemmäksi, kääntyy kasvokkain naaraan kanssa ja jatkaa kurnutusta. Saatuaan naaraan huomion kiintymään kokonaan itseensä koiras jättää kurnutuspaikkansa ja hyppii naaraan luokse jääden istumaan tämän viereen. Naaras alkaa etujaloillaan läpsytellä koiraan kylkiä ja selkää. Läpsyttelyä kestää hetken aikaa jonka jälkeen koiras lähtee johdattamaan naarasta valmiiksi katsomiinsa kutupaikkoihin. Jos naaras pysähtyy kesken matkan alkaa koiras jälleen kurnuttamaan. Naaras vastaa kurnutukseen aloittamalla läpsyttelyn uudestaan. Näin matka jatkuu kunnes pari saapuu yhteen koiraan valitsemista kutupaikoista. Kutupaikan suojassa kosiomenot jatkuvat, minkä jälkeen koiras poistuu kutupaikasta jättäen naaraan munimaan. Munittuaan naaras niin ikään poistuu kutupaikalta. Naaraan poistuttua koiras palaa kutupaikalle hedelmöittämään ja kostuttamaan munat.

Dendrobates auratus -pariskunta kookospähkinästä tehdyllä kutumajalla.

Sopivan kutupaikan valitsee yleensä koiras. Koiraan johdateltua naaras kutupaikan luokse naaras laskee piilopaikkaan, lajista riippuen, 2-20 munaa. Tinctorius – lajiryhmän lajeilla munia tulee kerralla keskimäärin 5-10 kappaletta.

Nuorilla yksilöillä kudut voivat olla paljonkin keskimääräisiä pienempiä. Usein nuorten naaraiden munat ovat myös elinkelvottomia, ns. harjoitusmunia. Noin puolen vuoden harjoittelun jälkeen alkavat munat olemaan elinkelpoisia.

Koiras on jodattanut naaraan anopinhampaalle ja jättänyt tämän munimaan. Kuvassa Dendrobates auratus -naaras munineen.

Petrimaljalle on kerätty eri-ikäisiä Dendrobates auratus -lajin munia. Alkioiden iät vaihtelevat parista päivästä 14 vuorokauteen.

Vajaan parin viikon ikäisinä, nyt jo selvästi toukan muotoiset alkiot aloittavat kuoriutumisen. Toukat pyristelevät munahyytelössä kunnes hyytelö antaa periksi ja toukka vapautuu munasta.

Munien hoito
Usein terraariosta juuri poistetut munat ovat erilaisen roskan ympäröiminä. Nämä ylimääräiset roskat kannattaa puhdistaa oitis pois. Roskaiset munat ovat alttiimpia homehtumiselle kuin roskista puhdistetut munat. Myös hedelmöittymättömät sekä vahingoittuneet munat tulee poistaa, samoin kaikki muu mahdollinen lika muninta-alustalta. Muninta-alustalla olevat munat tulee pitää aina vedessä mutta niin että munien lakiosa jää vedenpinnan yläpuolelle.

Luonnossa kuten myös terraarioon jätetyt munat hoitaa koiras. Se huolehtii munien kosteutuksen. Koiras käy säännöllisesti munien luona laskemassa viemäriaukostaan nestettä munien päälle. Neste, joka sisältää myös virtsaa, pitää munat kosteana mutta se toimii myös luontaisena homekarkoittimena.

Tärkeää munien hautomisessa on ilmankosteus ja lämpö. Tasainen noin 24–25°C lämpö yleensä riittää takaamaan munien normaalin kehityksen. Ilmankosteuden tulisi hautomossa pysyä reilusti normaalia huoneilmakosteutta (~40 %) korkeampana, noin 60 % - 80 % tuntumassa.

Kaksoislaatikkohaudontamenetelmällä on saatu sopivat haudontaolot.

Munia ei juuri tarvitse haudonnan aikana hoitaa. Päivittäin tulee tarkistaa että haudontalaatikoissa on edelleen vettä. Päivittäin on myös hyvä tarkistaa munien kunto. Jos joku munista on kuollut, tulee se poistaa, jottei home pääse leviämään kuolleesta munasta eläviin muniin.

Ongelmat munien hoidossa
Isoin ongelma munien hoidossa on home. Roskaiset munat ovat alttiita homekasvulle, joten munat tulee pitää puhtaina. Myös vesijohtovedessä voi olla homekasvua edistäviä tekijöitä. Eri paikkakuntien vesijohtovedet tulevat eri järvistä tai pohjavesistä joiden mineraalikoostumukset ovat erilaisia. Munien hoitoon käytettävä vesi tulee aina seisottaa vähintään vuorokauden verran ennen käyttöä. Jos seisonutta vettä ei ole saatavilla voi hoitovetenä käyttää huoneenlämpöistä pullotettua lähdevettä.

Jo homehtumaan päässeet mutta edelleen elossa olevat munat voi yrittää pelastaa käyttämällä nk. lääkevettä. Lääkeveteen on sekoitettu akvaariokaloille tarkoitettua home-estolääkettä ja lähdevettä. Home-estolääkkeenä olen käyttänyt Jungle Laboratoriesin valmistamaa Fungus Clear Tank Buddies – tabletteja ja lähdevetenä suomalaista pullotettua lähdevettä. Home-estolääkettä käytettäessä tulee huomioida home-estolääkkeen annostus. Yleensä lääkettä annostellaan akvaarioihin 10 litran tarkkuudella, mutta munien hoitoon tarvittavaa vettä ei yleensä tarvita kuin muutama litra. Hyväksi havaittu suhde on sekoitus jossa on 50 % lähdeveteen pakkauksen ohjeen mukaan sekoitettua homeen-estolääkettä ja 50 % puhdasta lähdevettä.

Homeesta kärsivät munat tulee huuhtoa päivittäin lääkevedellä. Huuhtomiseen voi käyttää esimerkiksi pistosruiskua (ilman neulaa) taikka pipettiä. Jokaisen munan päälle tiputetaan pipetillä muutama lääkevesitippa. Lopuksi munien ympärillä oleva vesi korvataan lääkevedeksi. Hoitoa jatketaan niin kauan kunnes munia ympäröivät hyytelöt ovat jälleen kirkkaita. Lääkeveden pois jättämisen voi suorittaa vaiheittain, vähentämällä homelääkkeen määrää sekoituksessa, esimerkiksi sekoitukseen, jossa homeenestolääkkeen osuus on 40 % ja lähdeveden 60 %.

Myös munista kuoriutuneet toukat voivat kärsiä homeesta. Tällöin toukkien veden voi korvata kokonaan lääkevedellä. Kun toukat ovat selvinneet homeesta voidaan lääkeveden käyttö lopettaa asteittain samalla tavalla kuin munien kanssa menetellään.

Kuorimisen ongelmat
Kirjallisuudessa usein neuvotaan auttamaan toukat ulos munahyytelöstä. Hyytelö on helppo rikkoa esimerkiksi nuppineulalla. Neula työnnetään munan läpi varoen osumasta itse toukkaan ja muna nostetaan neulan avulla ylös. Munahyytelö on hyvin venyvää ainetta. Ylös nostettaessa toukka jää hyytelön pohjalle ja yleensä rupeaa pyristelemään. Neulalla lävistetystä ja ylösnostetusta munasta toukan on helpompi pyristellä vapaaksi. Kokemukseni mukaan ongelmaksi tässä menettelyssä on muodostunut oikean avustamisajankohdan arviointi. Liian aikaisin ulos munasta autettu toukka on usein elottoman oloinen eikä lähde niin nopeasti syömään verrattuna toukkaan joka kuoriutunut itsestään. Myös kuolleisuus avustetuilla toukilla on suurempi kuin itsenäisesti kuoriutuneilla toukilla. Vaikka munasta ulos autettu toukka selviäisikin hengissä, vaikuttaa liian aikainen kuoriutuminen toukan koko loppukehitykseen: avustettu toukka on muita hitaampi kehittymään.

Toukan avustaminen ulos munahyytelöstä onnistuu terävän neulan avulla.

Toukan kehitys
Munahyytelöstä ulos pyristellyt toukka on usein hyvin apaattinen, lähes kuolleen oloinen. Ei tule kuitenkaan pelästyä sillä tämä tuntuu olevan normaalia. Toukat reagoivat ärsykkeisiin ja muutaman päivän kuluttua ne ovat jo paljon voimakkaampia. Kehitys toukasta aikuiseksi sammakoksi, lajista riippuen, kestää tyypillisesti 30 - 90 vuorokautta.

Vastakuoriutunut Dendrobates auratus toukka. Toukan koko ei ole enempää kuin 10 mm.

Seuraavien parin kuukauden aikana toukka kasvaa pituutta. Pituuskasvu voi kiivaimmillaan olla jopa millimetri päivässä. Kasvunopeus taantuu mitä isoimmaksi toukka kasvaa. Lajista riippuen toukkien maksimipituus 30 mm – 50 mm.

Dendrobates azureus -toukan takajalat ovat voimistuneet ja toukka käyttää niitä uimisen avustamiseen.

Kun takajalat ovat kehittyneet voi etujalkojen kehityksen havaita kolmiomaisina pullistumina toukan etuosassa. Eturaajat kehittyvät ihopusseissa jotka päällepäin näkyvät edellä mainittuina kolmiomaisina pullistumina. Pullistumat muodostavat etujalkojen kyynärpäät. Eturaajojen kasvaessa pullistumatkin kasvavat. Lopulta ihopussit repeytyvät jolloin toukka työntää eturaajat niistä ulos. Tässä vaiheessa eturaajat ovat täysin kehittyneet ja toimintakuntoiset.

Nuolimyrkkysammakoille ominainen väritys kehittyy toukkavaiheessa. Osalle lajeista väri kehittyy viimeisenä (esim. D. auratus) ja osalle lajeista väri kehittyy samaan aikaa raajojen kehityksen kanssa (esim. D. leucomelas). Muodonvaihdoksen alkaessa kaikkien lajien toukilla väri vastaa jo aikuisten sammakoiden väritystä, mutta on aikuisiin verrattuna hieman himmeämpi.

Dendrobates auratus toukan toinen etujalka on tullut esiin ihopussistaan. Toinen etujaöka on vielä ihopussin sisällä.

Nuori juuri maalle noussut Dendrobates auratus -sammakko.

Muodonvaihdoksen läpikäynyt toukka nousee maalle ja on tässä vaiheessa jo aikuisen sammakon näköinen. Maalle noustuaan pienet sammakot ovat hyvin arkoja ja pysyvät suurimman osan ajasta piilossa. Syömään pienet sammakot alkavat muutaman päivän päästä maalle noususta.

Toukkien kehityshäiriöt
Toukilla esiintyy homeen lisäksi myös erilaisia kehitykseen vaikuttavia ongelmia joita ovat mm. suolistossa olevat ilmakuplat. Ilmakupla haittaa toukan kehitystä mutta myös vaikeuttaa toukan liikkumista. Suolistokuplasta kärsivä toukka joutuu olemaan liikkeessä koko ajan. Pysähtyessään toukka pulpahtaa pintaan kuin korkki. Energiaa menee tällöin jatkuvaan liikkumiseen eikä kasvuun hidastaen näin toukan kehitystä.

Dendrobates azureus -toukka, jonka leuasta kasvaa kehityshäiriön seurauksena ylimääräinen viides jalka.

Myöskään ylimääräiset raajat ja vastaavanlaiset kehityshäiriöt eivät ole harvinaisia.

Spindly leg syndrooma
Yksi suuri mysteeri nuolimyrkkysammakoiden toukkien kehityksessä on vielä nykypäivinäkin nk. spindly leg syndrooma (SLS). Sydrooma vaikuttaa etujalkojen kehitykseen ollen näin suuri ongelma toukkien kasvatuksessa. Syndrooman selvin tunnusmerkki on tikkumaiset toukan alle vääntyneet etujalat. Etujalat ovat lähes aina hyvin pienet ja täysin toimintakyvyttömät.

Syndroomasta kärsivä toukka kehittyy normaalisti aina siihen asti kunnes eturaajat alkavat muodostua. Etujalat saattavat ilmestyä pusseistaan tai jäädä pysyvästi ihopussien sisälle. Toukka käy läpi muodonvaihdoksen, muttei koskaan parannu syndroomasta. Syndroomalle altistuneen nuoren sammakon liikkeet ovat hataria, jopa koomisia. Liikkumiseen sammakko pystyy käyttämään ainoastaan takajalkojaan tehden liikkeistä lähes suunnattomia ja hankalia. Sammakko ei pysty istumaan suorassa vaan makaa kyynärpäidensä varassa. Kokonsakin puolesta sammakko jää nopeasti saman ikäisten sisarustensa varjoon. SLS sammakon elämä on usein lyhyt; usein vain muutamia kuukausia muodonvaihdoksesta.

Itselläni on yksi SLS:sta kärsivä Phyllobates vittatus – lajin nuori sammakko asustamassa muiden aikuisten sammakoiden seurassa. Sammakon muodonvaihdoksesta on tätä kirjoittaessa kulunut yli kymmenen kuukautta. Sammakko pärjää hyvin ravinnonhankinnassa muille terraarion sammakoille. Se on yleensä ensimmäisenä ruokakupilla syömässä. Sammakon eloa on toisaalta mielenkiintoista seurata mutta toisaalta se näyttää hyvin surkealta. Syndroomaan liittyy usein myös muita kehitysongelmia kuten selkärangan vääristymät. Tällä kyseisellä sammakolla selkä on vain hieman normaalia kaarevampi. Muuten sammakko on kuin sisaruksensa, mutta kääpiö koossa. Koska SLS on parantumaton ja elämään lyhentävä sairaus ei syndroomasta kärsiviä toukkia kannata kasvattaa aikuisiksi vaan ne olisi syytä lopettaa heti kun varmat merkit SLS:sta on havaittu.

Spindly leg -syndroomasta kärsivä Phyllobates vittatus -toukka. Toukan ruumiin alle kääntyneet, hyvin pienet ja tikkumaiset etujalat ovat syndrooman tunnusomaisimmat merkit.

Yksi selkeästi suuresti vaikuttava tekijä on ravinnon laatu ja erityisesti vitamiinien puute. Kehittyville toukille on tärkeää saada riittävästi ravintoa joka on korkealaatuista ja vitamiinirikasta. Ed Kowalsky kirjoitti Svenska Dendrobatidsällskapetin jäsenlehden Pilgiftarenin numerossa 43 että erityisesti B- vitamiinin puute olisi ratkaiseva tekijä SLS altistumisessa. Kowalsky suositteleekin lisäämään toukkien ravintoon B-vitamiinia. Itselläni käytössä oleva toukkien ravintosekoitus sisältää 50 % puhdasta spiruliinalevää joka luonnostaan sisältää mm. B1, B2 ja B12 sekä monia muita vitamiineja. Tämä ei kuitenkaan yksin riittänyt estämään muutamaa kasvattamaani toukkaa altistumasta SLS:lle.

Muita SLS:aan altistavia teorioita ovat mm. loiset, toukkien veden laatu ja lämpötila. Samaisessa artikkelissa Kowalsky esitti mielenkiintoisen teorian jonka mukaan SLS johtuu aikuisten jatkuvasta muninnasta johtuvasta munanruskuaisen ravinnepuutoksesta. Kowalskyn mukaan jatkuvasti muniva naaras ei pystyisi tuottamaan ruskuaiseen riittävästi tarvittavia ainesosia joita alkio tarvitsee kehittyäkseen normaalisti.

Kaiken kaikkiaan spindly leg syndroomasta ei voi välttyä jos toukkia kasvattaa vähänkään isompia määriä. SLS:sta kärsivien toukkien määrää voi kuitenkin yrittää rajoittaa huolehtimalla toukkien kasvatusolosuhteista sekä kiinnittämällä huomiota ruokintaan ja ravinnon laatuun. Myös aikuisista sammakoita tulee pitää hyvää huolta. Naaraita ei kannata rasittaa jatkuvalla munittamisella. Naaraalle tulee antaa välillä levätä ja kerätä voimiaan seuraavaa munintaa varten. Aikuisille sammakoille tulee myös antaa ravintolisää ja monipuolisesti erilaisia ravintoeläimiä. Aikuisille sammakoille käypiä ravintolisiä ovat mm. Dedrocare ja Amivit–A tuotteet. Hyvin ruokitut aikuiset tuottavat todennäköisemmin terveempiä jälkeläisiä kuin huonolla ravinnolla olleet aikuiset.

Ruokinta ja puhtaus
Toukille tuntuu kelpaavan monenlainen ruoka. On tärkeää tarjota toukille hyvänlaatuista ruokaa joka sisältää niin kasvis- kuin eläinperäistä ravintoa. Eläinkaupoissa myydään akvaariokaloille tarkoitettua hienopulverista poikasruokaa, sekä muita vastaavia kalojenpoikasille tarkoitettuja valmisteita. Laadukkaat kaupalliset valmisteet sisältävät monipuolisesti ravintoaineita jotka ovat hyvää ruokaa myös sammakoiden toukille. Myös monet muut akvaariokalojen ruoat soveltuvat sammakkokasvattajan tarpeisiin. Hiutaleruoista löytyy täyskasvis- kuin myös täysproteiinivaihtoehtoja. Kannattaa tutustua myös luontaistuotekauppojen ja -hyllyjen valikoimiin. Esimerkiksi ihmisille tarkoitetut spiruliinalevätabletit ovat puhdas luonnontuote joka on erinomaista ravintoa kasvaville toukille. Toukille voi myös tarjota pakastettuja verimatoja (surviaisentoukkia) muutaman madon kerrallaan. Toukat tosin tuntuvat suosivan muita vaihtoehtoja, mutta syövät kyllä madotkin jos muu ruoka loppuu.

Pulverimaisen ruoan saa pysymään pohjalla atuloiden avulla.

Ruokinnassa on muistettava ettei toukkia saa yliruokia. Liikaruokinta johtaa helposti veden pilaantumiseen, mikä on hyvin kohtalokasta toukille. Jotta liikaruokinnalta voi välttyä ruoka on hyvä jakaa toukille pienillä atuloilla. Pohjasyöjinä toukkien ruoka tulee myös tarjoilla pohjalle. Hiutaleet saa pysymään purkin pohjalla kastamalla hiutale veteen ja viemällä se atuloilla pohjalle. Myös pulveriruoan saa pysymään pohjalla atuloiden avulla. Atuloiden välissä vettynyt pulveri vajoaa itsestään pohjalle. Ruokaa tulisi antaa vain sen verran että jonka toukka ehtii syömään seuraavaan vedenvaihtoon mennessä.

Toukkien asutus
Toukkien kasvatukseen hyviä astioita ovat erilaiset sileäpintaiset muoviastiat kuten pakasterasiat ja muut vastaavat elintarvikemuoviset astiat.

Toukkayksiöitä kahdessa kerroksessa.

Veden puhtaus on lähes kaikki kaikessa toukkia kasvatettaessa. Vesi olisikin siksi hyvä vaihtaa kerran vuorokaudessa tuoreeseen seisoneeseen veteen. Toukat eivät erityisesti kaipaa altaaseensa mitään sisustusta mutta toukille voi antaa suojaksi ja mutusteltavaksi esimerkiksi jaavansammalta. Jaavansammaleen alle toukat voivat myös halutessaan piiloutua. Kaikki ylimääräinen sisustus kuitenkin lisää siivottavan määrää, joten mitään miniakvaarioita ei toukille kannata ruveta sisustamaan.

Valaistuksena meillä oli vain muista terraarioista heijastuvat valo sekä normaalit huonevalot. En ole huomannut kasvattamieni sammakoiden ja ostettujen sammakoiden väreissä kirkkauseroja joista joissain lähteissä mainitaan. Suoran valon puute ei tunnu vaikuttaneen omien poikasteni väriloistokkuuteen.

Yhteiskasvatus
Toukkia tulee yleensä useampi kerrallaan joten tuntuu enemmän kuin loogiselta kasvattaa toukkia yhteisaltaassa. Tällöin hoidettavia purkkeja on vain yksi. On kuitenkin muistettava että nuolimyrkkysammakoiden toukissa esiintyy kannibalismia. Kokemus on osoittanut että samankokoisia poikasia voi joissakin tapauksissa pitää yhdessä, mutta silloinkin tietyin varauksin.

Kirjallisuudessa mainitaan usein Dendrobates auratus – lajin toukkien olevan kannibalisteja. Testasin yhteiskasvatusta niillä, ja havaitsin, että kun toukilla on riittävästi tilaa ja ruokaa tarjolla, eivät ne syöneet tai edes näykkineet toisinaan. Kolmen toukan yhteiskasvatuskasvatusaltaan pohjapinta-ala oli noin 17 x 17 cm. Joukosta yksi toukka jäi kuitenkin sairauden takia kehityksessä jälkeen kahdesta muusta toukasta. Ennen sairaan toukan lopettamista kokoero sisaruksiin oli 2/3 suuremmasta sisaruksesta. Selvästi pienempää sairasta toukkaakaan ei kuitenkaan oltu näykitty tai syöty.

Neljän Dendrobates auratus -toukan yhteiskasvatus irtokarkkirasiassa.

Yhteiskasvatuskokemukset Dendrobates azureus lajilla ei ole yhtä kannustava kuin sukulaisellaan D. auratus lajilla. D. azureus lajilla asutin kaksi toukkaa samaan 0.5 l pakasterasiaan. Yhteisrasioita oli neljä kappaletta. Toukat olivat sisaruksia ja kuoriutuneet itsenäisesti lähes samaan aikaan. Kahdesta yhteisrasiassa toinen toukista kuoli muutaman päivän kuluttua yhteen laittamisesta. Rasioihin jäljelle jääneet, nyt yksinään asuneiden toukkien kehitys jatkui mutta alusta lähtien yksinään asuviin sisaruksiin verrattuna hitaana. Myös kahdessa muussa yhteyskasvatusrasiassa tapahtui samoin kuin edellisissä rasioissa oli käynyt. Saman kudun alusta asti yksinään eläneet toukat pysyivät hengissä ja kehittyivät normaalisti.

Kokemusteni perusteella eri-ikäisten toukkien tai edes saman ikäisten toukkien yhteiskasvatusta ei voi suositella. Vaarana on aina että isommat ja/tai vahvemmat toukat syövät ennen pitkään pienemmät toukat. Jos toukat ovat samankokoisia ja toukilla on riittävästi liikkumatilaa (pääsevät pakenemaan toisiaan), eikä kasvattaja halua hoitaa useampaa poikasallasta ja hyväksyy mahdolliset poikasmenetykset, voi yhteiskasvatusta käyttää riskit tiedostaen. Yhteiskasvatuksessakin on tärkeintä pitää toukkien vesi puhtaana ja hapekkaana. Ja pitää huoli siitä ettei toukkien kokoero pääse huomattavan suureksi.

Luomua
Hyvin toimiva terraario ja terveet aikuiset mahdollistavat jopa ”luomupoikasten” tuottamisen. Luomulla viittaan tässä yhteydessä lisääntymiseen ilman ihmisen väliintuloa. P. vittatus lajin terraariosta on siivouksen aikana tullut vastaan pieniä luomusammakoita joiden olemassa olosta olen ollut täysin tietämätön. Terraariossa koiras on pitänyt munat kosteina ja homevapaina ja kantanut kuoriutuneet toukat terraarion puroon. Toukat ovat löytäneet tarpeeksi ravintoa puron ja vesialtaana kiville syntyneestä levästä.

Lopputunnelma

Nuori Dendrobates (Adelphobates) galactonotus -sammakko.

Tapoja hoitaa munia ja toukkia on varmasti yhtä monta kuin on harrastajiakin joten suosittelen tutustumaan muihinkin hoito-ohjeisiin. Esimerkiksi Herpetomaniassa julkaistiin vuonna 2000 Kirsi Pynnönen-Oudmanin, Timo Paasikunnaksen ja Pirjo Hirvensalon kirjoittama artikkeli jossa käsitellään Dendrobates leucomelas lajin lisääntymistä Korkeasaaren eläintarhassa. Artikkelissa on mukavasti esitetty hieman erilaisia tapoja hoitaa munia ja toukkia.

Kirjallisuus
Bartlett, R.D., 2003: Reptile and Amphibian Keeper’s Guide Poison Dart Frogs. Barron’s, Hauppauge, NY.

Gustafsson, N. & Gustafsson, J., 2005: Nuolimyrkkysammakot. www.sammakkolampi.net/nuolimyrkkysammakot [luettu 20.11.2006].

Kowalsky, E., 2006: Spindelbenssyndromet. Pilgiftaren 43, s. 6-7.

Pynnönen-Oudman, K. Paasikunnas, T. & Hirvensalo, P., 2000: Myrkkynuolisammakoiden kasvatus Korkeasaaressa. Herpetomania 2/2000, s. 27-31.

Schmidt, W. & Henkel F.W., 2004: Poison Frogs. Edition Chimaira, Frankfurt.