Sirkkojen kasvatus ruokaeläimiksi
Erilaiset sirkat ovat eräs suosituimmista ja suositeltavimmista ruokaeläimistä joita sammakkoeläimilleen voi itse kasvatella. Sirkkoja on runsaasti eri kokoisia, ja niiden ravintoarvot ovat melko hyvät, joten ne ovat sammakkoeläinharrastuksessa luultavasti yleisimmin käytetty perusruoka.
Suomessa on monia harrastajia jotka kasvattavat sirkkoja oman käytön lisäksi myös myyntiin. Myös suurimmissa eläinkaupoissa sirkkoja on nykyään saatavilla usein melko säännöllisesti. Niinpä sirkkoja on mahdollista ostaa melko vaivattomasti. Mutta pitkällä aikavälillä ostosirkat tulevat itse kasvatettuja kalliimmiksi, ja on aina varmempaa jos ruokaeläinten tuotanto on omissa käsissä. Joskus voi koittaa sekin hetki kun myyjältä ei sirkkoja löydykään. Sirkkojen kasvatuksessa on omat niksinsä, mutta kun perusteet saa kuntoon, ei se ole mitenkään erityisen vaikeaa.
Sirkkoja on maailmassa tuhansia erilaisia, ja myös ruokaeläinkäyttöön niitä on tarjolla useammanlaisia. Yleisimmin ruokaeläimenä käytetään kotisirkkoja (Acheta domestica), jotka kasvavat noin 2,5 cm mittaisiksi, sekä erilaisia kenttäsirkkoja (Gryllus sp.), jotka kasvavat noin sentin pidemmiksi. Kenttäsirkkojen suvusta mahdollisesti yleisin laji on kaksitäpläsirkka (Gryllus bimaculatus), jonka tunnistaa kahdesta aikuisten selässä olevasta vaaleasta täplästä. Kotisirkka on vaalea, ja usein melko hyppiväinen otus. Kenttäsirkkojen perusväri on tummempi, ja ne tuntuvat suosivat mielummin juoksentelemista kuin päättöämn tuntuista pomppimista. Molempien lajien aikuiset koiraat sirittävät, mutta kenttäsirkkoja pidetään yleisesti kotisirkkaa äänekkäämpinä.
Kotisirkka sietää hieman viilempää, kun taas kenttäsirkat menestyvät parhaiten himpun lämpimämmässä. Mutta muita osin lajeja hoidetaan samalla tavalla.
 |
 |
| Kaksitäpläsirkka |
Kotisirkkoja |
Sirkkojen asuttaminen
Sirkat tarvitsevat asumuksekseen oman terraarion. Käytännössä jokin muovinen säilytysastia, jossa on tarpeeksi korkeat reunat on näppärä ja toimiva vaihtoehto. Me käytämme aikuisten sirkkojen astioina Hammarplastin valmistamia 50 litran Smart Store –laatikoita joiden mitat ovat noin 40 x 50 x 50 cm, mutta mikä tahansa suunnilleen vastaavan kokoinen asia käy hyvin. Kansi ei ole välttämätön, sillä sirkat eivät pääse kiipeämään asian reunoja pitkin, eivätkä pysty hyppäämään ulos noin korkeasta asiasta. Jos haluaa pelata varman päälle ja käyttää kantta, voi astian omaan kanteen porata runsaasti pieniä reikiä, tai sovitella kanteen tiheäsilmäistä verkkoa joka varmistaa sirkkojen pysymisen sisällä kaikissa tilanteissa. Suurempia sirkkamääriä kasvatellessa myös astian kokoa tulee kasvattaa. Käytössä toimivaksi testattuja ovat esimerkiksi suuret muovisaavit, jollaisia käytetään esimerkiksi kotiviinin valmistamiseen.
Asian pohjalle asetellaan litistettyjä vessapaperirullia, rypistettyä sanomalehteä, kananmunakennoja ja/tai jyrsijöille tarkoitettua kuivaa heinää. Sisusteet luovat sirkoille piilopaikoja, ja niitä on syytä käyttää säästelemättä. Liian avoimessa astiassa sirkat voivat alkaa syödä toisiaan, erityisesti nahanluonnin aikaan.
Astian lämpötila säädetään jonnekin 27-32 asteen välille. Lämpötila vaikuttaa vaihtolämpöisten sirkkojen kasvunopeuteen, joten läpimämmässä ne kasvavat nopeammin kuin viileässä. Molemmat lajit tulevat toimeen jopa reilusti alle 20 asteen lämpötiloissa, mutta tuolloin lisääntyminen ja kasvu ovat kovin hitaita.
Ruoaksi sirkoille kelpaavat esimerkiksi kissan tai koiran kuivaruokapelletit, sekä hiutalemainen akvaariokalanruoka. On syytä tarkastaa että ruoassa on mukana runsaasti eläinpitoisia raaka-aineita, ettei sirkkojen proteiinin tarvetta täyttääkseen tarvitse alkaa järsiä lajitovereitaan. Juotavaksi sirkoille voi laittaa vettä (joko imeytettynä pumpuliin tai tarjottuna jyrsijäin juoma-automaattipullosta etteivät sirkat huku siihen), tai tarjota niille kuivan ruoan lisäksi kurkkua, porkkanaa, perunaa, salaattia tai jotain muuta kosteaa vihannesta tai kasvista josta eläimet saavat tarvitsemansa veden. Vihannesten käytössä on se hyvä puoli, että ne lisäävät myös monipuolisuutta sirkkojen ruokavalioon. Ruoka kannattaa laittaa sisusteiden päälle tai erilliseen kuppiin, jotta sen voi myöhemmin vaihtaa ja siivota tähteet helpommin.
Lisäännyttäminen
Kasvettuaan täysikasvuisiksi sirkoille ilmestyy siivet, ja koiraat alkavat sirittää. Sirkan ääni ja sen voimakkuus riippuu lajista, mutta kaikki sirkat sirittävät tavalla tai toisella. Sirittäminen on merkki siitä, että otukset ovat saavuttaneet lisääntymiskypsyyden.
Viimeistään sirityksen alkaessa on aika laittaa sirkkojen astian pohjalle munintapaikka. Tällaiseksi käy tyhjä pakasterasia, margariinirasia tai muu suunnilleen vastaavan kokoinen muovirasia, johon laitetaan noin 5 cm kerros lannoittamatonta turvetta, multaa, vermikuliittia tai muuta materiaalia joka imee itseensä kosteutta. Materiaali kostutetaan selvästi sormella kokeillessa kosteaksi, mutta ei vetisen märäksi. On myös syytä tarkastaa että sirkat pääsevät rasiaan vaivattomasti munimaan, ja tarvittaessa rakentaa paperista siltoja tai muita virityksiä helpottamaan kulkemista. Rasian päälle voi laittaa kannen josta on yksi kulma leikattu pois kulkuaukoksi. Kansi vähentää kosteuden haihtumista rasiasta, sillä munille on elintärkeää etteivät ne pääse koskaan kuivumaan kokonaan. Materiaalin kosteudesta onkin huolehdittava säännöllisesti niin kauan kuin rasiassa on, tai siihen toivotaan munia.
|
Kun munintarasia on ollut aikuisten sirkkojen terraariossa 3-5 päivää, on siihen munittu luultavimmin tuhansia munia, ja rasian voi siirtää terraariosta pois. Jos munia tulee yhteen rasiaan liikaa, voi ylikansoitus haitata niiden kehittymistä. Samoin aikuiset voivat syödä munia, joten poissiirtäminen myös suojelee munia vanhemmiltaan.
Munintapurkki tulee siirtää johonkin sopivankokoiseen rasiaan, vaikkapa pieneen muoviterraarioon tai irtokarkkirasiaan. Tämän "hautomon" voi asettaa vaikkapa sammakkoterraarion päällä olevan akvaariovalaisimen päälle, jolloin hautomo pysyy näppärästi lämpöisenä valaisimen hukkalämmön voimin. Tavalla tai toisella hautomon lämpötila on hyvä pitää yli 30 asteessa, jolloin ensimmäiset poikaset kuoriutuvat reilussa viikossa. Myös munintasiassa olevan materiaalin kosteudesta pitää pitää jatkuvasti huolta, sillä lämpimissä oloissa se kuivuu nopeasti.
Munat ovat vaaleita ja pitkulaisia, ne muistutavat suuresti pientä pitkulaista riisinjyvää. Kokoa niillä ei kuitenkaan ole kuin vajaan millimetrin verran. Kun sirkat kuoriutuvat, ne ovat suunnilleen saman mittaisia, eli hyvin pieniä. Otukset alkavat heti etsiä ruokaa ja lähtevät vaeltamaan pitkin hautomona toimivaa karkkirasiaa. Kun ensimmäiset pikkusirkat (joita kutsutaan usein myös pinhead sirkoiksi) ilmestyvät, on aika järjestää niille ruokaa. Hiutalemainen akvaariokalanruoka on hyvä vaihtoehto ensiravinnoksi. Sen lisäksi poikasille on hyvä antaa jotain vihannesta mistä ne saavat kosteutta. Koska otukset ovat hyvin pieniä, ja melko huonoja kiipeilijöitä, on munintapurkista syytä rakentaa vaikkapa sanomalehdestä ulosjohtava silta jota pitkin eläimet pääsevät varmasti ruoan pariin.
Koko satsin kuoriutuminen kestää yleensä muutamia päiviä. Kuoriutuneet pinheadit kasvavat nopeasti, joten ne on syytä melko pian siirtää hautomorasiasta uuteen suurempaan astiaan, jossa niitä hoidetaan samalla tavalla kuin aikuisiakin sirkkoja. Pienet sirkat viihtyvät suuremmassa ilmankosteudessa kuin aikuiset, joten aivan nuorten sirkkojen purkissa on hyvä olla kansi joka pitää ilmankosteuden sisällä purkissa korkeana. Liikaa märkyyttä pitää kuitenkin välttää, sillä pinhedit hukkuvat helposti pienimpäänkin pohjalla olevaan vesipisaraan. Terraarion kannessa on myös syytä olla muutama reikä ilmanvaihdon takaamiseksi. Jos haluaa varmistua ettei yksikään pienen pienistä sirkoista pääse pakoon, voi kannen kaveriksi virittää vaikkapa sukkahousua, joka toimii loistavasti erittäin pienisilmäisenä ötökkäverkkona.
|

Kaksitäpläsirkkojen pitkulaiset munat ovat nuppineulan päätä pienempiä.

Vastakuoriutunut kaksitäpläsirkka eli ns. pinhead. Nimi tosin valehtelee, otus on selvästi nuppineulan päätä pienempi.
|
 |
Vasemmalla lisääntymisikäisten kaksitäpläsirkkojen sukupuolet. Yllä olevalla naaraalla näkyy ruumiin takaosassa kahden piikin välissä pitkä, tikkumainen munanasetin. Alemmassa kuvassa olevalla koiraalla ei asetinta ole. Molemmilla sukupuolilla on selässään siivet.
Nuorille sirkoilla (oikealla) siipiä ei ole. Nuorille naaraille ei myöskään ole vielä kehittynyt selkeää ja pitkää munanjohdinta, joten sukupuolten määrittäminen nuoresta eläimestä on hankalampaa. Myös lajille tyypilliset kaksi valkeaa niskassa olevaa täplää kehittyvät vasta sukukypsyyden aikaan, joten nuorella eläimellä niitä ei näy. |
 |
© 2006 Niina & Joonas Gustafsson
|