Raamatussa, kristinuskon pyhässä kirjassa on reilusti yli sata mainintaa matelijoista ja sammakkoeläimistä. Osa näistä on kuvainnollisia ilmauksia, joilla ei varsinaisesti tarkoiteta mitään tiettyä lajia, mutta joukossa on myös luonnontieteellisempiä havaintoja herpeistä.
Raamattu ei kuitenkaan pohjimmiltaan ole tieteellistä tekstiä, vaan kokoelma Lähi-Idän suullisesta kansanperinteestä tuhansien vuosien takaa. Myös tekstin suomentaminen on vaikuttanut huomattavasti yksittäisiin eläimiin, sillä kuten tunnettua, eksoottisten herppien suomalainen nimistö ei ole oikein hallinnassa edes herpetologeilla, saati sitten uskontotieteilijöillä ja kääntäjillä.
Tästä huolimatta tämä artikkeli vie sinut matkalle Raamatun herppien maailmaan.
Käärme on Raamatussa useimmin esiintyvä herppiaiheinen sana, eikä vähiten siksi, että sitä käytetään usein pahuuden vertauskuvana. Ensimmäisen ja tunnetuimman esiintymisensä Raamatussa käärme tekee houkutellessaan naisen maistamaan kiellettyä hedelmää. Tästä rangaistuksena Jumala laittoi käärmeen kulkemaan jalatta maan tomua syöden, sekä vihan ihmisen ja käärmeen välille (1 Moos. 3:14-15).
Tämän tapahtuman jälkeen käärmeet kuvataan ilkeinä, myrkyllisinä ja vaarallisina, mutta myös viisaina (Mat. 10: 16) olentoina. Niihin viitataan usein kuvainnollisesti tyyliin: ”Helposti se valahtaa kurkusta alas, mutta perästäpäin se puree kuin käärme, iskee myrkkyhampaillaan kuin kyy” (Sananl. 23:31-32), kuten näissä viinin haittapuolista valistavissa säkeissä.
Käärmeistä puhutaan myös biologisina olentoina, mutta eri lajien määrittäminen on hankalaa, sillä kuten esimerkissäkin, sanoja käärme, myrkkykäärme, kyy ja kyykäärme käytetään usein samassa lauseessa ja jopa toistensa synonyymeinä. Kaiken kaikkiaan käärmeistä on alkuperäisissä teksteissä käytetty kahtatoista eri nimitystä, kun suomennoksissa niistä useimmat on käännetty jollakin edellä mainituista neljästä termistä. Tarkat lajit voivat olla mitä tahansa myrkkykäärmeitä kyistä kobriin. Poikkeuksiakin löytyy. Vuoden 1992 suomennoksessa mainitaan kolme tarkkaa lajia: sarvikyy (Job 20:14), hieta- kyy (Jes. 30:6) ja nuolikäärme (Jes 34:15). Näistäkään ei kuitenkaan voi mennä takuuseen, sillä esimerkiksi nuolikäärmeen nimellä löytyy eläinkirjoista Etelä-Euroopassa asuva Columber viridflaus, jonka levinneisyysalue ei ulotu lähellekään Raamatun tapahtumapaikkoja. Kuitenkin on oletettavaa, että Raamatun nuolikäärme on jokin myrkytön laji, ja näin ollen ainoa ihmiselle vaaraton matelija Raamatussa.
Raamatun käärmeistä puhuttaessa on pakko mainita myös Mooses, jonka kertomuksissa voimia esiteltiin useampaankin otteeseen muuttamalla paimensauvoja käärmeiksi (2 Moos. 4:2-4 ja 7:9- 12). Lisäksi Mooses teki pronssista käärmepatsaan suojelemaan israelilaisia erämaan myrkkykäärmeiltä (4 Moos. 21:9). Tämä käärmepatsas sai myöhemmin nimen Nehustan (mikä on hepreaa, ja tarkoittaa pronssia) ja tuhottiin, koska ihmiset alkoivat palvoa sitä Jumalan sijasta (2 Kun.18:4).
Kolmannessa Mooseksen kirjassa esitellään puhtaita ja saastaisia eläimiä. Maan päällä liikkuvista pikkueläimistä saastaisia ovat maamyyrä, hiiri, agamaliskot, gekko, varaani, sisilisko, skinkki ja kameleontti. (3 Moos. 11 :29-30). On mielenkiintoista, että nisäkkäille on riittänyt jako kahteen, mutta herppien kohdalla on lueteltu kaikki alueella esiintyvät liskoryhmät. Varsinaiset liskot saavat muutoin olla Raamatussa melko rauhassa. Kirjasta löytyy muistutus siitä, että sisiliskoa voi pitää kädessä, vaikka ne asuvat kuninkaaniinnoissa (Sananl. 30:28), mutta muutoin liskoista ei puhuta. Vanhassa raamatunkäännöksessä on mainintoja niin myrkyllisistä liskoista, kuin lentävistä käärmeistäkin, mutta vuoden 1992 käännöksessä nämä on korvattu tavallisilla kyillä ja myrkkykäärmeillä. Ilmeisesti näillä omituisuuksilla pyrittiin vahvistamaan kyseisen eläimen vaarallisuutta.
Jos käärmeiden nimeämisessä on kääntäjillä ollut ongelmia, on niitä tuonut myös tultasyöksevä meripeto Leviatan. Nimi juontaa juurensa hepreankielen sanasta liwjatan, mikä tarkoittaa kiemurtelua. Alkuperäisissä teksteissä ja vanhassa käännöksessä Leviatan on milloin tultasyöksevä vesihirviö, milloin paha käärme. Uudessa kään- nÖksessä Leviatan on esitelty tavalisten kyyn ja käärmeen lisäksi krokotiiliksi (Job 40:25-26) tai merihirviöksi (Ps. 104:26). Yleisesti ottaen Leviatan kuvaa kaikenlaista pahaa, samoin kuin teksteissä paikoin esiintyvä lohikäärme. Sitä, onko lohikäärme herppi vai ei, en lähde arvailelemaan, mutta Vanhassa testamentissa lohikäärme on Leviatanin tavoin pahan vertauskuva muiden käärmeiden joukossa, kun taas Uudessa testamentissa se on itsensä Saatanan seitsenpäinen ilmentymä (Ilm 12:3).
Sammakoiden tärkein rooli Raamatussa on toimia Egyptin toisena vitsauksena (2 Moos 7:25-8:11). Mooses ja hänen veljensä Aaron koettavat kiristää faaraota päästämään Israelin kansan vapaaksi nostattamalla sammakoita Egyptin puroista, kanavista ja lammikoista niin paljon, että ne tunkevat jopa faaraon palatsiin, makuuhuoneeseen ja vuoteeseen saakka ja täyttävät koko Egyptin maan. Kun faaraon omatkin taikurit vielä manaavat esiin lisää sammakoita, on faaraon pakko taipua. Mutta kun sammakot kuolevat ja ne oli saatu kuljetuksi pois taloista, pihoilta ja pelloilta faarao kovettaa jälleen sydämensä, ja peruukin puheensa. Tällainen sammakkohullun unelma voitaneen selittää erityisen hyvällä sammakkovuodella ja lievällä liioittelulla.
Toinen viittaus sammakoihin löytyy Johanneksen ilmestyksestä, jossa petojen suusta tulee ulos sammakon näköisiä saastaisia henkiä (Ilm.16:13).
Kaiken kaikkiaan matelijat ja sammakkoeläimet eivät siis Raamatussa ole kovin kovassa kurssissa. Raamatun antama heikko kuva herpeistä on varmasti yksi syy monien ihmisten tuntemaan käärme- ja matelijakammoon. Ainoasta herppiryhmästä, joka ei kenellekään aiheuta vilunväreitä, eli kilpikonnista ei Raamatussa mainita halaistua sanaa.
Kunpa Eevan olisi hedelmämaistiaisiin vietellyt käärmeen sijasta orava, niin käärmeitä ja muita herppejä pidettäisiin nykyään mukavina pikku veijareina ja oravia ilkeinä kammotuksina. Meidänkin harrastuksemme helpottuisi kummasti!
Kirjoitus on ilmestynyt Herpetomania-lehdessä 2-3/1999 sivuilla 36-37.
© 1999 Joonas Gustafsson