Sirkkojen kasvatus ruokaeläimiksi
Erilaiset sirkat ovat eräs suosituimmista ja suositeltavimmista ruokaeläimistä, joita sammakkoeläimilleen voi itse kasvatella. Sirkkoja on runsaasti eri kokoisia, ja niiden ravintoarvot ovat melko hyvät, joten ne ovat sammakkoeläinharrastuksessa luultavasti yleisimmin käytetty perusruoka.
Suomessa on monia harrastajia, jotka kasvattavat sirkkoja oman käytön lisäksi myös myyntiin. Myös suurimmissa eläinkaupoissa sirkkoja on nykyään saatavilla usein melko säännöllisesti. Niinpä sirkkoja on mahdollista ostaa melko vaivattomasti. Mutta pitkällä aikavälillä ostosirkat tulevat itse kasvatettuja kalliimmiksi, ja on aina varmempaa, jos ruokaeläinten tuotanto on omissa käsissä. Joskus voi koittaa sekin hetki, kun myyjältä ei sirkkoja löydykään. Sirkkojen kasvatuksessa on omat niksinsä, mutta kun perusteet saa kuntoon, ei se ole mitenkään erityisen vaikeaa.
Sirkkoja on maailmassa tuhansia erilaisia, ja myös ruokaeläinkäyttöön niitä on tarjolla useammanlaisia. Yleisimmin ruokaeläimenä käytetään erilaisia kenttäsirkkoja (Gryllus sp.). Kenttäsirkkojen suvusta yleisin laji on kaksitäpläsirkka (Gryllus bimaculatus), jonka tunnistaa lähes mustasta värityksestä ja kahdesta aikuisten selässä olevasta vaaleasta täplästä. Kaksitäpläsirkat kasvavat noin 3,5 cm mittaisiksi. Toinen suvun laji jota Suomessa yleisesti kasvatetaan on jamaikankenttäsirkka (Gryllus assimilis). Se on kaksitäpläsirkkaa vaaleampi, se jää noin senttiä pienemmäksi, eikä sillä ole selässään selkeitä kuvioita. Näiden kahden lisäksi eläinkaupoissa näkee toisinaan myös muunlaisia kenttäsirkkoja, tai lajien risteytymiä.
Kenttäsirkkojen lisäksi myös kotisirkkoja (Acheta domestica) kasvatetaan yleisesti terraarioeläinten ruoaksi. Myös ne ovat vaaleita ja kasvavat noin 2,5 cm mittaisiksi. Kotisirkka on melko hyppiväinen otus, kun taas kenttäsirkat tuntuvat suosivat mieluimmin juoksentelemista kuin pomppimista. Neljäs laji jota Suomessa satunnaisesti on nähty ruokaeläimenä on Gryllodes sigillatus (”kolmipantasirkka”). Lajin tunnistaa pitkistä, tuplasti ruumiin mittaisista tuntosarvista, sekä kolmesta tummasta ”pannasta”, jotka kulkevat sen pään ja vartalon poikki. Laji jää alle parin sentin mittaiseksi, mutta pystyy vähintään yhtä pitkiin loikkiin kuin suuremmat sukulaisensa.
Kaikkien lajien aikuiset koiraat sirittävät. Kaksitäpläsirkka on edellä mainituista lajeista kovaäänisin. Hyvänä kakkosena tulevat kotisirkat. Jamaikankenttäsirkkoja mainostetaan toisinaan ”hiljaisina sirkkoina”, ja ne ovatkin, erityisesti kahteen muuhun lajiin verrattuna, lähes äänettömiä. Toki nekin sirittävät, mutta ääni on sen verran hiljainen, ettei se kanna kovin pitkälle, eikä sitä yleensä koeta häirisevänä.
Kaikkia yllä mainittuja lajeja hoidetaan samalla, alla kuvattavalla tavalla. Merkittävin ero lajien vaatimuksissa ovat erot optimilämpötilassa. Kotisirkka viihtyy kaikista viileimmässä. Lajia tavataan myös Suomen luonnossa. Jamaikankenttäsirkka on lajeista trooppinen ja se tarvitsee korkeimman lämpötilan. Kaksitäpläsirkka jää näiden kahden väliin. Sirkoilla, kuten useimmilla vaihtolämpöisillä lämpötila vaikuttaa elämisen ja lisääntymisen nopeuteen: vaikka useimmat sirkat selviävät ja jopa lisääntyvät ihan normaalissa huoneenlämmössäkin, lämmittimien avulla kehittyminen ja lisääntyminen nopeutuvat merkittävästi.
Nuoria kotisirkkoja.
Jamaikankenttäsirkkoja. Kaksi aikuista naarasta ja nuori sirkka (oikealla).
Gryllodes sigillatus, ”kolmipantasirkka”, lisääntymiskykyinen aikuinen naaras.
Sirkkojen asuttaminen
Sirkat tarvitsevat asumuksekseen oman terraarion. Käytännössä jokin muovinen säilytysastia, jossa on tarpeeksi korkeat reunat ovat näppärä ja toimiva vaihtoehto. Me käytämme aikuisten sirkkojen astioina Hammarplastin valmistamia 50 litran Smart Store laatikoita, joiden mitat ovat noin 40 x 50 x 50 cm, mutta mikä tahansa suunnilleen vastaavan kokoinen asia käy hyvin. Kansi ei ole välttämätön, sillä sirkat eivät pääse kiipeämään asian reunoja pitkin, eivätkä pysty hyppäämään ulos noin korkeasta asiasta. Jos haluaa pelata varman päälle ja käyttää kantta, voi astian omaan kanteen porata runsaasti pieniä reikiä, tai sovitella kanteen tiheäsilmäistä verkkoa joka varmistaa sirkkojen pysymisen sisällä kaikissa tilanteissa. Suurempia sirkkamääriä kasvatellessa myös astian kokoa tulee kasvattaa. Käytössä toimivaksi testattuja ovat esimerkiksi suuret muovisaavit, jollaisia käytetään esimerkiksi kotiviinin valmistamiseen.
Asian pohjalle asetellaan litistettyjä vessapaperirullia, rypistettyä sanomalehteä, kananmunakennoja ja/tai jyrsijöille tarkoitettua kuivaa heinää. Sisusteet luovat sirkoille piilopaikkoja, ja niitä on syytä käyttää säästelemättä. Liian avoimessa astiassa sirkat voivat alkaa syödä toisiaan, erityisesti nahanluonnin aikaan.
Astian lämpötila säädetään jonnekin 27-32 asteen välille. Lämpötila vaikuttaa vaihtolämpöisten sirkkojen kasvunopeuteen, joten lämpimämmässä ne kasvavat nopeammin kuin viileässä. Sirkat tulevat toimeen jopa alle 20 asteen lämpötiloissa, mutta tuolloin lisääntyminen ja kasvu ovat kovin hitaita.
Ruoaksi sirkoille kelpaavat esimerkiksi kissan kuivaruokapelletit ja/tai hiutalemainen akvaariokalanruoka. Tai melkein mikä tahansa ihmistenkin käyttämä ruoka-aine, mutta kuivatuotteita käytettäessä säästytään hajuhaitoilta. On syytä tarkastaa että ruoassa on mukana runsaasti eläinpitoisia raaka-aineita, ettei sirkkojen proteiinin tarvetta täyttääkseen tarvitse alkaa järsiä lajitovereitaan. Juotavaksi sirkoille voi laittaa vettä (joko sumuttamalla astian pinnoille, imeytettynä pumpuliin tai tarjottuna lintujen juoma-automaattipullosta, sillä sirkat hukkuvat helposti avoveteen), tai tarjota niille kuivan ruoan lisäksi kurkkua, porkkanaa, perunaa, salaattia tai jotain muuta kosteaa vihannesta tai kasvista, josta eläimet saavat tarvitsemansa veden. Vihannesten käytössä on se hyvä puoli, että ne lisäävät myös monipuolisuutta sirkkojen ruokavalioon.
Ruoka kannattaa laittaa sisusteiden päälle tai erilliseen kuppiin, jotta sen voi myöhemmin vaihtaa ja siivota tähteet helpommin.
Lisäännyttäminen
Kasvettuaan täysikasvuisiksi sirkoille ilmestyy siivet, ja koiraat alkavat sirittää. Sirkan ääni ja sen voimakkuus riippuu lajista, mutta kaikki sirkat sirittävät tavalla tai toisella. Sirittäminen on merkki siitä, että otukset ovat saavuttaneet lisääntymiskypsyyden.
Viimeistään sirityksen alkaessa on aika laittaa sirkkojen astian pohjalle munintapaikka. Tällaiseksi käy tyhjä pakasterasia, margariinirasia tai muu suunnilleen vastaavan kokoinen muovirasia, johon laitetaan noin 5 cm kerros lannoittamatonta turvetta, multaa, vermikuliittia tai muuta materiaalia, joka imee itseensä kosteutta. Materiaali kostutetaan selvästi sormella kokeillessa kosteaksi, mutta ei vetisen märäksi. On myös syytä tarkastaa, että sirkat pääsevät rasiaan vaivattomasti munimaan, ja tarvittaessa rakentaa paperista siltoja tai muita virityksiä helpottamaan kulkemista. Rasian päälle voi laittaa kannen, josta on yksi kulma leikattu pois kulkuaukoksi. Kansi vähentää kosteuden haihtumista rasiasta, sillä munille on elintärkeää, etteivät ne pääse koskaan kuivumaan kokonaan. Materiaalin kosteudesta onkin huolehdittava säännöllisesti niin kauan kuin rasiassa on, tai siihen toivotaan munia.
Nuoret aikuiset aloittavat munimisen hitaasti, mutta jonkin ajan kuluttua munia alkaa tulla vauhdilla. Alussa munien tulo voi olla hitaampaa, mutta kunhan muninta pääsee kunnolla käyntiin, ei munintarasian tarvitse olla terraariossa kuin 3-5 päivää kun siihen on jo munittu satoja munia, ja rasian voi siirtää terraariosta pois. Jos munia tulee yhteen rasiaan liikaa, voi ylikansoitus haitata niiden kehittymistä. Samoin aikuiset voivat syödä munia, joten poissiirtäminen myös suojelee munia vanhemmiltaan.
Munintapurkki tulee siirtää johonkin sopivankokoiseen rasiaan, vaikkapa pieneen muoviterraarioon tai irtokarkkirasiaan. Tämän ”hautomon” voi asettaa vaikkapa sammakkoterraarion päällä olevan akvaariovalaisimen päälle, jolloin hautomo pysyy näppärästi lämpöisenä valaisimen hukkalämmön voimin. Tavalla tai toisella hautomon lämpötila on hyvä pitää yli 30 asteessa, jolloin ensimmäiset poikaset kuoriutuvat reilussa viikossa. Myös munintasiassa olevan materiaalin kosteudesta pitää jatkuvasti huolta, sillä lämpimissä oloissa se kuivuu nopeasti.
Munat ovat vaaleita ja pitkulaisia, ne muistuttavat suuresti pientä pitkulaista riisinjyvää. Kokoa niillä ei kuitenkaan ole kuin vajaan millimetrin verran. Kun sirkat kuoriutuvat, ne ovat suunnilleen saman mittaisia, eli hyvin pieniä. Otukset alkavat heti etsiä ruokaa ja lähtevät vaeltamaan pitkin hautomona toimivaa karkkirasiaa. Kun ensimmäiset pikkusirkat (joita kutsutaan usein myös pinhead sirkoiksi) ilmestyvät, on aika järjestää niille ruokaa. Hiutalemainen akvaariokalanruoka on hyvä vaihtoehto ensiravinnoksi. Sen lisäksi poikasille on hyvä antaa jotain vihannesta mistä ne saavat kosteutta. Koska otukset ovat hyvin pieniä, ja melko huonoja kiipeilijöitä, on munintapurkista syytä rakentaa vaikkapa sanomalehdestä ulosjohtava silta jota pitkin eläimet pääsevät varmasti ruoan pariin.
Koko satsin kuoriutuminen kestää yleensä muutamia päiviä. Kuoriutuneet pinheadit kasvavat nopeasti, joten ne on syytä melko pian siirtää hautomorasiasta uuteen suurempaan astiaan, jossa niitä hoidetaan samalla tavalla kuin aikuisiakin sirkkoja. Pienet sirkat viihtyvät suuremmassa ilmankosteudessa kuin aikuiset, joten aivan nuorten sirkkojen purkissa on hyvä olla kansi, joka pitää ilmankosteuden sisällä purkissa korkeana. Liikaa märkyyttä pitää kuitenkin välttää, sillä pinhedit hukkuvat helposti pienimpäänkin pohjalla olevaan vesipisaraan. Terraarion kannessa on myös syytä olla muutama reikä ilmanvaihdon takaamiseksi. Jos haluaa varmistua, ettei yksikään pienen pienistä sirkoista pääse pakoon, voi kannen kaveriksi virittää vaikkapa sukkahousua, joka toimii loistavasti erittäin pienisilmäisenä ötökkäverkkona.
© 1999-2023 | Niina & Joonas Gustafsson