Kynsisammakot ja muut akvaattiset sammakot

Akvaarioista tutut kynsisammakot ja kääpiökynsisammakot, sekä useimmat muut vedessä elävät, eli akvaattiset sammakot kuuluvat kielettömien sammakoiden heimoon Pipidae. Tämän heimon eläimet ovat moniin muihin sammakoihin verrattuna alkeellisia, täysin vedessä eläviä sammakoita, joita on tavattu maapallolla jo liitukaudelta saakka. Heimon lajeja tavataan luontaisesti Etelä-Amerikan pohjoisosissa (Pipa-suku) ja Afrikassa (muut suvut). Kaikista kielettömistä sammakoista tunnetuin, tavallinen kynsisammakko on kuitenkin ihmisen toimesta levinnyt myös tietyille alueille Kaakkois-Aasiaan, Pohjois- Keski- ja Etelä-Amerikkaan, sekä Euroopassa Italiaan, Ranskaan ja eteläiseen Englantiin.

Kielettömät sammakot ovat vesieläimiä. Ne elävät erilaisissa järvissä, lammissa, soissa, joissa, monenlaisissa lätäköissä ja muissa vesissä. Jos vesiolot pysyvät normaaleina, eivät nämä sammakot välttämättä poistu koskaan vedestä.

Heimoon kuuluu 4 sukua:

• Hymenochirus [kääpiökynsisammakot].
• Pipa [kennosammakot].
• Pseudhymenochirus [valekääpiökynsisammakot].
• Xenopus [aitokynsisammakot]).

Yhteensä näihin neljään sukuun kuuluu reilu kolmisenkymmentä lajia. Akvaariossa lajeista pidetään yleisimmin muutamaa Xenopus– ja Hymenochirus –suvun lajia, 

Akvaario-oloissa kaikista yleisin laji on (tavallinen) kynsisammakko (Xenopus laevis), joita kasvatetaan akvaariolemmikin lisäksi koe-eläimenä monissa yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa. Laboratorioissa sitä on käytetty viime vuosisadan alkupuolella mm. raskaustestinä. Nykyään se on arvokas apulainen genetiikan, neurologian ja solunjakautumistutkimuksen aloilla.

Hymenochirus-suvun sammakkolajeista akvaariokaupassa yleisin on Hymenochirus boettgeri (kääpiökynsisammakko).

Sananen ulkonäöstä

Kaikkien kielettömien sammakoiden ruumis on litteä, pääpuolelta takapäätä kapeampi ”kolmio”. Takajalat ovat voimakkaat ja niissä olevat suuret räpylät toimivat sammakon pääasiallisena voimanlähteenä eläimen uidessa. Kynsisammakoiden takajalkojen varpaista löytyvät myös näiden sammakoiden nimessä mainitut kynnet, joita eläin käyttää apuna kaivautuessaan pohjamutaan. Etujalat ovat pienemmät ja heikommat. Pää on pieni, samoin kuin sen päällä sijaitsevat silmät. Kuten heimon suomalainen nimi kertoo, ei suussa ole ollenkaan kieltä. Tämä tuntomerkki ei kuitenkaan näy ulospäin.

Ihon kuviointi ja sileys vaihtelevat lajin mukaan. Kaikkien lajien vatsapuoli on kuitenkin vaalea ja selkäpuoli pääväriltään vaatimattoman harmaa tai ruskea. Kynsisammakosta myydään runsaasti myös vaaleaa muotoa, jonka selkä on kerman kellertävä. Lajien koot vaihtelevat kääpiökynsisammakoiden muutamasta sentistä kennosammakoiden jopa 20 cm ruumiinpituuteen.

Käyttäytymisestä

Kielettömät sammakot asuvat koko ikänsä vedessä. Niitä tapaa niin pohjan tuntumassa, kuin vesikasveilla tasapainoilemassa lähempänä pintaakin.

Valtaosan ajastaan ne vain lilluvat paikoillaan sopivaksi katsomassaan rauhallisessa paikassa, tai etsivät ravintoa. Ravinnokseen nämä sammakot käyttävät aikuisina erilaisia hyönteisiä ja muita ötököitä, joita sattuvat löytämään. Ympäristöään kynsisammakot havainnoivat normaalien näön, hajun ja kuulon lisäksi myös tunnustelemalla veden värähtelyitä ja aaltoilua kylkiviiva-aistin ja/tai herkkien sormiensa avulla. Tämän taidon avulla sammakot voivat paikallistaa sameassakin vedessä olevia esineitä hyvinkin tarkasti ja laajalta alueelta.

Kielettömillä sammakoilla ei ole ulkoista äänirakkoa, mutta ne ääntelevät kyllä aktiivisesti. Äänet ovat erilaisia särinöitä ja naksutuksia. Ne eivät ole erityisen voimakkaita, mutta kuuluvat kyllä ihmisen korvaankin aivan selvästi, yöaikana jopa häiritsevästi.

Kynsisammakot laskevat munansa vesikasveille, pohjan kiville tai kellumaan veden pinnalle. Kynsisammakoiden munat ja niistä kuoriutuvat poikaset jäävät tämän jälkeen oman onnensa nojaan, ja akvaariossa tulevat helposti emojensa syömiksikin. Sen sijaan kennosammakot huolehtivat poikasistaan erikoisella tavalla: koiras asettelee munat naaraan selkään, minkä jälkeen munat vajoavat naaraan selän ihon sisään. Munat ja toukat kehittyvät naaraan ihon sisäisissä kennoissa, kunnes ne käyvät läpi muodonvaihdoksen. Tässä vaiheessa kennot avautuvat ja pienet sammakot uivat ulos selkään jäävistä koloista. Kun kaikki poikaset ovat pääseet maailmalle, emo luo nahkansa ja siinä samalla hylkää paksun kennoisen selkänahkansa.