Kiinankellosammakon hoito terraariossa

Kiinankellosammakko kuuluu kellosammakoiden sukuun Bombina, johon kuuluu yhteensä 7 lajia. Euroopassa tavataan kahta lajia: suvun nimilajia, itäisessä Keski-Euroopassa tavattava kellosammakko (Bombina bombina), ja Alppien ja Balkanin alueelle painottuvaa vuoristokellosammakko (Bombina variegata). Loput suvun  lajit ovat kotoisin Kiinasta ja muualta itäisestä Aasiasta.

Terraariohoidokkina lajeista ylivoimaisesti yleisin on kiinankellosammakko (Bombina orientalis), jota tämäkin sivu käsittelee.

Myös eurooppalaisia kellosammakko ja vuoristokellosammakkoa, sekä kiinalaista Bombina maxima (isokellosammakko) lajia on toisinaan tavattu terraariossa.

Kiinankellosammakon suosiota selittävät eläimen kaunis väritys, sekä se tosiseikka, että se sopeutuu parhaiten meikäläisiin keskuslämmitettyihin kerrostalo-olosuhteisiin. Muut lajit tulevat himpun viileämmistä olosuhteista, joten ympärivuotinen normaalihuoneenlämpö ei ole niille optimaalinen lämpötila.

Luonnossa kiinankellosammakoita tavataan Venäjän Kaukoidän eteläisissä osissa, Koillis-Kiinassa sekä Korean niemimaalla ja Japanin Tsushima ja Kiushiu saarilla. Tyypillistä elinympäristöä ovat sekametsissä ja niityillä olevat vedet, kuten lätäköt, lammet, suot ja jopa rauhallisesti virtaavat purot. Sammakot viihtyvät valtaosan ajastaan matalassa vedessä, tai rannalla aivan veden läheisyydessä. Vain toisinaan sammakot vaeltavat kauemmas vedestä.

Ulkoasultaan kiinankellosammakko on tanakka ja konnamainen, pienehkö sammakko. Sen selkäpuolen iho on pulleiden, tummahuippuisten myrkkyrauhasten peittämä. Silmien pupillit ovat sydämen tai kolmion muotoiset. Luonnossa selkäpuolen pohjaväritys on aina vihreä. Terraariossa syntyneet poikaset jäävät joskus pohjaväriltään ruskeiksi. Vatsapuoli on luonnossa voimakkaan punainen, mutta terraario-oloissa vatsa jää toisinaan haaleamman punaiseksi, oranssiksi, keltaiseksi tai jopa täysin valkeaksi. Suvun englantilainen nimi, Fire-bellied Toads juontaa juurensa tähän vatsan ”tulimaiseen” väritykseen. (Suomalainen kellosammakko puolestaan viittaa nimilajin kirkonkelloa muistuttavaan ääntelyyn.) Sekä selässä että vatsassa on selvärajaisia tummia läiskiä. Sormien ja varpaiden kärjet ovat vatsan väriset.

Kaiken kaikkiaan luonnollisen värinen kiinankellosammakko on hyvin värikäs eläin. Monet muut sammakkolajit häviävät värien määrässä, kirkkaudessa ja ”yleisessä kauneudessa” tälle konnamaiselle loikkijalle mennen tullen.

Kiinankellosammakot kasvat täysikasvuisina 3-6 cm pitkiksi. Valtaosa sammakoista on 4-5 cm mittaisia.

Sukupuolten erottaminen ei aina ole aivan yksinkertaista. Aikuisten, sukukypsien koiraiden käsivarsien vatsapuolella / sisäpinnoilla ja peukaloissa on tummia kutukyhmyjä, jotka näkyvät paljaallakin silmällä. Koiraiden käsivarret ovat naaraiden vastaavia paksummat, mitä on helppo vertailla, jos paikalla on useampia yksilöitä. Jos eläimiä pääsee seuraamaan pidempään, voi myös havaita koiraiden kurnuttavan ja kiipeilevän toisten sammakoiden päälle parittelun toivossa. Yksittäisen eläimen selkeästi naaraaksi osoittavaa tuntomerkkiä ei valitettavasti ole olemassakaan.

Elintavoista

Värikkään ulkoasunsa lisäksi kiinankellosammakot poikkeavat monista sammakkoeläimistä siinä, että ne ovat aktiivisia hämärän lisäksi myös päiväsaikaan. Sammakot viettävät aikaansa joko veden pinnalla kelluskellen, tai maalla, usein jonkin piilopaikan turvissa, istuskellen. Usein ne ovat paikoillaan pitkiäkin aikoja ja odottelevat vain, että sopiva saalis ilmestyisi näköpiiriin. Toisinaan koiraat painivat keskenään ja jahtaavat naaraita kutupuuhat mielessään, sekä kurnuttelevat metsän takana haukkuvaa pystykorvaa muistuttavalla äänellään.

Tässä kohtaa lienee varoituksen sana paikallaan: vaikka ääni ei ole valtaisan voimakas, on se hyvin kantava. Itselläni oli aikanaan suuria vaikeuksia nukkua samassa huoneessa haukkuvien kellosammakkokoiraiden kanssa, ja ääni kantaa selvänä myös suuremman asunnon läpi huoneesta toiseen, vaikka ovet olisivatkin kiinni. Koiraat ovat seksuaalisesti aktiivisia ympäri vuoden, mikä tarkoittaa sitä, että ne myös ääntelevät pahimmillaan joka päivä (ja yö). Myös naaraat saattavat toisinaan äännellä, mutta niiden kurnutus ei ole yhtä voimakasta tai säännöllistä kuin koiraiden.

Valtaosan ajasta kellosammakot viihtyvät veden pinnalla kelluskellen, mahdollisesti jostain vesikasvista vähän tukea ottaen. Jos ne nousevat maalle, pysyvät ne valtaosin maan pinnan tuntumassa. Ne eivät juuri kiipeile, vaikka erityisesti nuorina ne osaavatkin kiivetä niin halutessaan mainiosti. Säikähtäessään sammakko syöksyy veteen ja sukeltaa pohjaan piiloon.

Jos kellosammakko joutuu yllätetyksi maalla niin ettei se pääse pakenemaan veteen, saattaa se vääntää selkänsä kaarelle ja nostaa raajansa ilmaan niin, että mahdollisimman paljon vatsapuolen punaisesta varoitusväristä tulee näkyviin. Mustan ja punaisen sekoitushan on luonnon varoitusvärejä, ja moni peto jättääkin tuota väriyhdistelmää esittelevän sammakon rauhaan. Eikä kellosammakon uhkaus aivan aiheeton olekaan, sillä sammakon iholla on runsaasti myrkkyrauhasia, joista se voi hätätilassa erittää iholleen vaaleaa myrkkyä jopa silmin nähtäviä määriä. Kellosammakon käyttämää puolustautumiskikkaa käyttävät monet muutkin eläinlajit, mutta se on ensimmäisenä havaittu juuri kellosammakoissa.

Siksi sitä maailmalla kutsutaankin nimellä unken-refleksi, mikä tulee saksan kielen kellosammakkoa tarkoittavasta sanasta unken. Suomeksi ruumiin ja jalkojen vääntämistä ylös vatsan varoitusvärin esittelemiseksi voisi siis kutsua kellosammakkorefleksiksi.

Vaikka kiinankellosammakko on myrkyllinen, ei myrkky vaikuta kuin verenkiertoon tai limakalvoille joutuessaan. Terveen ihon läpi myrkky ei yleensä aiheuta oireita, eikä pieninä määrinä haavaankaan joutuessaan ole kuin ärsyttävää. Niinpä kellosammakko ei ole vaarallinen, ellei niitä nyt rupea ehdoin tahdoin syömään. Kädet kannattaa kuitenkin aina pestä sammakon käsittelyn jälkeen. Vaikka myrkystä ei juurikaan ole ihmiselle huolta, ei kellosammakko silti ole paijailtava eläin. Sen voi ottaa hetkeksi kädelle jos sen hoito niin vaatii, mutta kädessä pitämistä ja muuta käsittelyä tulee välttää aina jos se vain on mahdollista.

Akvaterraario ja sen sisustaminen

Koska kellosammakot viihtyvät vedessä ja sen välittömässä läheisyydessä, tarvitsevat ne myös kotioloissa kodikseen akvaterraarion, jossa on runsaasti vettä. 60 litran akvaariosta voi rakentaa kodin 2 sammakolle. Jos eläimiä haluaa pitää useampia, tulee tilaakin olla enemmän. Esimerkiksi 120 litran akvaarioon voi sisustaa kodin 3-5 eläimelle. Luonnossa kellosammakot elävät usein ryhminä, joten olisi suositeltavaa, että terraariossakin niitä olisi useampia yhdessä.

Muita sammakkolajeja tai kaloja ei pidä asuttaa samaan terraarioon kellosammakoiden kanssa.

Koska kellosammakkokoiraat ovat lisääntymispuuhissaan hyvin aktiivisia, ei niitä pidä asuttaa liian montaa samaan terraarioon. Koiraat kiistelevät reviiristä keskenään, joten 60 litran altaaseen ei kannata asuttaa kuin yksi koiras. Ne myös ahdistelevat naaraita niin innolla, että olisi parasta, että naaraita olisi aina useampia kuin koiraita. Lisäksi altaaseen on hyvä sisustaa joitakin piilopaikkoja joihin naaraat ja heikommat koiraat voivat piiloutua yli-innokkailta kosijoilta.

Allas sisustetaan niin, että pohjamateriaalina käytetään akvaariosoraa. Akvaariota ei täytetä vedellä kokonaan, vaan veden syvyyden tulee olla vähintään 5-15 cm välillä. Vesi saa olla syvempääkin, mielellään niin, että osissa allasta vesi on syvempää, osissa matalampaa. Veteen istutetaan runsaasti vesikasveja.

Maa-alueen voi rakentaa pengertämällä sorasta, asettamalla veden pinnalle kelluvan korkinpalan, asettelemalla veteen kantoja tai muita sisusteita, jotka nousevat tarpeeksi suurina alueina myös pinnan yläpuolelle tai istuttamalla altaaseen niin paljon ja niin tukevalehtisiä vesikasveja että niiden lehdet tulevat kellumaan veden pinnalle ja sammakot voivat oleskella niiden päällä. Olisi hyvä, jos maa olisi sen verran tukevaa että sinne voi asetella jotakin mikä muodostaa piilopaikkoja myös maalle jotta asuinkumppanit pääsevät halutessaan piiloon liian innokkaita sulhoja.

Yleisesti sisusteina voi käyttää kiviä, kasveja, puunpaloja, kantoja, muoviastioita tai mitä nyt keksiikään. Niin kauan kun sisusteet ovat sammakoille turvallisia (eivät romahda niskaan tai liuota veteen myrkkyjä) voi sisustamiseen käyttää mitä moninaisimpia artikkeleita.

Joskus kiinankellosammakoita näkee eläinkaupoissa myytävän terraarioissa, joissa on pohjalla jotain kosteaa materiaalia (sammalta, mattoa, tms.) ja uimapaikkana ainoastaan muutaman kämmenenalan kokoinen, matala astia. Tällainen terraario, jossa vettä on vain pienessä kupissa ei sovi kellosammakoiden vakituiseksi terraarioksi. Kellosammakot tarvitsevat viihtyäkseen paljon suuremman vesialueen.

Terraarion lämpötilan tulisi olla 20-25 asteen välillä. Yleensä normaali huoneenlämpö siis riittää, mutta jos allasta syystä tai toisesta tarvitsee lämmittää, on veteen upotettava pienitehoinen akvaariolämmitin hyvä vaihtoehto. Lämmin vesi lämmittää myös maa-alueen ja akvaterraarion ilman näppärästi. Suuresta vesimäärästä haihtuu aina sen verran, että se pitää myös suhteellisen ilmankosteuden automaattisesti sopivana, eikä allasta yleensä tarvitsekaan sumutella.

Jos allas on pieni tai sammakoita erityisen runsaasti, voi altaaseen sijoittaa myös akvaariosuodattimen. Se ei kuitenkaan ole pakollinen, vaan altaan vedestä kolmasosan tai puolet viikonkahden välein vaihtamalla veden laadun saa pysymään sammakoille sopivana ilman suodatintakin.

Akvaterraarion päälle kannattaa sijoittaa valaisin, esimerkiksi akvaariokäyttöön tarkoitettu loisteputkilamppu. Säännöllisesti syttyvä ja sammuva valo luo sammakoille vuorokausirytmin, auttaa kasveja kasvamaan terraariossa ja tuo sammakoiden kauniit värit hyvin näkyviin. UV-valo ei ole pakollinen, mutta ei siitä oikein käytettynä varmasti haittaakaan ole.

Ravinto ja ruokinta

Kiinankellosammakot, kuten kaikki muutkin aikuiset sammakkoeläimet syövät eläinperäistä ravintoa. Käytännössä kellosammakot ovat niin pieniä, että ne metsästävät ravinnokseen erilaisia hyönteisiä ja muita selkärangattomia. Terraariossa niille tulee tarjota niin monipuolista ötökkäruokavaliota kuin vain mahdollista. Esimerkiksi sopivan kokoiset sirkat, jauhomadot, kärpäset ja niiden toukat, kastemadot ja etanat ovat sopivaa sapuskaa kellosammakoille.

Sammakot saalistavat näköaistinsa avulla liikettä etsien, mutta ne saattavat oppia syömään myös kuollutta ruokaa, jos sitä heiluttelee elävän näköisesti sammakon edessä. Tällä metodilla sammakoille voi toisinaan, korkeintaan 2 kertaa kuukaudessa, antaa myös katkarapuja ja pieniä paloja mahdollisimman rasvatonta ja suolatonta lihaa tai kalaa. Vaikka nämä ainekset eivät kuulukaan sammakon luontaiseen ravintoon, tuovat ne kaivattua monipuolisuutta ruokavalioon.

Kiinankellosammakot napsivat ruokansa veden pinnalta tai maalta. Sammakko odottaa, että sopiva saaliseläin tulee näkyviin, minkä jälkeen se hiipii tarvittaessa nappaamisetäisyydelle. Päästyään tarpeeksi lähelle sammakko hyökkää ja nappaa saaliin suuhunsa. Ennen nielemistä sammakko vielä maistelee saalista suussaan ja varmistaa että se on syötävää. Lopulta se nielee saaliin kokonaisena.

Terraariossa olen kokenut käytännössä helpommaksi tavan, jossa pudotan ruokaeläimet sammakon eteen ja katson että sammakko varmasti huomaa ja syö sen. Tällä tavalla pystyn varmistamaan, että jokainen eläin varmasti saa osansa, ja tiedän, miten paljon kukin on syönyt. Kun ruoka tarjotaan yksitellen sammakoille ei terraarioon myöskään jää kuljeksimaan syömättömiä ruokaeläimiä, jotka nopeasti hukkuvat veteen tai voivat olla vaaraksi sammakoille.

Aikuiselle sammakolle on hyvä antaa yksi sopivan kokoinen ruokaeläin joka toinen päivä. Sopivan kokoinen on sen kokoinen, että sammakko saa sen nieltyä kokonaisena. Eli siis pienehkö sirkka, pieni kastemato, suurehko jauhomato tai kärpäsen toukka. Jos käytät erityisen pieniä ruokaeläimiä, vaikkapa pieniä kärpäsiä, tulee niitä luonnollisesti tarjota useampia kerralla. Olkoon ruoka mitä tahansa liikaruokkimista ja liian suuria kerta-annoksia pitää välttää jotteivat terraariossa leppoisaa elämää elävät sammakot pääse lihomaan suotta. Annosten koossa, ruokaeläinten valinnassa ja muissa ruokintaan liittyvissä kysymyksissä kannattaa seurata sammakon reaktioita ja käyttää omaa maalaisjärkeään.

Ruokaeläimet on syytä kieritellä jossain mieluiten sammakkoeläimille tarkoitetussa vitamiini- ja hivenainejauheessa. Jos ruokaeläimet kasvattaa itse voi lisäravinteita syöttää jo niille, jolloin ravinteet kulkeutuvat luonnollista tietä myös sammakoiden hyödyksi. Kiinankellosammakoiden vihreä ja punainen väri syntyvät kantaksantiini-nimisestä karoteenista, jota sammakoiden tulee saada ravintonsa mukana. Jos ne eivät saa kantaksantiiniä, jäävät ne ruskeiksi ja vatsaltaan vaaleiksi. Tätä karoteenia on esimerkiksi äyriäisissä, sekä monissa akvaariokalojen, matelijoiden ja sammakkoeläinten vitamiini-hivenainevalmisteissa, joiden luvataan kirkastavan eläinten värejä.

Sananen lisääntymisestä

Kuten jo aiemmin on useampaankin kertaan mainittu, ovat kellosammakkokoiraat hyvin aktiivisia mitä tulee lisääntymiseen liittyviin asioihin. Niinpä hyvin hoidetut kellosammakot alkavatkin yleensä jossain vaiheessa aivan itsestään lisääntyä, eli laskea akvaterraarion veteen munia. Luonnossa kiinankellosammakot viettävät talven viileässä horrostaen, mutta terraariossa sekään ei ole välttämätöntä, vaan sammakot lisääntyvät ja elävät luontaisen mittaisia elinkaaria (7-13 vuotta, ennätys on 22 vuotta) ilman horrostakin.

Hyvässä (tai huonossa) tapauksessa munia tulee aikaa myöten niin runsaasti, ettei niitä kaikkia kannata kasvattaa aikuisiksi. Jos näin pääsee käymään, on kutupallot tuhottava määrätietoisesti heti kun niitä löytyy, tai vaihtoehtoisesti erotettava koiraat ja naaraat erillisiin akvaterraarioihin.

En tässä käsittele kellosammakoiden lisääntymistä tai munien tai poikasten hoitoa sen tarkemmin, mutta siitä kiinnostuneet voivat tutustua vaikkapa Tiia Vattulaisien mainioihin webbisivuihin tai Tuomas Koivun lehtiartikkeliin (katso lähteet). Jos vieraat kielet sujuvat, löytää Internetistä monia lukuisia kiinankellosammakoiden ja niiden poikasten hoitoa käsitteleviä sivuja. Hakusanoina kannattaa käyttää lajin tieteellistä nimeä, sekä eri kielisiä kutsumanimiä, kuten englannin Oriental / Chinese Fire-bellied Toad tai ruotsin orientalisk klockgroda.

Lähteet / Lisälukemista

Koivu, Tuomas: Bombina orientalis kellosammakko Kiinasta. Herpetomania 1/1995 s. 19-23.
Mazorlig, Tom: Fire-Bellied Toad Care. T.F.H. Publications Inc., Neptune City NJ, 2005. 64 sivua. (Kuuluu T.F.H.:n kirjasarjaan ”Quick & Easy”)
Vattulainen, Tiia: Kiinankellosammakko. www.kolumbus.fi/vattulainen/kiinankellosammakko.htm.