Jos salamanterieläin on pääosin maalla elävää lajia, kuten tiikerisalamanteri tai tulisalamanteri, tai viettää pidempää aikaa maalla, kuten tuliliskojen poikaset ja jotkin krokotiilimanterit ja kalifornianmanterit, tulee eläimelle sisustaa terraario, joka tarjoaa pääosin maaelinympäristön, sekä ainoastaan pienen vesialtaan. Tällä sivulla esitellään salamanteriterraarion perustamista, sisustamista ja siihen liittyvää tekniikkaa.
Maalla elävät salamanterit (tiettyjä trooppisia keuhkottomia salamantereita lukuun ottamatta) liikkuvat pääosin maan pinnan tuntumassa, melko verkkaiseen tahtiin. Ne eivät juurikaan kiipeile, joten pohjapinta-alan määrä on tärkein mitta salamanterien terraarion valinnassa. Pinta-ala riippuu tietenkin terraariossa asuvan eläimen koosta ja määrästä, mutta jos pohditaan tilannetta jossa on yksi tai kaksi noin 10 cm pituista eläintä. yhdelle tai kahdelle eläimelle varattava tilaa vähintään 60 x 30 cm. Suurille tiikerisalamantereille kannattaa perustaa selvästi suurempi terraario, jossa suurelle eläimelle on enemmän tilaa, ja johon saa mahtumaan suuremman vesialtaan.
Terraario voi olla lasinen, muovinen tai puinen. Itse olemme hyvällä menestyksellä käyttäneet salamantereiden terraariona perinteisten herppiterraarioiden lisäksi jyrsijöille suunniteltuja muovisia terraarioita. Ne eivät ole kovin korkeita, mutta niissä on vedenpitävä pohjaosa ja yleensä mukavasti pinta-alaa.
Vaikkeivat salamanterit erityisen paljoa kiipeile on terraarion oltava pakovarma. Erityisesti nuoret/pienikokoise eläimet ovat yllättävän näppäriä kiipeilijöitä, ja saattavat kosteuden avulla liimata itsensä jopa pystysuoraan lasiseinään ja kiivetä sitä pitkin gekkomaisesti ylöspäin. Niinpä, on terraario millainen tahansan, jonkinlainen salamanteritiiviskatto on aiheellinen. Katto myös estää kosteuden liikaa haihtumista ja auttaa näin pitämään ilmankosteuden tarpeeksi korkeana. Ilmanvaihdosta on myös huolehdittava, joten aivan umpinainen terraario ei kuitenkaan saa olla. Tuuletusreikiä tulee löytyä seinistä ja/tai katosta, mieluiten terraarion useammalta laidalta, jotta ilma kiertää koko terraarion läpi. Vähänkään suuremmat tuuletusaukot on syytä suojata verkolla, jotteivät eläimet käytä niitä karkureitteinä.
Jos terraarion sisustuksesta haluaa luonnollisen oloisen voi pohjamateriaalina käyttää lehtikariketta, sammalia, lannoittamatonta turvetta, puunkuorihaketta tai näiden yhdistelmiä. Salamanterit eivät normaalisti kaivele koloja, joten pohjamateriaalia ei tarvitse olla kovinkaan syvälti. Silloin tällöin, erityisesti lämpimän tai kuivan aikaan salamanterit voivat kuitenkin kaivautua sammalmaton alle, joten jonkinlainen mahdollisuus piiloutumiseen myös kaivautumalla on asiallista tarjota.
Kaivamisen sijaan pohjamateriaalin tärkein tehtävä on imeä itseensä kosteutta ja vapauttaa sitä vähitellen ilmaan, mutta pysyä samaan aikaan homehtumattomana ja helposti puhdistettavana salamanterien jätöksistä. Eikä luonnollisenkaltaisen pohjan esteettistä arvoakaan pidä väheksyä.
Tulisalamanterit eivät viihdy vedessä, joten uimapaikka ei ole välttämätön jollei eläimien odota lisääntyvän. Niille riittää siis pieni ja matala allas, jossa ne voivat käydä kastautumassa, mutta varsinaista uimista tai vedessä oleilua ne eivät harrasta.
Toista ääripäätä edustaa tiikerisalamanteri, joka käy säännöllisesti vedessä viettämässä aikaansa, ja on voimakas uimari. Sille ei terraarioon voi juuri liian suurta uimapaikkaa järjestää.
Muut lajit ovat jotain näiden kahden väliltä: ne saattavat toisinaan käväistä vedessä, mutta eivät yleensä vietä siellä kovin paljon aikaansa. Toisaalta, jos manteri alkaa viettää aikaansa yksinomaan terraarion vesialtaassa, on se merkki siitä, että eläin on syytä asuttaa terraarion sijaan akvaterraarioon, jossa vesielämälle on enemmän tilaa.
Terraarion vesiastiaa suunniteltaessa tärkeää on pitää huoli siitä, että salamantereilla on aina mahdollisuus helposti päästä pois vedestä. Toinen tärkeä asia on valita sellainen allas, ja sen sijoitus, että vesi on helppo vaihtaa säännöllisesti. Helponta vaihtaminen on, jos koko vesialtaan saa nostettua ulos terraariosta ja pestyä ja täytettyä vesihanan alla.
Päivät maalla elävät salamanterit viettävät piilossa juurakoiden onkaloissa, kaatuneiden lahopuiden sisällä, kivenkoloissa ja muissa maan rajassa sijaitsevissa kosteissa ja hämärissä paikoissa. Niinpä erilaiset piilopaikat ovat myös terraariossa tärkeitä sisustuselementtejä. Terraariossa tulisi olla niin monta piilopaikkaa, että jokainen yksilö löytää halutessaan oman yksityisen piilonsa. Sisusteita asetellessa tulee ottaa huomioon, etteivät ne saa kaatua tai joutua asentoihin, joissa salamanterit voivat jäädä jumiin niiden alle tai väliin. Tämän pitää päteä, vaikka eläimet vähän kaivelisivat maata somisteiden juurelta tai tönisivät niitä. Niinpä ainakin painavat kivirakennelmat on syytä asetella tukevasti terraarion pohjaa vasten ja kasata pohjamateriaali niiden ympärille.
Piilopaikkoja valitessa ei kannata ajatella ainoastaan niiden alapuolia, vaan myös yläpinnat voivat olla salamantereille käyttökelpoisia. Esimerkiksi kaarevat kaarnanpalat tarjoavat allaan salamantereille piilopaikan samalla kun niiden yläpinta toimii kiipeilypaikkana ja tuo vaihtelua terraarion tasaiseen maastoon ja uusia pohjapinta-alaneliöitä salamantereiden käytettäväksi.
Kasvit eivät ole salamantereiden terraariossa välttämättömiä, mutta itse pidän eläviä kasveja jokaiseen salamanteriterraarioon kuuluvana luonnollisena elementtinä. Lisäksi kasvien lehdet lisäävät sumutetulle vedelle laskeutumisalaa ja varastoivat sisäänsä kosteutta, mitkä seikat omalta puoleltaan auttavat ylläpitämään vaadittavaa korkeaa ilmankosteutta. Lisäksi maanpintaa pitkin kulkevat kasvit tarjoavat lisää suojapaikkoja salamantereille. Kasveja valittaessa tulee valita lajeja, jotka kestävät salamanterien vaatiman matalan lämpötilan, mutta muutoin valinta on vapaa. Kasvin myrkyllisyydellä ei ole väliä, koska salamanterit eivät niitä syö.
Tavallisten huonekasvienkin joukosta löytyy lukemattomia sopivia kasvilajeja. Itse suosin eurooppalaisten eläinten terraarioissa alkuperältään myös eurooppalaista murattia. Se on helppohoitoinen ja nopeakasvuinen laji, joka kasvaa tarvittaessa vesiviljelyssä ja lisääntyy pistokkaista. Muita kestäviä, nopeakasvuisia köynnöstäviä kasveja ovat mm. kultaköynnös ja herttaköynnösvehka.
Hoidon helpottamiseksi kasvit voi sijoittaa terraarioon omissa ruukuissaan sen sijaan että ne istuttaisivat suoraan pohjamateriaaliin.
Monet salamanterieläimet nauttivat kohtalaisen viileästä. Erityisen viileän suosijoita ovat tulisalamanterit ja kurdistaninmanterit.
Viileän lämpötilan ylläpitäminen on kinkkinen tehtävä; lämpötilan kun pitäisi ainakin yöaikaan monella lajeilla laskea alle 20 asteen. Päivälämmön voi melko turvallisesti antaa kohota ainakin 20-25 asteen välille, ajoittain jopa lähemmäs kolmeakymmentä astetta. Mutta öisin, kun salamanterit ovat aktiivisia, lämpötilan on eläinten hyvinvoinnin takaamiseksi laskettava vähintään 20 asteen tienoille. Tämä saattaa kerrostalo-olosuhteissa olla kesäisin haastavaa.
Jos terraarion voi kesäaikaan sijoittaa parvekkeelle, lämmittämättömään piharakennukseen tai pihalle, on se helpon tapa hoitaa liian lämmön ongelma: suomen kesän yöt ovat useimmille salamantereille oikein oivallisen lämpöisiä.
Terraarion viilentämiseen on teknisiä ratkaisuita, viilentimiä, mutta ne ovat usein melko hinnakkaita. Lyhyen ajan viilennykseen voi käyttää kylmällä vedellä täytettyjä pulloja, tai jääkaapissa viilennettyjä kylmävaraajia (”kylmäkalleja”). Jäisiä kylmävaraajia voi käyttää viilentämiseen, jos ne pystyy suojaamaan eläimiltä niin, etteivät eläimet pääse kosketuksiin niiden kanssa. Jääkaappiviileän viileän varaajan uskaltaa laittaa eläinten saatavillekin.
Jos salamantereille haluaa laittaa terraarion ulos, tulee ulkoterraariota suunniteltaessa on erityisesti pidettävä huoli, etteivät salamanterit pääse ulos Suomen luontoon, eivätkä ulkopuoliset pedot, kuten naapurin kissa tai pihapiirin varikset tai lähitalon pikkupojat, sisään.
Salamanterit liikkuvat pääosin hämärässä, joten niille valaistuksen tärkein tehtävä on vuorokausirytmin luominen. Mutta jos terraariossa on eläviä kasveja, ne tarvitsevat valoa myös hengissä pysymiseen. Eikä salamantereitakaan kovin hämärässä pidä pitää, joten jonkinlainen valaistus on yleensä tarpeen.
Nykyään tarjolla on monenlaisia LED-pohjaisia valaisimia, jotka tuottavat hyvin valoa, mutta eivät juurikaan lämpöä. Tästä syystä ne ovat oivallisin valinta salamanteriterraarion valaisemiseen. Käytännössä valaisimeksi voi valita haluamansalaisen LED-valon ”sisustusvalaisimesta” valolistaan.
Valaistuksen luoman päivän pituuden tulisi kesäaikaan olla 12 tunnin tietämillä, samaan tapaan kuin tilanne on eläinten luonnollisilla elinalueilla.
Siitä tarvitsevatko salamanterit ultraviolettisäteilyä ja siten UV-valaisinta terraarioonsa ei ole olemassa täyttä varmuutta. Ilmeisesti se on joidenkin lajien kudulle ja nuijapäille hyödyksi, ja myöskin aikuiset eläimet saattavat hyötyä siitä. Salamanterit ovat kuitenkin luonnossa hämäräaktiivisia, joten ne eivät luonnossakaan saa, ainakaan suuria määriä auringon UV-valoa.
Toinen ympäristön ominaisuus, johon pitää kiinnittää huomiota on kosteus. Salamanterit liikkuvat luonnossa öisin, kun kaste kostuttaa maan ja ilmankosteus on korkeimmillaan. Päiväsaikaan niitä ei näe kuin satunnaisesti sadesäällä. Myös terraariossa kosteus on merkittävä tekijä, ja eläinten on pystyttävä pitämään itsensä kosteina läpi vuorokauden. Helpoiten kosteuden saa pidettyä tarpeeksi korkeana huolehtimalla siitä, että pohjamateriaali pysyy kosteana ja iltaisin, hämärän laskeuduttua, terraariota sumuttamalla. Sumuttelua voi silloin tällöin tehdä myös päivisin sateen simuloimiseksi.
© 1999-2023 | Niina & Joonas Gustafsson