Kokemuksia kääpiökynsisammakon lisäännyttämistä

Tällä sivulla kuvataan yhden meillä kesällä 2007 syntyneen kääpiökynsisammakkopoikueen tarina. Tarkoituksena on tämän esimerkin avulla käydä läpi kääpiökynsisammakoiden lisäännyttämiseen liittyviä asioita, sekä kuvailla omia kokemuksiamme tämän, meille ihka ensimmäisen, kääpikynsisammakkopoikueen kasvattamisesta.

Kääpiökynsisammakkomme tulivat alunperin eri paikoista, joten alkuaikansa meillä ne olivat karanteenissa, eristyksissä toisistaan. Yhteensä sammakoita oli kaksi koirasta ja yksi naaras. Ei aivan täydellinen jakauma lisääntymisen kannalta, mutta se sattui eläinkaupoista tulemaan. Jo karanteeniaikanaan samasta paikasta tulleet koiraat kurnuttivat ahkerasti ja pienempi niistä piiritti suurempaa siihen malliin kuin suurempi olisi ollut naaras. Koiraiden yhteiset ampleksukset (sammakoiden lisääntymisasento) olivat toistuva näky.

Karanteeniajan jälkeen naaras yhdistettiin samaan altaaseen koiraiden kanssa, ja jo kymmenen päivän kuluttua yhdistämisestä veden pinnalta löytyivät ensimmäiset munat. Munat olivat pieniä, hyytelökerroksineenkin halkaisijaltaan vain reilun millin kokoisia. Yhteensä munia oli vajaa kymmenkunta. Munat kelluivat pinnalla tai olivat kiinni pinnan tuntumassa olevissa vesikasveissa. Keräsin munat akvaarion omalla vedellä täytettyyn kolmen litran irtokarkkikasiaan.

Jo seuraavana päivänä alkiot hyytelökuoren sisällä muuttuivat pitkulaisiksi, ja 2 päivän kuluttua munien löytymisestä ensimmäinen muna kuoriutui. Toukka oli noin kolmen millin mittainen, ja vietti, monien sammakkoeläinten toukkien tapaan, elämänsä alkuajat altaan pohjalla hyvin apaattisen oloisena, ylösalaisin. Loput 5 toukkaa kuoriutuivat tästä parin päivän kuluessa. Osa munista ei ollut hedelmöittyneitä, tai ne kuolivat ennen kuoriutumistaan.

Kirjallisuudesta etukäteen opitun mukaan kääpiökynsisammakoiden toukkien kasvattamisessa olisi kolme erityistä hankaluutta:

1. Toukat vaativat aavistuksen emäksistä vettä. Meille tämä ei ole ongelma, sillä paikallisen vesilaitoksemme vesi, siis se vesi jota hanasta tulee, on aavistuksen emäksistä: pH on 7,3. Eli veden pitäisi tältä osin olla sellaisenaan toukille sopivaa.
2. Toukat ovat hyvin pieniä. Mutta koostaan huolimatta ne ovat petoja, jotka tarvitsevat ravinnokseen äärimmäisen pienikokoista elävää ravintoa. Aikaisemmin olen kasvattanut pienille pedoille ruoaksi artemian ensimmäisen vaiheen toukkia, mutta kun näin miten valtavan pieniä nämä sammakoiden toukat ovat, ymmärsin että artemiatkin ovat aivan liian suurikokoisia. Eikä paikallisesta akvaarioliikkeestä löydy nestemäisiä kalanpoikasruokia, joita ehkä voisi kokeilla, vaikkeivat ne eläviä olekaan. Niinpä ainoaksi vaihtoehdoksi jäi likoeläinviljelmän perustaminen. Likoeläimillä selvittiin ensimmäiset viikot, ja kun toukat himpun kasvoivat, siirryttiin niiden ruokinnassa artemiaan. Se kelpasikin niille aina muodonvaihdokseen saakka, jonka jälkeen sammakot alkoivat aikuisten tapaan syödä pakastettuja ruokaeläimiä.
3. Toukat ovat herkkiä veden ominaisuuksien äkillisille vaihteluille. Ratkaisu tähän on se, että vedestä vaihdetaan vain pieni määrä kerrallaan, mutta vaihtoja tehdään vastaavasti useammin. Koska halusin pelata varman päälle näiden toukkien kanssa, päädyin rutiiniin jossa noin neljäsosa altaan vedestä vaihdettiin päivittäin, ja korvaava vesi otetaan 160 litran vetoisesta kylkiluuvesiliskoaltaastamme. Tällöin vesi oli seisotettua (ei suoraan hanasta otettua), ja koska kyseessä on toimiva akvaario, on vedessä mukana jonkin verran eläinplanktonia, jota toukat voivat käyttää ravinnokseen.

Näiden periaatteden mukaan toukkia lähdettiin hoitamaan, ja malli osoittautui vallan toimivaksi. Käytännön tasolla poikaset kasvatettiin 8 litran vetoisessa Smart Store laatikossa. Veden lämpötila oli päivisin 25-28 asteen välillä, ja laski öisin 22 asteeseen saakka. Mitään sisusteita poikasaltaassa ei ollut. Vasta kun sammakot olivat käyneet läpi muodonvaihdoksen laitoin altaaseen jaavansammalta luomaa sammakoille piilopaikkoja ja mahdollisuuksia päästä ankkuroitumaan pinnan tuntumaan.

Takaiskujakin sattui: yhden toukista menetimme jo muutaman päivän iässä. Joko se kuoli, enkä koskaan huomannut sen ruumista, tai sitten se imeytyi jonkin vedenvaihdon yhteydessä lappoletkuun ja joutui sitä kautta vessanpönttöön. Koska toukat varsinkin alkuvaiheessa ovat niin valtavan pieniä, tämä riski on todellinen. Välttääkseni moista tapahtumasta käytin alussa vain 2 millin paksuista lappoletkua (jossa virtaus on hitaampi ja lappo on siksi hallittavampi pienten toukkien seassa) ja tarkastin poisheitettävän veden aina erityisellä huolella. Mutta näistä varokeinoistakin huolimatta yksi toukista vain katosi.

Toisen menetimme luonnollisella tavalla: kun toukka kehittyi tarpeeksi vanhaksi, osoittautui että sillä on jonkinlainen kehityshäiriö, minkä takia se kasvoi normaalia hitaammin. Lisäksi toinen etujalka oli epämuodostunut. Kolmas toukka kävi läpi muodonvaihdoksen ja päätyi pieneksi sammakoksi, mutta tämän jälkeen sen kasvu pysähtyi kuin seinään. Jokin häiriö sitäkin vaivasi. Erityyppiset kehityshäiriöt ovat sammakkoeläinten toukilla melko tavallisia, ja normaalin kaavan mukaan vialliset poikaset lopetetaan: ei niistä lopultakaan ole eläjiksi, joten ei ole mitään syytä pitkittää niiden kärsimystä. Vaikka ne toukkina vaikuttaisivatkin vallan elinvoimaisilta, ennenaikainen kuolo koittaa niille viimeistään aikuistumisen jälkeen.

Ykkösen kehitys

Toukkien kehitystä voi seurata ottamalla esimerkiksi yhden poikueen toukista, jota tässä kutsutaan ”Ykköseksi”. Muna kuoriutui vajaan kahden vuorokauden ikäisenä. Jo parin päivän kuluttua kuoriutumisesta toukan ulkoasu alkaa muuttua, ja koko kasvaa. Kymmenen päivän ikäisenä kokonaispituus oli tuplaantunut, 6 mm, ja viidentoista päivän ikäisenä pituus oli jälleen tuplaantunut, 11,5 millimetriin. Viidentoista päivän iässä takajaloista näkyi jo alut, ja 20 päivän iässä takajalat roikkuivat sammakon perässä sen uidessa ympäri allasta. Etujalkojen nysät ilmaantuivat esiin 22 päivän iässä, jolloin takajalat olivat jo vahvistuneet toiminnallisiksi raajoiksi, joita sammakko käytti uimisensa apuna.

 25 päivän iässä toukka oli saavuttanut maksimipituutensa, 23 mm, josta vartaloa oli 8 mm. Tässä vaiheessa kaikki raajat olivat jo kehittyneet aikuismaiseen muotoonsa, ja niissä on räpylät. Tässä vaiheessa muodonvaihdos alkoi astua kuvioihin, ja eläimen suu ja vartalo alkoivat vähitellen muuttua sammakkomaisemmaksi. Samoin eläimen selkäpuolen väritys alkoi tummua, kohti aikuismaista ruskeaa. 29 päivän iässä havaitsin hännän alkaneen surkastua, ja 31 päivän kohdalla häntäkin oli hävinnyt kokonaan: otus oli muuttunut nuijapäästä pikkusammakoksi. Heti muodonvaihdoksen jälkeen poikasen pituus oli 15,5 mm. Tässä vaiheessa se myös ravitsi itseään aikuisten eläinten tapaan pohjasta löytämillään pakasteruoilla. Tästäkin eteenpäin eläimen vartalon muodossa ja värityksessä tapahtui pieniä muutoksia, mutta 31 päivän päästä kuoriutumisesta sen voi sanoa saavuttaneen ”sammakkuuden”.

Ykkönen oli poikueensa nopein kasvaja, mutta muutkaan eivät olleet sitä kuin muutaman päivän hitaampia. Ainoastaan kehityshäiriöiseksi osoittautunut yksilö oli selvästi muuta porukkaa hitaampi kasvaja. Toukkien kasvuun vaikuttavat lämpötila, ravinnon määrä ja laatu, sekä monet muut tekijät, joten joissakin toisessa poikueessa, toisenlaisissa olosuhteissa kehitys voi tapahtua eri tahtiin. Mutta järjestys, jossa kehitysvaiheet tapahtuu (takajalat tulevat ennen etujalkoja, häntä surkastuu viimeisenä) pysyvät vakioina.

Nuoret sammakot jatkoivat kasvuaan. Reilu kaksi kuukautta muodonvaihdoksen jälkeen eläimet olivat noin 25 mm mittaisia ja niiden sukupuolen pystyy määrittämään kyljellä olevasta rauhasesta. Pian tämän jälkeen sammakot muuttivat uuteen kotiin, eikä niiden kehitystä enää pystytty seuraamaan yhtä tarkasti. Mutta noin yhdeksän kuukauden kuluttua muodonvaihdoksesta ne olivat vanhempiensa kokoisia. Kirjallisuuden mukaan noin yhdeksän kuukauden ikäisenä sammakoiden pitäisi myös saavuttaa lisääntymiskyky.