Kokemuksiani nuolimyrkkysammakoiden lisäännyttämisestä terraariossa

Hankin ensimmäiset nuolimyrkkysammakkoni länsinaapuristamme Ruotsista. Käteen messuilta tarttui neljän poikasen ryhmä vihernuolimyrkkysammakoita (Dendrobates auratus). Pari vuotta vierähti ihmetellessä ja kummastella sammakoiden hoitoa ja pienten ruokaeläinten kasvatusta. Sammakoiden kasvettua täyskasvuisiksi aikuisiksi, ja koiraiden alettua kurnutella alkoi munien odottelu. Myös myöhemmin hankitut sininuolimyrkkysammakot (Dendrobates azureus) sekä ”golfodulcennuolimyrkkysammakot” (Phyllobates vittatus) ovat lisääntyneet terraarioissamme. Tähän kirjoitelmaan olen kirjoittanut omia kokemuksiani nuolimyrkkysammakoiden lisäännyttämisessä, sekä munien ja toukkien hoidosta.

Eläinten lisäännyttämisessä kaiken perusta on terveet aikuiset eläimet, sekä aikuisilla olevat oikeanlaiset olosuhteet. Nuolimyrkkysammakoilla lisääntyminen alkaa miltei itsestään, kunhan terraariossa on oikeanlaiset olosuhteet, ja sukukypsiä aikuisia on kumpaakin sukupuolta. Lisäännyttämismielessä kannattaa hankkia sukukypsiä aikuisia, jotta päästään nopeammin lisääntymisvaiheeseen. Lisäksi poikasista sukupuolen määrittäminen on hyvin vaikeaa, muttei mahdotonta. Aikuisista sammakoista sukupuolen määrittäminen on helpompaa. Usein nuolimyrkkysammakkolajeilla naaraat ovat pyörämuotoisempia ja suurempikokoisia kuin sutjakkaammat koiraat. Sukupuolten määrittäminen on tietenkin vaikeaa, jos sammakkoyksilöitä ei pääse vertaamaan toisiinsa. Harjoituksella silmä kuitenkin harjaantuu erottamaan koiraat naaraista toisistaan varsin nopeasti.

Kosiomenot

Nuolimyrkkysammakoita pidetään yleensä pienissä muutaman sammakon ryhmissä. Lisäännyttämismielessä olisi kuitenkin parempi pitää sammakoita pareittain tai kolmen – neljän sammakon ryhmässä. Useamman sammakon ryhmässä tulee ottaa huomioon eri lajien käyttäytymiserot. Esimerkiksi Dendrobates azureus – lajin naaraat ovat hyvin aggressiivisia muita naaraita kohtaan. Tällöin lisääntymisryhmän tulisi korkeintaan koostua kahdesta koiraasta ja yhdestä naaraasta. Näillä sammakoilla saavutetaan kuitenkin parempi tulos yhden koiraan ja yhden naaraan muodostamalla lisääntymisparilla. Muilla lajeilla useamman sammakon ryhmissä lisääntyminen ei kuitenkaan ole tavatonta taikka harvinaista. Useamman yksilön ryhmässä pidettävät sammakot kuitenkin saattavat häiritä lisääntymässä olevaa paria tai jopa syödä muiden naaraiden munia.

Ongelmia syntyy myös tilanteissa, jossa samassa terraariossa asustaa useita eri lajisia nuolimyrkkysammakoita. Esimerkiksi tinctorius – lajiryhmän (mm. Dendrobates auratus, D. leucomelas, D. azureus ja D . tinctorius) sammakot lisääntyvät keskenään tuottaen lisääntymiskyvyttömiä jälkeläisiä.

Trooppisina lajeina nuolimyrkkysammakot lisääntyvät ympäri vuoden. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että sammakot kutevat tauotta. Sammakot pitävät pausseja, jotka voivat terraario-oloissa rytmittyä vuodenaikojen mukaan. Esimerkiksi yleislämpötilan nousu ja lasku sekä luonnonvalon väheneminen ja lisääntyminen ovat kaikki munintaan vaikuttavia tekijöitä.

Lähes kaikille tuttu sammakoiden kurnutus, jota keväisin käydään lampien ja ojien rannoilla kuuntelemassa ei ole tarkoitettu ihmisten houkuttelemiseen. Kurnutuksella koirassammakko tavoittelee naarassammakoiden huomiota ja kuuluttaa reviiriään muille koiraille. Näin toimivat myös nuolimyrkkysammakot trooppisilla asuinsijoillaan.

Koiras valitsee yleensä kurnutuspaikakseen korkeahkon paikan kuten ananaskasvin lehden. Korkealta paikalta koiraan kurnutus kuuluu kauemmaksi. Korkeammalta koiraan on myös helpompi huomata lähelleen tulevia naaraita. Naaraiden kiinnostuttua koiraasta lähtevät naaraat hyppimään kohti ääntelevää koirasta.

Varsinaiset kosiomenot vaihtelevat lajilta toiselle. Tinctorius – lajiryhmän koiraan näköpiiriin tullut naaras saa koiraan huomion osoitukset osakseen. Koiras nostaa ruumistaan ylemmäksi, kääntyy kasvokkain naaraan kanssa ja jatkaa kurnutusta. Saatuaan naaraan huomion kiintymään kokonaan itseensä koiras jättää kurnutuspaikkansa ja hyppii naaraan luokse jääden istumaan tämän viereen. Naaras alkaa etujaloillaan läpsytellä koiraan kylkiä ja selkää. Läpsyttelyä kestää hetken aikaa, jonka jälkeen koiras lähtee johdattamaan naarasta valmiiksi katsomiinsa kutupaikkoihin. Jos naaras pysähtyy kesken matkan alkaa koiras jälleen kurnuttamaan. Naaras vastaa kurnutukseen aloittamalla läpsyttelyn uudestaan. Näin matka jatkuu, kunnes pari saapuu yhteen koiraan valitsemista kutupaikoista. Kutupaikan suojassa kosiomenot jatkuvat, minkä jälkeen koiras poistuu kutupaikasta jättäen naaraan munimaan. Munittuaan naaras niin ikään poistuu kutupaikalta. Naaraan poistuttua koiras palaa kutupaikalle hedelmöittämään ja kostuttamaan munat.

Muninta

Luonnossa kutupaikat voivat olla kostean pohjakarikkeen seassa, kivien ja kaatuneiden puunrunkojen koloissa sekä erilaisten kasvien, kuten ananaskasvien lehtihankojen muodostamissa syvänteissä. Terraariossa kutupaikaksi voi tarjota esimerkiksi ananaskasveja, erilaisia kutumajoja (esimerkiksi puolikkaat kookospähkinät tai saviruukkujen palaset) tai filmipurkeista rakennettuja kutupaikkoja. Myös petrimaljat tai muut laakeat astiat ovat oivallisia muninta-alustoja. Tinctorius – lajiryhmän sammakot kutevat vaakapintaisille alustoille. Jotkin lajit puolestaan suosivat pystysuuntaisia pintoja.

Sopivan kutupaikan valitsee yleensä koiras. Koiraan johdateltua naaras kutupaikan luokse naaras laskee piilopaikkaan, lajista riippuen, 2-20 munaa. Tinctorius – lajiryhmän lajeilla munia tulee kerralla keskimäärin 5-10 kappaletta.

Nuorilla yksilöillä kudut voivat olla paljonkin keskimääräisiä pienempiä. Usein nuorten naaraiden munat ovat myös elinkelvottomia, ns. harjoitusmunia. Noin puolen vuoden harjoittelun jälkeen alkavat munat olemaan elinkelpoisia.

Kun terraariossa on havainnoitu kosiomenoja ja kutumajaan on ilmestynyt kutua, kannattaa munien antaa olla ainakin vuorokauden verran paikoillaan terraariossa. Näin annetaan koiraalle aikaa hedelmöittää munat. Munat on helppo kerätä nostamalla koko kutumaja muninta-alustoineen pois terraariosta. Kutumajan voi tämän jälkeen laittaa uuden muninta-alustan kera takaisin terraarioon odottamaan uutta kutua

Munien kehitys

Koiraan hedelmöittämät munat lähtevät kehittymään välittömästi. Kehityksen ensiasteet tapahtuvat solutasolla eikä kehitystä yleensä näe paljain silmin. Noin kolme päivää hedelmöityksestä alkaa munissa tapahtua paljain silmin havaittavaa kehitystä. Alun tummasta pyöreästä munasta voi nyt hahmottaa alkion pitkulaisen muodon, sekä sen alla olevan ruskuaispussin. Kehitystä tapahtuu koko ajan; alkio kasvaa ja saa nuijapäämäisen muotonsa viikon iän saavutettuaan. Noin yhdeksän päivän ikäisellä alkiolla näkyy, lajin mukaan, yksi tai kaksi kirkkaanpunaista kidusrihmaa. Kidusrihmojen avulla alkio saa happea. Lähestyvää kuoriutumista voi alkaa odottamaan, kun kidusrihmat ovat kokonaan surkastuneet pois. Tällöin alkiolle on kehittynyt sisäkidukset, jotka jatkavat kidusrihmojen tehtävää toukan kuoriuduttua.

Vajaan parin viikon ikäisinä, nyt jo selvästi toukan muotoiset alkiot aloittavat kuoriutumisen. Toukat pyristelevät munahyytelössä, kunnes hyytelö antaa periksi ja toukka vapautuu munasta.

Munien hoito

Usein terraariosta juuri poistetut munat ovat erilaisen roskan ympäröiminä. Nämä ylimääräiset roskat kannattaa puhdistaa oitis pois. Roskaiset munat ovat alttiimpia homehtumiselle kuin roskista puhdistetut munat. Myös hedelmöittymättömät sekä vahingoittuneet munat tulee poistaa, samoin kaikki muu mahdollinen lika muninta-alustalta. Muninta-alustalla olevat munat tulee pitää aina vedessä mutta niin että munien lakiosa jää vedenpinnan yläpuolelle.

Luonnossa kuten myös terraarioon jätetyt munat hoitaa koiras. Se huolehtii munien kosteutuksen. Koiras käy säännöllisesti munien luona laskemassa viemäriaukostaan nestettä munien päälle. Neste, joka sisältää myös virtsaa, pitää munat kosteana mutta se toimii myös luontaisena homekarkoittimena.

Tärkeää munien hautomisessa on ilmankosteus ja lämpö. Tasainen noin 24–25°C lämpö yleensä riittää takaamaan munien normaalin kehityksen. Ilmankosteuden tulisi hautomossa pysyä reilusti normaalia huoneilmakosteutta (~40 %) korkeampana, noin 60 % – 80 % tuntumassa.

Sopivat haudontaolosuhteet saa järjestettyä käyttämällä sisäkkäisiä haudonta-astioita ja vettä. Muninta-alustalle munitut ja puhdistetut munat siirretään pieneen kannelliseen muovirasiaan, jossa pohjalla on aavistuksen verran vettä. Purkin kansi kannattaa jättää noin 1/3- osa purkin pituudelta auki, jolloin taataan riittävä ilmanvaihto. Riittävän ilmankosteuden takaamiseksi kannattaa kannellinen purkki laittaa vielä erilliseen laatikkoon, jonka pohjalla on riittävästi vettä. Vettä on liikaa jos purkki, joka sisältää munat kelluu. Laatikossakin kannattaa käyttää kantta ja jättää toinen pää hieman raolleen jolloin ilma pääsee kiertämään. Haudontalaatikko sijoitetaan lämpimään paikaan ja jäädään odottamaan toukkien kuoriutumista.

Munia ei juuri tarvitse haudonnan aikana hoitaa. Päivittäin tulee tarkistaa, että haudontalaatikoissa on edelleen vettä. Päivittäin on myös hyvä tarkistaa munien kunto. Jos joku munista on kuollut, tulee se poistaa, jottei home pääse leviämään kuolleesta munasta eläviin muniin.

Ongelmat munien hoidossa

Isoin ongelma munien hoidossa on home. Roskaiset munat ovat alttiita homekasvulle, joten munat tulee pitää puhtaina. Myös vesijohtovedessä voi olla homekasvua edistäviä tekijöitä. Eri paikkakuntien vesijohtovedet tulevat eri järvistä tai pohjavesistä, joiden mineraalikoostumukset ovat erilaisia. Munien hoitoon käytettävä vesi tulee aina seisottaa vähintään vuorokauden verran ennen käyttöä. Jos seisonutta vettä ei ole saatavilla voi hoitovetenä käyttää huoneenlämpöistä pullotettua lähdevettä.

Jo homehtumaan päässeet mutta edelleen elossa olevat munat voi yrittää pelastaa käyttämällä nk. lääkevettä. Lääkeveteen on sekoitettu akvaariokaloille tarkoitettua home-estolääkettä ja lähdevettä. Home-estolääkkeenä olen käyttänyt Jungle Laboratoriesin valmistamaa Fungus Clear Tank Buddies – tabletteja ja lähdevetenä suomalaista pullotettua lähdevettä. Home-estolääkettä käytettäessä tulee huomioida home-estolääkkeen annostus. Yleensä lääkettä annostellaan akvaarioihin 10 litran tarkkuudella, mutta munien hoitoon tarvittavaa vettä ei yleensä tarvita kuin muutama litra. Hyväksi havaittu suhde on sekoitus, jossa on 50 % lähdeveteen pakkauksen ohjeen mukaan sekoitettua homeen-estolääkettä ja 50 % puhdasta lähdevettä.

Homeesta kärsivät munat tulee huuhtoa päivittäin lääkevedellä. Huuhtomiseen voi käyttää esimerkiksi pistosruiskua (ilman neulaa) taikka pipettiä. Jokaisen munan päälle tiputetaan pipetillä muutama lääkevesitippa. Lopuksi munien ympärillä oleva vesi korvataan lääkevedeksi. Hoitoa jatketaan niin kauan, kunnes munia ympäröivät hyytelöt ovat jälleen kirkkaita. Lääkeveden pois jättämisen voi suorittaa vaiheittain, vähentämällä homelääkkeen määrää sekoituksessa, esimerkiksi sekoitukseen, jossa homeenestolääkkeen osuus on 40 % ja lähdeveden 60 %.

Myös munista kuoriutuneet toukat voivat kärsiä homeesta. Tällöin toukkien veden voi korvata kokonaan lääkevedellä. Kun toukat ovat selvinneet homeesta voidaan lääkeveden käyttö lopettaa asteittain samalla tavalla kuin munien kanssa menetellään.

Kuorimisen ongelmat

Kirjallisuudessa usein neuvotaan auttamaan toukat ulos munahyytelöstä. Hyytelö on helppo rikkoa esimerkiksi nuppineulalla. Neula työnnetään munan läpi varoen osumasta itse toukkaan ja muna nostetaan neulan avulla ylös. Munahyytelö on hyvin venyvää ainetta. Ylös nostettaessa toukka jää hyytelön pohjalle ja yleensä rupeaa pyristelemään. Neulalla lävistetystä ja ylös nostetusta munasta toukan on helpompi pyristellä vapaaksi. Kokemukseni mukaan ongelmaksi tässä menettelyssä on muodostunut oikean avustamisajankohdan arviointi. Liian aikaisin ulos munasta autettu toukka on usein elottoman oloinen eikä lähde niin nopeasti syömään verrattuna toukkaan, joka kuoriutunut itsestään. Myös kuolleisuus avustetuilla toukilla on suurempi kuin itsenäisesti kuoriutuneilla toukilla. Vaikka munasta ulos autettu toukka selviäisikin hengissä, vaikuttaa liian aikainen kuoriutuminen toukan koko loppukehitykseen: avustettu toukka on muita hitaampi kehittymään.

Seuraavassa havaitsemani esimerkkitapaus avustetun ja itsenäisesti kuoriutuneen toukan eroista Dendrobates auratus – lajin toukilla; Samassa kasvatusaltaassa oli neljä toukkaa, joista kaksi oli kuoriutunut itsekseen. Toiset kaksi toukkaa oli ihmisen toimesta autettu ulos munasta. Ikäeroa näillä kahdella ryhmällä ei ollut kuin pari päivää. Muutaman päivän päästä poikasaltaaseen siirron jälkeen yhdellä avustetulla toukalla ilmeni ongelma, joka lopulta johti toukan lopettamiseen. Kolme muuta toukkaa lähtivät kehittymään eikä ensimmäisten viikkojen aikana mainittavaa eroa toukissa näkynyt. Kehitysnopeuden erot alkoivat tulla esiin siinä vaiheessa, kun itsenäisesti kuoriutuneiden toukkien raajat alkoivat kehittyä. Loppuvaiheessa ero kehityksessä oli muutamia viikkoja. Itsenäisesti kuoriutuneiden toukkien noustessa maalle muodonvaihdoksen läpikäyneinä sammakoina, oli munasta ulos autettu toukka saanut vasta takajalkansa.

Toukan kehitys

Munahyytelöstä ulos pyristellyt toukka on usein hyvin apaattinen, lähes kuolleen oloinen. Ei tule kuitenkaan pelästyä sillä tämä tuntuu olevan normaalia. Toukat reagoivat ärsykkeisiin ja muutaman päivän kuluttua ne ovat jo paljon voimakkaampia. Kehitys toukasta aikuiseksi sammakoksi, lajista riippuen, kestää tyypillisesti 30 – 90 vuorokautta.

Vastakuoriutuneet toukat ovat, jälleen lajista riippuen, kuonosta hännänpäähän mitattaessa 10–15 mm kokoisia. Elämänsä ensimmäiset päivät toukka viettää ruskuaispussista saamansa ravinnon varassa. Ruoka alkaa maistua toukille parin kolmen päivän päästä kuoriutumisesta. Viikon kuluessa toukat ovat vahvistuneet ja alkaneet liikkua ympäri allastaan ruokaa etsiessään. Tarkkaan katsottaessa toukan syönnin pystyy havaitsemaan suun liikkeistä, mutta helpoiten syömisen voi päätellä altaaseen ilmestyneestä ulosteesta.

Seuraavien parin kuukauden aikana toukka kasvaa pituutta. Pituuskasvu voi kiivaimmillaan olla jopa millimetri päivässä. Kasvunopeus taantuu mitä isoimmaksi toukka kasvaa. Lajin mukaan toukkien maksimipituus 30 mm – 50 mm.

Reilun puolentoista kuukauden ikäisinä toukille alkaa kehittyä takaraajat. Takaraajojen vaaleat ns. tupet tulevat näkyviin hännän tyveen jo muutaman viikon ikäisenä, mutta varsinaiset raajojen alut näkyvät selvästi vasta paljon myöhemmin. Vaaleat tupet kasvavat ensin pituutta saaden vähitellen raajojen muodot. Raajojen värin muuttuessa vaaleasta tummaksi ovat raajat jo oikean muotoiset mutta edelleen pienet, eikä toukka vielä tässä vaiheessa käytä niitä. Takajalkojen tummuttua raajat kasvavat edelleen pituutta ja saavat ympärilleen massaa seuraavan parin viikon ajan. Takajalkojen kehityttyä toukka alkaa käyttää raajoja liikkumisen avustamiseen. Tässä vaiheessa kannattaa olla varovainen, jos toukan siirtää matalampaan astiaan sillä toukka osaa jo hypätä!

Kun takajalat ovat kehittyneet voi etujalkojen kehityksen havaita kolmiomaisina pullistumina toukan etuosassa. Eturaajat kehittyvät ihopusseissa, jotka päällepäin näkyvät edellä mainittuina kolmiomaisina pullistumina. Pullistumat muodostavat etujalkojen kyynärpäät. Eturaajojen kasvaessa pullistumatkin kasvavat. Lopulta ihopussit repeytyvät, jolloin toukka työntää eturaajat niistä ulos. Tässä vaiheessa eturaajat ovat täysin kehittyneet ja toimintakuntoiset.

Nuolimyrkkysammakoille ominainen väritys kehittyy toukkavaiheessa. Osalle lajeista väri kehittyy viimeisenä (esim. D. auratus) ja osalle lajeista väri kehittyy samaan aikaa raajojen kehityksen kanssa (esim. D. leucomelas). Muodonvaihdoksen alkaessa kaikkien lajien toukilla väri vastaa jo aikuisten sammakoiden väritystä, mutta on aikuisiin verrattuna hieman himmeämpi.

-Raajat ja värin saatuaan toukka alkaa myös ruumiinmuodoiltaan muistuttaa enemmän aikuista sammakkoa. Muodonvaihdoksen alettua toukka muuttuu ulkoisesti sammakkomaisemmaksi mutta myös sisäisesti tapahtuu paljon muutoksia. Toukka on tähän asti hengittänyt sisäisillä kiduksilla. Muodonvaihdoksessa kidukset korvaantuvat keuhkoilla jolloin toukka alkaa käydä pinnalla ottamassa happea. Samoin ruoansulatusjärjestelmä käy läpi ison muutoksen. Toukka käyttää ravinnokseen pääasiassa kasviperäistä ruokaa mutta aikuinen sammakko syö ainoastaan hyönteisravintoa. Siksi toukan on muutettava ruoansulatusjärjestelmänsä hyönteissyöjälle sopivaksi. Tässä vaiheessa toukka lakkaa syömästä. Häntään kerääntynyt vararavinto antaa toukalle tarvittavan energian käydä läpi muodonvaihdos. Muodonvaihdoksen edetessä häntä surkastuu ja lopulta katoaa kokonaan. Osalla lajeista häntä on surkastunut lähes kokonaan ennen maalle nousua (esim. D. auratus ja D. azureus) kun osan lajien häntä alkaa surkastumaan vasta maalle nousun jälkeen (esim. Phyllobates vittatus).

Toukkien valmistuessa maalle nousuun kannattaa purkkiin laittaa taso, jolle toukka pystyy kiipeämään läpikäytyään muodonvaihdoksen. Vaihtoehtoja on monia. Tasona voidaan käyttää esimerkiksi tasapohjaista kiveä, joka nousee veden pinnan yläpuolelle. Itse käytin pientä korkkipuun kaarnanpalasta ja siitä roikkuvaa jaavansammalta. Muodonvaihdosta läpikäyvä toukka roikkui usein heti pinnan alapuolella jaavansammaleessa ennen lopullista maalle nousua. Tason lisäksi käytin muodonvaihdosta läpikäyvillä toukilla kattona sukkahousuista tehtyä kattoa. Osa nuorista sammakoista nimittäin kiipesi purkkinsa seinällä eikä tarjotulle tasolle. Näin estin sammakon karkaamisen purkistaan.

Muodonvaihdoksen läpikäynyt toukka nousee maalle ja on tässä vaiheessa jo aikuisen sammakon näköinen. Maalle noustuaan pienet sammakot ovat hyvin arkoja ja pysyvät suurimman osan ajasta piilossa. Syömään pienet sammakot alkavat muutaman päivän päästä maalle noususta.

Toukkien kehityshäiriöt

Toukilla esiintyy homeen lisäksi myös erilaisia kehitykseen vaikuttavia ongelmia, joita ovat mm. suolistossa olevat ilmakuplat. Ilmakupla haittaa toukan kehitystä mutta myös vaikeuttaa toukan liikkumista. Suolistokuplasta kärsivä toukka joutuu olemaan liikkeessä koko ajan. Pysähtyessään toukka pulpahtaa pintaan kuin korkki. Energiaa menee tällöin jatkuvaan liikkumiseen eikä kasvuun hidastaen näin toukan kehitystä.

Toinen huomioimani häiriö toukilla on ns. ”leveäposkisuus”. Toukka näyttää heti kuoriuduttuaan muita sisaruksiaan leveämmältä ikään kuin sillä olisi isot posket. Toukka kehittyy hieman hitaammin kuin terveet sisaruksensa eikä yleensä ei selviä kuin kuukaudenpuolentoista ikäiseksi. ”Leveäposkiset” toukat menehtyvät yleensä ennen raajojen kehityksen alkua.

Myöskään ylimääräiset raajat ja vastaavanlaiset kehityshäiriöt eivät ole harvinaisia.

Spindly leg syndrooma

Yksi suuri mysteeri nuolimyrkkysammakoiden toukkien kehityksessä on vielä nykypäivinäkin nk. spindly leg syndrooma (SLS). Sydrooma vaikuttaa etujalkojen kehitykseen ollen näin suuri ongelma toukkien kasvatuksessa. Syndrooman selvin tunnusmerkki on tikkumaiset toukan alle vääntyneet etujalat. Etujalat ovat lähes aina hyvin pienet ja täysin toimintakyvyttömät.

Syndroomasta kärsivä toukka kehittyy normaalisti aina siihen asti kunnes eturaajat alkavat muodostua. Etujalat saattavat ilmestyä pusseistaan tai jäädä pysyvästi ihopussien sisälle. Toukka käy läpi muodonvaihdoksen, muttei koskaan parannu syndroomasta. Syndroomalle altistuneen nuoren sammakon liikkeet ovat hataria, jopa koomisia. Liikkumiseen sammakko pystyy käyttämään ainoastaan takajalkojaan tehden liikkeistä lähes suunnattomia ja hankalia. Sammakko ei pysty istumaan suorassa vaan makaa kyynärpäidensä varassa. Kokonsakin puolesta sammakko jää nopeasti saman ikäisten sisarustensa varjoon. SLS sammakon elämä on usein lyhyt; usein vain muutamia kuukausia muodonvaihdoksesta.

Itselläni on yksi SLS:sta kärsivä Phyllobates vittatus – lajin nuori sammakko asustamassa muiden aikuisten sammakoiden seurassa. Sammakon muodonvaihdoksesta on tätä kirjoittaessa kulunut yli kymmenen kuukautta. Sammakko pärjää hyvin ravinnonhankinnassa muille terraarion sammakoille. Se on yleensä ensimmäisenä ruokakupilla syömässä. Sammakon eloa on toisaalta mielenkiintoista seurata mutta toisaalta se näyttää hyvin surkealta. Syndroomaan liittyy usein myös muita kehitysongelmia kuten selkärangan vääristymät. Tällä kyseisellä sammakolla selkä on vain hieman normaalia kaarevampi. Muuten sammakko on kuin sisaruksensa, mutta kääpiö koossa. Koska SLS on parantumaton ja elämään lyhentävä sairaus ei syndroomasta kärsiviä toukkia kannata kasvattaa aikuisiksi vaan ne olisi syytä lopettaa heti kun varmat merkit SLS:sta on havaittu.

Kuten tämän kappaleen alussa mainitsin, spindly leg syndrooma on edelleen sekä harrastajille että tutkijoille mysteeri. Mysteeri se on siksi, ettei ihan tiedetä mikä syndrooman lopulta aiheuttaa. Teorioita on useampia. Tutkijat ovat toistaiseksi pystyneet osoittamaan, ettei SLS ole perinnöllistä. SLS:aa esiintyy myös luonnonvaraisissa eläimissä eikä se ole keskittynyt vain nuolimyrkkysammakoihin, vaan sitä on esiintynyt myös muilla sammakkolajeilla sekä konnilla. Salamantereilla SLS ei ole yleistä. Maailmalta löytyy yksi raportoitu tapaus, jossa SLS on esiintynyt salamanterilla. Syndrooman syntymään vaikuttavia tekijöitä on monia, eikä ihan tiedetä riittääkö jo yksi epäkohta altistamaan toukan syndroomalle vai aiheutuuko syndrooma monien epäkohtien summasta.

Yksi selkeästi suuresti vaikuttava tekijä on ravinnon laatu ja erityisesti vitamiinien puute. Kehittyville toukille on tärkeää saada riittävästi ravintoa, joka on korkealaatuista ja vitamiinirikasta. Ed Kowalsky kirjoitti Svenska Dendrobatidsällskapetin jäsenlehden Pilgiftarenin numerossa 43 että erityisesti B- vitamiinin puute olisi ratkaiseva tekijä SLS altistumisessa. Kowalsky suositteleekin lisäämään toukkien ravintoon B-vitamiinia. Itselläni käytössä oleva toukkien ravintosekoitus sisältää 50 % puhdasta spiruliinalevää joka luonnostaan sisältää mm. B1, B2 ja B12 sekä monia muita vitamiineja. Tämä ei kuitenkaan yksin riittänyt estämään muutamaa kasvattamaani toukkaa altistumasta SLS:lle.

Muita SLS:aan altistavia teorioita ovat mm. loiset, toukkien veden laatu ja lämpötila. Samaisessa artikkelissa Kowalsky esitti mielenkiintoisen teorian, jonka mukaan SLS johtuu aikuisten jatkuvasta muninnasta johtuvasta munanruskuaisen ravinnepuutoksesta. Kowalskyn mukaan jatkuvasti muniva naaras ei pystyisi tuottamaan ruskuaiseen riittävästi tarvittavia ainesosia, joita alkio tarvitsee kehittyäkseen normaalisti.

Kaiken kaikkiaan spindly leg syndroomasta ei voi välttyä, jos toukkia kasvattaa vähänkään isompia määriä. SLS:sta kärsivien toukkien määrää voi kuitenkin yrittää rajoittaa huolehtimalla toukkien kasvatusolosuhteista sekä kiinnittämällä huomiota ruokintaan ja ravinnon laatuun. Myös aikuisista sammakoita tulee pitää hyvää huolta. Naaraita ei kannata rasittaa jatkuvalla munittamisella. Naaraalle tulee antaa välillä levätä ja kerätä voimiaan seuraavaa munintaa varten. Aikuisille sammakoille tulee myös antaa ravintolisää ja monipuolisesti erilaisia ravintoeläimiä. Aikuisille sammakoille käypiä ravintolisiä ovat mm. Dedrocare ja Amivit–A tuotteet. Hyvin ruokitut aikuiset tuottavat todennäköisemmin terveempiä jälkeläisiä kuin huonolla ravinnolla olleet aikuiset.

Ruokinta ja puhtaus

Toukille tuntuu kelpaavan monenlainen ruoka. On tärkeää tarjota toukille hyvänlaatuista ruokaa, joka sisältää niin kasvis- kuin eläinperäistä ravintoa. Eläinkaupoissa myydään akvaariokaloille tarkoitettua hienopulverista poikasruokaa, sekä muita vastaavia kalojenpoikasille tarkoitettuja valmisteita. Laadukkaat kaupalliset valmisteet sisältävät monipuolisesti ravintoaineita, jotka ovat hyvää ruokaa myös sammakoiden toukille. Myös monet muut akvaariokalojen ruoat soveltuvat sammakkokasvattajan tarpeisiin. Hiutaleruoista löytyy täyskasvis- kuin myös täysproteiinivaihtoehtoja. Kannattaa tutustua myös luontaistuotekauppojen ja -hyllyjen valikoimiin. Esimerkiksi ihmisille tarkoitetut spiruliinalevätabletit ovat puhdas luonnontuote, joka on erinomaista ravintoa kasvaville toukille. Toukille voi myös tarjota pakastettuja verimatoja (surviaisentoukkia) muutaman madon kerrallaan. Toukat tosin tuntuvat suosivan muita vaihtoehtoja, mutta syövät kyllä madotkin, jos muu ruoka loppuu.

Aikaa säästääkseen voi itse erilaisista kaupallisista valmisteista tehdä oman sekoituksen. Itselläni on käytössä seos jossa 50 % pulveriksi jauhettuja spiruliinalevätabletteja sekä 50 % kaupallista kalanpoikasille tarkoitettua hienopulverivalmistetta (TetraMin® Baby Powder Food). Lisäksi tarjoan toukille ajoittain kalojen kasvishiutaleita sekä verimatoja

Ruokinnassa on muistettava, ettei toukkia saa yliruokia. Liikaruokinta johtaa helposti veden pilaantumiseen, mikä on hyvin kohtalokasta toukille. Jotta liikaruokinnalta voi välttyä ruoka on hyvä jakaa toukille pienillä atuloilla. Pohjasyöjinä toukkien ruoka tulee myös tarjoilla pohjalle. Hiutaleet saa pysymään purkin pohjalla kastamalla hiutale veteen ja viemällä se atuloilla pohjalle. Myös pulveriruoan saa pysymään pohjalla atuloiden avulla. Atuloiden välissä vettynyt pulveri vajoaa itsestään pohjalle. Ruokaa tulisi antaa vain sen verran että jonka toukka ehtii syömään seuraavaan vedenvaihtoon mennessä.

Toukkien asutus

Toukkien kasvatukseen hyviä astioita ovat erilaiset sileäpintaiset muoviastiat kuten pakasterasiat ja muut vastaavat elintarvikemuoviset astiat.

Vastakuoriutuneet toukat siirretään elämään yksittäin pieniin rasioihin, joissa vettä on 10–20 mm syvyydeltä. Toukkien kasvaessa veden määrään lisätään vähitellen. Toukkien kehityksen loppuvaiheessa vettä tulisi olla 40–50 mm syvyydeltä.

Veden puhtaus on lähes kaikki kaikessa toukkia kasvatettaessa. Vesi olisikin siksi hyvä vaihtaa kerran vuorokaudessa tuoreeseen seisoneeseen veteen. Toukat eivät erityisesti kaipaa altaaseensa mitään sisustusta mutta toukille voi antaa suojaksi ja mutusteltavaksi esimerkiksi jaavansammalta. Jaavansammaleen alle toukat voivat myös halutessaan piiloutua. Kaikki ylimääräinen sisustus kuitenkin lisää siivottavan määrää, joten mitään miniakvaarioita ei toukille kannata ruveta sisustamaan.

Valaistuksena meillä oli vain muista terraarioista heijastuvat valo sekä normaalit huonevalot. En ole huomannut kasvattamieni sammakoiden ja ostettujen sammakoiden väreissä kirkkauseroja, joista joissain lähteissä mainitaan. Suoran valon puute ei tunnu vaikuttaneen omien poikasteni väriloistokkuuteen.

Yhteiskasvatus

Toukkia tulee yleensä useampi kerrallaan, joten tuntuu enemmän kuin loogiselta kasvattaa toukkia yhteisaltaassa. Tällöin hoidettavia purkkeja on vain yksi. On kuitenkin muistettava, että nuolimyrkkysammakoiden toukissa esiintyy kannibalismia. Kokemus on osoittanut, että samankokoisia poikasia voi joissakin tapauksissa pitää yhdessä, mutta silloinkin tietyin varauksin.

Kirjallisuudessa mainitaan usein Dendrobates auratus – lajin toukkien olevan kannibalisteja. Testasin yhteiskasvatusta niillä, ja havaitsin, että kun toukilla on riittävästi tilaa ja ruokaa tarjolla, eivät ne syöneet tai edes näykkineet toisinaan. Kolmen toukan yhteiskasvatuskasvatusaltaan pohjapinta-ala oli noin 17 x 17 cm. Joukosta yksi toukka jäi kuitenkin sairauden takia kehityksessä jälkeen kahdesta muusta toukasta. Ennen sairaan toukan lopettamista kokoero sisaruksiin oli 2/3 suuremmasta sisaruksesta. Selvästi pienempää sairasta toukkaakaan ei kuitenkaan oltu näykitty tai syöty.

Myöhemmin laitoin reilun puolentoista kuukauden ikäisten toukkien sekaan kokeeksi vastakuoriutuneita toukkia. Vastakuoriutuneet toukat olivat noin 1/3 isompien toukkien koosta. Vuorokauden kuluttua isommat toukat olivat syöneet pienemmät sisaruksensa. Tästä päättelin, että toukkien kokoeron täytyy olla huomattava, ennen kuin kannibalismia esiintyy. Myös kirjallisuus tukee tätä kokoeropäätelmää.

Yhteiskasvatuskokemukset Dendrobates azureus lajilla ei ole yhtä kannustava kuin sukulaisellaan D. auratus lajilla. D. azureus lajilla asutin kaksi toukkaa samaan 0.5 l pakasterasiaan. Yhteisrasioita oli neljä kappaletta. Toukat olivat sisaruksia ja kuoriutuneet itsenäisesti lähes samaan aikaan. Kahdesta yhteisrasiassa toinen toukista kuoli muutaman päivän kuluttua yhteen laittamisesta. Rasioihin jäljelle jääneet, nyt yksinään asuneiden toukkien kehitys jatkui mutta alusta lähtien yksinään asuviin sisaruksiin verrattuna hitaana. Myös kahdessa muussa yhteyskasvatusrasiassa tapahtui samoin kuin edellisissä rasioissa oli käynyt. Saman kudun alusta asti yksinään eläneet toukat pysyivät hengissä ja kehittyivät normaalisti.

Kokemusteni perusteella eri-ikäisten toukkien tai edes saman ikäisten toukkien yhteiskasvatusta ei voi suositella. Vaarana on aina, että isommat ja/tai vahvemmat toukat syövät ennen pitkään pienemmät toukat. Jos toukat ovat samankokoisia ja toukilla on riittävästi liikkumatilaa (pääsevät pakenemaan toisiaan), eikä kasvattaja halua hoitaa useampaa poikasallasta ja hyväksyy mahdolliset poikasmenetykset, voi yhteiskasvatusta käyttää riskit tiedostaen. Yhteiskasvatuksessakin on tärkeintä pitää toukkien vesi puhtaana ja hapekkaana. Ja pitää huoli siitä, ettei toukkien kokoero pääse huomattavan suureksi.

Luomua

Hyvin toimiva terraario ja terveet aikuiset mahdollistavat jopa ”luomupoikasten” tuottamisen. Luomulla viittaan tässä yhteydessä lisääntymiseen ilman ihmisen väliintuloa. P. vittatus lajin terraariosta on siivouksen aikana tullut vastaan pieniä luomusammakoita joiden olemassaolosta olen ollut täysin tietämätön. Terraariossa koiras on pitänyt munat kosteina ja homevapaina ja kantanut kuoriutuneet toukat terraarion puroon. Toukat ovat löytäneet tarpeeksi ravintoa puron ja vesialtaana kiville syntyneestä levästä.

Lopputunnelma

Minkä tahansa eläimen lisääntymään saaminen antaa varmasti omistajalle onnistumisen tunteen, mutta erityisesti nuolimyrkkysammakoiden kohdalla onnistumisen tuoma tunne on ollut minulle erityisen suuri. Harmaita hiuksia on aiheuttanut milloin pienten ruokaeläinten kasvatuksen kömmähdykset, milloin munittujen munien selittämätön käsiin kuoleminen. Kun vihdoin pienimmätkin palaset lisääntymis- ja hoitokuvioissa ovat loksahtaneet paikoilleen, on mukava katsoa taaksepäin ja todeta että kaikki ne harmaat hiukset olivat tämän arvoisia

Tapoja hoitaa munia ja toukkia on varmasti yhtä monta kuin on harrastajiakin joten suosittelen tutustumaan muihinkin hoito-ohjeisiin. Esimerkiksi Herpetomaniassa julkaistiin vuonna 2000 Kirsi Pynnönen-Oudmanin, Timo Paasikunnaksen ja Pirjo Hirvensalon kirjoittama artikkeli, jossa käsitellään Dendrobates leucomelas lajin lisääntymistä Korkeasaaren eläintarhassa. Artikkelissa on mukavasti esitetty hieman erilaisia tapoja hoitaa munia ja toukkia.

Kirjallisuus

Bartlett, R.D., 2003: Reptile and Amphibian Keeper’s Guide Poison Dart Frogs. Barron’s, Hauppauge, NY.

Gustafsson, N. & Gustafsson, J., 2005: Nuolimyrkkysammakot. www.sammakkolampi.net/nuolimyrkkysammakot [luettu 20.11.2006].

Kowalsky, E., 2006: Spindelbenssyndromet. Pilgiftaren 43, s. 6-7.

Pynnönen-Oudman, K. Paasikunnas, T. & Hirvensalo, P., 2000: Myrkkynuolisammakoiden kasvatus Korkeasaaressa. Herpetomania 2/2000, s. 27-31.

Schmidt, W. & Henkel F.W., 2004: Poison Frogs. Edition Chimaira, Frankfurt.