Salamantereiden sukupuolen määrittämisestä

Salamantereiden sukupuolen määrittäminen ei ole yhtä helppoa kuin vaikkapa kissoilla ja koirilla. Usein sukupuolen tietäminen olisi kuitenkin arvokasta, erityisesti jos suunnittelee lisäännyttävänsä omia hoidokkejaan. Monissa tapauksissa määrittäminen onkin helppoa, sillä monien lajien koiraille kehittyy lisääntymisaikaan hyvinkin selkeitä tuntomerkkejä, joista eläimen voi varmasti tunnistaa koiraaksi. Nämä tuntomerkit pitää vain tuntea. Mutta entä lisääntymisajan ulkopuolella? Tai jos eläin on vielä nuori? Silloin homma onkin vaikeampaa, mutta aina voi yrittää.

Kutuasut

Monien salamanterilajien koiraat kehittävät lisääntymisaikaan kutuasun. Tunnetuimpia kutuasuja lienevät mantereiden kutuasut, joissa sekä eläimen väritys että muoto muuttuvat. Koiraat muuttuvat värikkäämmiksi ja niille kasvaa selkään ja häntään harja, sekä joissain tapauksissa takajalkoihin räpylät. Suomalaisille tutuin esimerkki tällaisesta kutuasusta lienee kotoisan manterin (Lissotriton vulgaris) kutuasu, jota oheisen kuvan koiras naaraalle  esittelee. Lisääntymisajan jälkeen manterit nousevat maalle ja koiraan kutuasu häviää. Kutuajan ulkopuolella se muistuttaa ulkoisesti suuresti naarasta. Kullakin lajilla on omanlaisensa lajilleen tyypillinen kutuasu.

Kylkiluumanteri

Kaikilla lajeilla kutuasu ei ole yhtä selkeä. Esimerkiksi kylkiluumanterikoiraiden (Pleurodeles waltl) kutuasuun kuuluu ainoastaan häntään kasvava harja, joka sekään ei ole valtaisan selkeä. Tällä lajilla koiraan häntä on suhteessa ruumiin pituuteen naaraan häntää pidempi ja korkeampi. Kun häntä vielä kutuaikaan kasvattaa lisää korkeutta, on kutuasuisen koiraan häntä havaittavasti naaraan häntää massiivisempi. Lisäksi koiraan hännänpää joillakin yksilöillä harjan muodon takia muuttuu ”alaspäin teräväksi”. Eroa sukupuolten häntien muodon välillä voi yrittää hahmottaa esimerkiksi alla olevan kuvaparin avulla.

Kylkiluumanterilla tavataan myös toista monien lajien koiraille lisääntymisaikaan kehittyvää tuntomerkkiä, kutukyhmyjä. Kutukyhmyt kehittyvät kylkiluumantereilla etujalkojen sisäpinnoille, ja niiden tarkoitus on auttaa parittelun aikana koirasta saamaan naaraastaan tukevamman otteen. Paljaalla silmällä katsoen kyhmyt näkyvät tummina, röpelöisinä alueina käsivarsissa.

Edellä mainittujen tuntomerkkien lisäksi kylkiluumantereiden sukupuolta voi määrittää viemäriaukon pullistuman muodosta (tästä tarkemmin myöhemmin), tai selän kaarevuudesta: koiraan selkä on päältä suorahko, naaraan kaareva. Tämä liittynee siihen, että naaras on ruumiinmuodoltaan koirasta tukevampi. Kirjallisuudessa puhutaan myös sukupuolten välisistä värieroista (koiras olisi punertavampi tai tummempi), mutta itse en moista ole eläimissämme havainnut.

Punatäplämanteri

Toisella terraariossa tavatulla lajilla, punatäplämanterilla (Notophthalmus viridescens) lisääntymisaikana koiraalle ilmestyvät merkit ovat samankaltaisia: häntä muuttuu korkeammaksi ja viemärinaukon seutu pullistuu. Kutukyhmyjäkin ilmestyy, mutta tällä lajilla kutukyhmyt ilmestyvät reisien sisäpinnoille. Oheisessa kuvassa kutukyhmyt on merkitty punaisilla soikioilla. Lajilla on myös kylkiluumanterista poikkeavia sukupuolen tunnistusta auttavia ominaisuuksia: lisääntymisaikaan koiraiden varpaiden päät peittää tumma sarveisaine (kuvassa merkitty vihreällä) ja viemäriaukon takapuolelle ilmaantuu usein kellertävä täplä (kuvassa sinisellä).

Tällä lajin koirailla on myös tuntomerkki, joka on näkyvissä myös lisääntymisajan ulkopuolella: koiraan takajalka on muodoltaan melamainen. Punatäplämanterikoiraan takajalka muistuttaa hieman Kippari Kallen käsiä: juuresta ohuet, mutta keskeltä paksut. Naaraalla takajalat ovat sopusuhtaisemman muotoiset, vaikka nekin ovat etujalkoja selvästi suuremmat.

Cynops-suvun tuliliskot ja muut ”aasianmanteri”

Kylkiluumanterilla koiraan häntä on naaraan vastaavaa pidempi. Tämä ei kuitenkaan ole yleissääntö, vaan esimerkiksi miekkahäntätuliliskoilla (Cynops ensicauda) naaraan häntä on suhteessa ruumiiseen pidempi ja lajille tyypillisesti miekkamaisen muotoinen. Tällä lajilla sukupuolia voi yrittää erottaa toisistaan myös viemäriaukon muodosta ja täysikasvuisilla eläimillä naaraan suuremmasta koosta. Naaraan suurempi koko ja pyöreämpi ruumiin muoto ovat monilla salamanterilajeilla vallitseva ominaisuus, joten jos joukosta tuntematonta sukupuolta olevia salamantereita valitsee suurimmat ja pulskimmat on hyvä todennäköisyys saada joukosta erilleen naaraat.

Vaikka miekkahäntätuliliskoilla naaraan häntä on pidempi, on koiraalla vastaavasti koristeellisempi. Lajin koiraat kehittävät kutupuvukseen hännän läpi kulkevan vaalean juovan. Samanlaisia vaaleita juovia voi tavata myös muilla lajeilla, mm. hongkonginmanterilla (Paramesotriton hongkongensis) ja muillakin Cynops– ja Paramesotriton -sukujen edustajilla. Terraariossa tavallisimmalla lajilla, kiinankääpiötuliliskolla (Hypselotriton orientalis) vastaavaa ominaisuutta ei kuitenkaan ole. Itse asiassa tämä tavallisin laji on eräs hankalimmista määrittää sukupuolensa suhteen. Naaraat ovat keskimäärin suurempia ja pulleampia ja koirailla on korkeampi (ja ruumiiseen verrattuna lyhyempi) häntä, sekä suurempi viemäriaukon pullistuma, mutta nämä erot ovat hyvin pieniä ja yksittäisestä eläimestä ilman vertailukohtaa sukupuolen määrittäminen voi olla hyvinkin työlästä. Erityisesti lisääntymisajan ulkopuolella.

Kuten edellä on huomattu ovat monet erot suhteellisia (jokin on pidempää, paksumpaa tai jotain muuta suhteessa toiseen sukupuoleen), pieniä tai näkyvillä vain lisääntymisaikaan. Onneksi joillakin lajeilla on täysin selkeitä, ajankohdasta riippumattomiakin tuntomerkkejä. Esimerkki tällaisestä on täplähäntämanteri (Paramesotriton caudopunctatus) jonka koirailla on häntänsä päässä punainen, mustan reunustama täplä tai juovanpätkä. Naarailla (kuten oheisen kuvan alalaidan pikkukuvassa) moista ei ole vaan häntä on yksivärinen.

Viemäriaukon koko ja muoto

Usein kun salamanterieläinten sukupuolesta (erityisesti tuliliskojen kohdalla) tulee puhetta ensimmäinen ja tärkein neuvo on tutkia viemäriaukon muotoa. Ja on siihen viitattu tässäkin tekstissä useammankin kerran. Varsinainen aiheen käsittely on kuitenkin jätetty aivan viimeiseksi, sillä viemäriaukon muoto kuuluu niihin tuntomerkkeihin, jotka ovat suhteellisia ja voimistuvat nimenomaan lisääntymisaikaan. Yksittäisestä salamanterista, kun vertailukohtana ei ole toista eläintä, jonka sukupuoli varmasti tunnettaisiin ei lisääntymisajan ulkopuolella useinkaan voi sanoa viemäriaukon perusteella mitään kovin varmaa. Mutta hyviä arvauksia voi esittää, ja aina silloin tällöin aukon pullistuma on niin selkeän muotoinen läpi vuoden, että siitä voi hyvinkin päätellä sukupuolen, vähintään hyvin suurella todennäköisyydellä.

Mistä siis koko viemäriaukkohössötyksessä on kyse?
Viemäriaukko itsessään on eläimen vatsapuolella, hännän tyvessä oleva aukko, jonka kautta eläin hoitaa niin kuonanpoiston elimistöstään kuin lisääntymiseenkin liittyvät toimet. Koiras laskee siitä siittiönsä ja naaraalla munat tulevat ulos tuosta aukosta. Itse aukko on pienoisen kukkulan päällä, ja monilla koirailla tämä kohouma turpoaa lisääntymisaikaan leveäksi, jopa neliömäiseksi muodostumaksi. Naarailla kumpu jää kapeaksi ja virtaviivaiseksi, mutta kohoaa kyllä korkeutta. Kolmiulotteisuuteen perustuva ero ei valitettavasti näy kovin hyvin valokuvissa, mutta alla on kuvasarja, jossa ilmiö on esitetty viivapiirroksen ja kolmen lajin valokuvien avulla. Jokaisessa parissa koiras on ylempänä, naaras alempana.