Mikä on sammakkoeläin?

luokittelu kaavioSammakkoeläimet ovat eläinluokka, aivan kuten linnut, nisäkkäät tai kalatkin. Kehityksellisesti ne ovat pidemmällä kuin kalat, sillä ne pystyvät elämään myös maalla. Mutta ne eivät ole yhtä kehittyneitä kuin matelijat, sillä ne tarvitsevat kostean ympäristön ja usein avointa vettä lisääntyäkseen.

Tarkemmin sanottuna sammakkoeläimet ovat pienikokoisia vaihtolämpöisiä selkärankaisia, joilla on karvaton ja kostea iho. Ne lisääntyvät munista, joista kuoriutuu makeassa vedessä eläviä, kiduksin hengittäviä toukkia. Toukat käyvät läpi muodonvaihdoksen eli metamorfoosin ja muuttuvat maalla eläviksi, keuhkoilla hengittäviksi eläimiksi. Tästä sammakkoeläimen perusmallista on luonnollisesti olemassa lukuisia erilaisia muunnelmia, mutta valtaosa sammakkoeläimistä mahtuu tähän kuvaukseen. Sammakkoeläimiin kuuluvat sammakot (sammakot ja konnat), salamanterieläimet (salamanterit ja vesiliskot) ja matosammakot, joista kukin muodostaa yhden sammakkoeläinlahkoista.

Useimmat sammakkoeläimet elävät elämänsä ensivaiheet vedessä, mutta nousevat aikuistuttuaan maalle. Monet aikuisetkin sammakkoeläimet palaavat toisinaan hetkeksi vesielementtiin. Tätä sekä vedessä että maalla elämistä kuvaa sammakkoeläintä tarkoittava kreikankielinen sana ”amphibios”, joka tarkoittaa ”kahtaalla elävää”. Tästä sanasta on johdettu moniin kieliin niiden sammakkoeläintä tarkoittava sana, kuten englannin amphibian, ranskan amphibien ja saksan Amphibie. Ja tietenkin myös sammakkoeläinten luokan tieteellinen nimi Amphibia.

Maailmassa tunnetaan noin 8700 sammakkoeläinlajia. Ne on jaettu kolmeen lahkoon, kymmeniin heimoihin ja satoihin sukuihin. Taksonomia elää jatkuvasti, joten lukumäärät, ja osin lajitkin, muuttuvat jatkuvasti. Voit tarkastaa ajantasaisen taksonomisen tilanteen  Amphibian Species of the World -tietokannasta.

Suomessa elää luontaisesti viisi sammakkoeläinlajia, sekä muutamia vieraslajeja. Luonnonvaraiset sammakkoeläimemme ovat rauhoitettuja, joten niitä ei saa ottaa lemmikiksi, eikä niiden kutua tai nuijapäitä saa kerätä purkkiin. Suomen luonnon lajistoon voit tutustua Suomen sammakkoeläimet ja matelijat -sivustomme kautta.

Elämää kosteassa

Sammakkoeläimet tarvitsevat vapaata vettä lisääntyäkseen. Toinen sammakkoeläimet veteen sitova tekijä on niiden alkeellisesti keuhkot. Tämän takia ne hengittävät keuhkojen lisäksi myös suoraan ihonsa läpi. Tämä on mahdollista kuitenkin vain, jos vettä puoliläpäisevä ja runsaasti limarauhasia sisältävä iho pysyy jatkuvasti kosteana.

Koska sammakkoeläimet tarvitsevat vettä sekä lisääntymiseensä, että hengissä pysymiseen, asuvat ne yleensä kosteilla paikoilla: sademetsissä, soilla, kosteikoilla ja niin edelleen. Pohjoisilla alueilla, missä ilmankosteus ei ole kovin korkea, sammakkoeläimet elävät vesistöjen läheisyydessä tai maan pinnan tuntumassa kaatuneiden puunrunkojen alla ja lehtikarikkeessa. Maan pinnan tuntumassa kosteutta on yleensä eniten. Kosteammissa oloissa sammakkoeläimiä tavataan myös pensaissa ja jopa korkealla puiden lehvästöissä. Jotkin lajit ovat aikojen kuluessa kehittäneet erilaisia kiertoteitä pystyäkseen elämään ilman avointa vettä, mutta käytännössä nekin vaativat jossain määrin vettä tai kosteutta selvitäkseen.

Osittain samasta syystä monet sammakkoeläimet ovat hämäräaktiivisia eläimiä, jotka liikkuvat, kun aurinko ei porota ja ilmassa on yön kosteutta. Päivisin ne lähtevät liikkeelle piilopaikoistaan ainoastaan sateella tai heti sen jälkeen.

Paikka luonnon kiertokulussa

Hitaahkot sammakkoeläimet ovat monille eläimille tärkeä ravinnonlähde. Käärmeet, jotkin linnut ja monet nisäkkäät, kuten minkit, kärpät, ketut ja jopa siilit syövät sammakkoeläimiä. Vedessä elävät toukat ovat kalojen ja muiden vesien pikkupetojen ruokaa, ja syövätpä sammakkoeläimet jopa toisiaan ja toistensa poikasia.

Isokokoinen sarvisammakko syömässä pientä hiirtä.

Sammakkoeläimet ovat saaliita suuremmille pedoille, mutta myös itse sammakkoeläimet itse ovat petoeläimiä. Pienikokoisemmat lajit saalistavat aikuisena hyönteisiä ja muita selkärangattomia, kun taas suuremmat lajit voivat syödä jyrsijöitä, kaloja, lintuja ja jopa käärmeitä. Toukkavaiheessa jotkin lajit syövät myös kasvispitoista ruokaa; leviä ja kasvisplanktonia.

Sammakkoeläinten poikasmäärät ovat huikeita: suuri rupikonnanaaras voi laskea kerralla 7000 munaa! Kaiken kaikkiaan usein ihmiseltä näkymättömissä olevat sammakkoeläimet ovatkin usein paikalla suurin joukoin ja ovat tärkeä osa monen eläimen ruokavaliota. Lisäksi ne itse ovat petoja, jotka saalistavat erilaisia selkärangattomia. Niinpä vaatimattoman oloiset ja piilottelevat sammakkoeläimet ovat tärkeä osa luonnon kiertokulkua.

Horros

Koska sammakkoeläimet ovat vaihtolämpöisiä ja vedestä riippuvaisia otuksia, joutuvat ne joskus pakenemaan ympäristön kylmyyttä ja kuivuutta pakoon. Sammakkoeläimet eivät lintujen tapaan muuta lämpimämmille seuduille, vaan ne vaipuvat horrokseen.

Lähdelampi on veden pohjassa horrostaville sammakoille sopiva talvehtimispaikka.

Täällä pohjoisessa sammakkoeläimet vaipuvat talvisin kylmänhorrokseen. Myös tällöin niiden on pysyttävä kosteina, vaikka niiden elintoiminnot ovatkin vähentyneet minimiinsä. Sammakot ja salamanterit horrostavat joko kosteassa maakolossa routarajan alapuolella tai järvien, lähteiden ja muiden läpijäätymättömien vesien pohjamudassa.

Etelässä ja kuivilla alueella ilmasto voi osan vuodesta olla niin kuiva ja kuuma etteivät sammakkoeläimet selviä siellä. Näillä alueilla sammakot kaivautuvat maan sisään, aina kosteana pysyviin maakerroksiin saakka, ja viettävät siellä kesähorrosta. Jotkin lajit muodostavat ihostaan ympärilleen pussin, jonka sisällä ne pysyvät kuivissa oloissa tarvittavan kosteina. Vain suurimmat autiomaat, kuten Sahara ovat niin kuivia, ettei niillä elä ollenkaan sammakkoeläimiä.

Aistit

Sammakkoeläinten aivot muistuttavat suuresti kalojen aivoja, vaikka niiden kehitystaso on aavistuksen korkeampi. Aivoista kehittyneimpiä ovat haju- ja näköaistimuksia käsittelevät osat.

Sammakoilla on yleensä suuret silmät. Silmästä alaoikealla sijaitsee lähes silmän kokoinen pyöreä korvan tärykalvo. Kuonon päällä ovat sieraimet.

Maalla elävillä lajeilla näkö on usein tärkein aisti, ja niiden saalistaminen perustuu suurilta osin juuri näköaistiin. Saalinsa kimppuun loikkaavilla sammakkolajeilla on yleensä paras näköaisti, maanpinnalla saalistavilla lajeilla yleensä heikompi. Monien sammakoiden näköaisti on lisäksi sellainen, että ne havaitsevat nimenomaan liikkeen. Niinpä jos saaliseläin pysyttelee täysin liikkumattomana, sammakko ei havaitse sitä, eikä hyökkää. Mutta heti kun saalis liikahtaa, sammakko jälleen havaitsee sen, ja hyökkäys pääsee käynnistymään. Sammakkoeläimillä on liikkuvat silmäluomet, joten ne voivat sulkea silmänsä.

Erityisesti vedessä saalistavilla lajeilla myös hajuaisti on hyvin kehittynyt, ja löytyy se maalla asustaviltakin lajeilta. Sammakkoeläinten sieraimet ovat normaaliin tapaan kuonossa. Sammakkoeläimet myös maistavat, ja usein napattuaan saaliin suuhunsa sammakkoeläin maistelee sitä ennen nielaisua varmistaakseen, että se varmasti on syötävää.

Sammakkoeläinten toukilla, sekä joillakin vedessä elävillä lajeilla aikuisenakin, on kyljissään kaloilta tutumpi kylkiviiva-aisti. Sen avulla sammakkoeläimet aistivat veden värähtelyä. Värähtelyaistimina toimivat pienet tuntonystyt, jotka ovat järjestäytyneet riveiksi. Monet vedessä elävät sammakot tunnustelevat veden pohjaa myös sormillaan, ja osalla sammakkoeläinten toukista ja joillakin matosammakoilla on päässään erityisiä ”tuntosarvia”. Luonnollisesti kaikkialla eläinten ruumiissa on myös jonkinlainen tuntoaisti: sammakko havaitsee nipistyksen siinä missä ihminenkin.

Sammakoilla ja konnilla tärykalvo sijaitsee ruumiin pinnassa, aivan silmien takana. Korvan voi monilla lajeilla havaita pyöreänä alueena. Salamantereilla ja matosammakoilla ei ole ulkoista korvaa, eivätkä ne kuule ilmassa kulkevia ääniä. Sen sijaan ne aistivat ruumiinsa läpi korvaan välittyvää maan värähtelyä ja siten maata pitkin kulkevia ääniä. Vastaava ominaisuus on myös sammakoilla, jotka siis ikään kuin kuulevat kahdenlaisia ääniä: sekä ilmassa kulkevia, että maata pitkin kulkevia.

Kynsisammakkon (Xenopus laevis) kyljellä näkyy rivissä vaaleita viivoja, ”tikkejä” jotka ovat kylkiviiva-aistin aistinelimiä. Niiden avulla sammakko tuntee veden värähtelyjä. Sammakot pitkät, kapeat ja ”kumimaiset” sormet puolestaan soveltuvat mainiosti pohjan tunnusteluun ruokaa etsiessä.

Ääntely

Sammakot ja konnat ääntelevät, osa kovaäänisestikin. Salamantereista ja matosammakoista sen sijaan vain muutamat voivat pitää hiljaisia ääniä. Sammakoiden ääntelyä kutsutaan yleensä kurnuttamiseksi, mutta lajista riippuen ääni voi olla kurnuttavaa, haukkuvaa, sirisevää, määkivää, tai melkein mitä tahansa. Sammakkolajeja voi mainiosti tunnistaa ääntelystä samalla tavalla kuin lintuja voi määrittää niiden laulun perusteella, koska jokaisella lajilla on sille tyypillinen ääni.

Kurnuttaessaan sammakko sulkee sieraimensa ja pumppaa ilmaa edestakaisin suusta keuhkoihin ja takaisin keuhkoista suuhun. Kurnutusääni syntyy äänijänteiden yli kulkevasta ilmasta. Monet sammakot kurnuttavat myös veden alla. Joillakin lajeilla on leuassaan yksi tai kaksi äänirakkoa, jotka laajenevat kurnuttaessa ilman vaikutuksesta ja voimistavat ääntä kaikukoppana toimien.

Sammakoista tavallisimmin vain koiraat ääntelevät, ja nekin lisääntymisaikaan: kuten linnutkin, ne kuuluttavat reviiriään toisille koiraille ja kutsuvat naaraita paikalle. Lisääntymiskäyttäytymiseen liittyy myös joukko muita ääniä joilla lisääntymispuuhissa olevat sammakot kommunikoivat keskenään.

Joillakin lajeilla on myös lisääntymiseen liittymättömiä ääniä. Monilla lehtisammakoilla on niin kutsuttu ”sadekurnutus” (rain call), jota ne toisinaan huutelevat sateiden aikaan. Sen merkitystä ei kuitenkaan vielä kunnolla tunneta. Lisäksi sammakoilla voi olla pakenemiseen, loukkaantumiseen tai vihollisen pelotteluun liittyviä parkaisuita, puhinoita tai rutinoita.

Kotimainen ruskosammakko (Rana temporaria) kurnuttaa metsälammella linnunlaulun säestämänä. Kurnuttamalla se houkuttelee naaraita ja ilmoittaa itsestään muille koiraille.

Käteen otettu mölysammakko (Pelophylax ridibundus) protestoi vangiksi joutumistaan kovaäänisesti rutisten.  lisääntymiskurnutusta, vaan protestiääni.

 

 

Trooppinen namumyrkkysammakko Epipedobates anthonyi sirittää reviiriään tiedoksi muille sammakoille.

© 1999-2023 | Niina & Joonas Gustafsson