Xenopus laevis ja muut suvun lajit

Aitokynsisammakoiden sukuun Xenopus kuuluu useita kymmeniä lajeja, joiden erottaminen toisestaan ilman kromosomitason tutkimuksia voi olla vaikeaa. Akvaario-oloissa pidettävistä suvun sammakoista maailmaanlaajuisesti yleisin on nimilaji Xenopus laevis (kynsisammakko). Nykyään tämä. laji on kuitenkin EU:ssa kielletty sen aiheuttaman vieraslajiuhan takia, mistä syystä sitä ei enää suomalaisissa akvaarioliikkeissä näy.

Ainakin myös Xenopus borealis -lajia (marsabitinkynsisammakko) on kuitenkin joskus ollut myynnissä, samoin kuin nykyään eri sukuun luettavaa, pienempikokoista Xenopus tropicalis -lajia (tropiikkikynsisammakko). Tämän sivun pääosassa on nimilaji Xenopus laevis, mutta hoito-ohjeet pätevät pääosin myös suvun muille lajeille, sekä muille vastaavankokoisille kynsisammakoille.

Ulkoasu: Kielettömien sammakoiden tapaan kynsisammakon ruumis on kolmiomaisen oloinen ja litteähkö. Aikuisilla yksilöillä on alaselän sivuilla tyynymäiset pullistumat. Eläimen päässä sekä kyljillä kulkee riveissä vaaleita viivanpätkiä, ”tikkejä”, jotka ovat kylkiviiva-aistin aistinelimiä.

Ihon pinta on sileä, kiiltävä ja liukas, mikä toimii yhtenä tuntomerkkinä lajin erottamiseen kääpiökynsisammakoista. Selkäpuolen väritys on harmahtava ja/tai ruskea ja usein marmorimaisten läiskien kuvittama. Kaupan on myös vaaleita yksilöitä, joiden selkä on kermanvärisen kellertävä. Molempien värimuotojen vatsapuoli on valkea. Näistä kahdesta ”perusväristä”, tummasta ja vaaleasta, on jalostettu lukuisa määrä erilaisia muunnelmia, joita harvakseltaan saattaa nähdä Suomessakin.

Takajalat ovat voimakkaat ja varpaiden väleissä on suuret räpylät. Kolmessa sisimmässä/alimmassa varpaassa on mustat sarveiskynnet, joita sammakko voi käyttää pohjan kuopsutteluun ja kaiveluun. Etujalat ovat takajalkoihin verrattuna mitättömän pienet ja heikot. Neljä sormea ovat pitkähköt, ja kumimaiset taipuisat. Sormien välissä ei ole räpylää, mikä on toinen näppärä keino lajin erottamiseen kääpiökynsisammakoista.

Sukupuolten erottaminen: Naaras on huomattavasti suurempi, usein täysikasvuisena kokonaispituudeltaan hieman yli kymmensenttinen. Koiras jää yleensä selvästi alle kymmenen sentin mittaiseksi.

Lisäksi naaraalla on takajalkojen välissä selkäpuolelta havaittava pientä häntää muistuttava uloke, jota se käyttää munien laskemiseen (ks. oheinen kuva). Uloke on nähtävissä läpi vuoden, ja siitä naaraan tunnistaminen on kohtalaisen helppoa. Sukukypsän koiraan käsivarsien sisäpintoja peittävät tummat kutukyhmyt, minkä lisäksi koiraat ääntelevät runsaasti. Naaraatkin voivat äännellä, mutta se on harvinaisempaa, ja liittyy tiukemmin parittelutilanteeseen.

Ääntely: Koiraat ääntelevät innokkaasti, useimmiten yöaikaan. Ääni on matalaa, vuorotellen voimistuvaa ja hiljenevää surinaa tai hurinaa, joka ensikuulemalta kuulostaa lähinnä sähköiseltä huminalta. Monien ensimmäinen ajatus, kun he äänen kuulevat on se, että akvaarion valaisin tai suodatin on mennyt rikki ja pitää siksi surisevaa ääntä. Ääni on sen verran voimakas, että herkkäuninen ei välttämättä pysty nukkumaan samassa huoneessa kurnuttajan kanssa. Mutta hyvin sikeäunista ääni ei häiritse, eikä se juuri kanna huoneesta toiseen.

Normaalin naaraan houkuttelu- ja reviirinkuulutusääntelyn lisäksi koiraat voivat päästellä erilaisia metallisia klik-ääniä. Myös naaraiden tiedetään naksuttelevan lisääntymisaikaan ja parittelun yhteydessä, mutta niiden ääni on koiraita selvästi hiljaisempi.

Levinneisyys: Kynsisammakkoa tavataan luontaisesti laajoilla alueilla Saharan eteläpuolisessa Afrikassa.

Lisäksi laji on ihmisen toimesta levinnyt myös muutamaan paikkaan eteläisessä USAssa, sekä Meksikoon, Chileen, Indonesiaan, Ranskaan, Italiaan ja eteläiseen Englantiin. Kynsisammakko on myös erittäin yleinen koe-eläin laboratorioissa, joten sitä kasvatetaan lukuisissa yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa ympäri maailman.

Elinympäristö: Kynsisammakot elävät hyvin monenlaisissa seisovissa vesissä: järvissä, lammissa, soilla ja lätäköissä. Luonnon vesissä on usein pehmeä mutapohja, mutta ihmisen istuttamat eläimet elävät myös sorapohjaisissa pihalammissa ja muissa vastaavissa pienvesissä.

Elintavat: Laji on täydellisesti sopeutunut vesielämään. Jos niiden asuttama vesi uhkaa kuivua, voivat sammakot kaivautua kosteaan mutaan usean kymmenen sentin syvyyteen odottamaan seuraavaa sadekautta. Vedessä sammakot viettävät aikaansa runsaasti pohjalla, mistä ne etsivät ravintoa haroen pohjaa sormillaan ja työntämällä kaiken pohjasta ylös nousevan ruoan suuhunsa. Kun sammakot eivät etsi ruokaa, ne vetäytyvät pohjalle möllöttämään vesikasvien sekaan, tai muuhun suojaisaan paikkaan. Tarvitessaan lisää happea, ne potkaisevat itsensä pintaan muutamalla potkulla, minkä jälkeen ne palaavat saman tien pohjalle. Säikähtäessään sammakko lähtee uimaan hurjaa vauhtia yrittäen sujahtaa piilopaikkaan. Jos sammakoita on useampia, yhden säikähtäminen saa helposti myös muut eläimet ampaisemaan kohti parempaa suojaa.

Toisinaan kynsisammakot nousevat pinnan läheisyyteen pidemmäksi aikaa ja jäävät lillumaan pystyasentoon pinnan alapuolelle niin, että kuono on veden pinnan tuntumassa. Tällöin sammakko usein ”ankkuroi” itsensä vesikasviin tai muuhun kiinteään kohteeseen laskemalla toisen takajalkansa sopivalla syvyydellä olevalla kasvin lehdelle.

Hoito akvaariossa: Kynsisammakot ovat suurikokoisia eläimiä, jotka suurilla räpylöillään liikkuvat muutamalla potkulla pitkiä matkoja. Varsinkin säikähtäessään ne liikkuvat liukkaasti ja akvaarion lasiseinät tulevat nopeasti vastaan. Tästä syystä ne tarvitsevat erityisen paljon tilaa. Yhdelle tai kahdelle aikuiselle sammakolle voi miniminä pitää 150 litran akvaariota, joka on täytetty aivan täyteen ja peitetty verkolla karkaamisten estämiseksi. Suositeltavaa on kuitenkin hankkia suurempi allas, eivätkä useamman sadan, tai jopa tuhannen litran altaat ole ollenkaan liian suuria laumalle näitä eläimiä. Sopiva veden lämpötila on 20-23 asteen välillä, mutta eläimet kestävät väliaikaisesti myös matalampia ja korkeampia lämpötiloja.

Kynsisammakoiden ulosteessa on suuria määriä nestemäistä ammoniakkia. Tämän takia altaassa tulee olla tehokas ja toimiva suodatus. Koska eläimet ovat herkkiä sisäisen suodattimen aiheuttamalle värinällä, tärinälle ja surinalle, tulee näille sammakoille hankkia ulkoinen suodatin.

Akvaarion sisustamisessa voi käyttää omaa mielikuvitustaan, kunhan muistaa sammakoiden pitävän erilaisista piilopaikoista ja kasvillisuuden tarjoamasta suojasta. Suurella koollaan ja ”säheltämisellään” ne kuitenkin helposti tuhoavat herkimmät sisusteet.

Kynsisammakot syövät erilaisia hyönteisiä ja muita selkärangattomia.

Kynsisammakoita ei missään tapauksessa saa laittaa samaan altaaseen kalojen tai minkään muidenkaan muun lajisten eläinten kanssa.

Lisääntyminen: Kun sammakoiden elinolot ovat kunnossa, alkavat ne usein lisääntyä kuin itsestään. Monesti veden lämpötilan muutos laukaisee lisääntymisen. Munat laskeutuvat yksittäin vesikasveille, kiville ja muille pinnoille, tai jopa pohjaan. Munia voi kerralla tulla satoja, jopa toista tuhatta. Aikuiset syövät munia innokkaasti, joten jos poikasia halajaa, tulee munat ja vanhemmat eristävät toisistaan. Munat kuoriutuvat parissa päivässä, minkä jälkeen kuoriutuneet toukat roikkuvat vesikasveissa ja muilla pinnoilla pystysuorassa asennossa. Kun ne alkavat uiskennella aktiivisesti ravintoa etsimässä, tulee niille tarjota erittäin pienirakeista, valtaosin kasvisperäistä ravintoa. Esimerkiksi akvaariokaloille tarkoitetut tomumaiset tai nestemäiset poikasruoat ovat hyvä vaihtoehto. Poikasten kasvaessa myös ravinnon kokoa voi suurentaa. Toukkavaihe kestää kuukaudesta kahteen, minä aikana ne kasvavat noin 6 cm mittaisiksi. Lopulta ne käyvät läpi muodonvaihdoksen ja aloittavat elämänsä pieninä aikuisen kaltaisina sammakoina. Toukat ja nuoret sammakot kasvavat nopeasti ja tarvitsevat runsaasti ja lähes jatkuvasti ravintoa.

Nuoret sammakot saavuttavat lisääntymiskypsyyden vajaan vuoden iässä. Kynsisammakoiden tiedetään eläneen jopa 30-vuotiaiksi, mutta useimmiten ne saavuttavat noin 15 vuoden iän.