Ceratophrys sarvisammakot terraariossa

Sarvisammakoiden hurja maine on mielestäni liioiteltu. Ne eivät ole aggressiivisia eläimiä, mutta niillä on mieletön ruokahalu ja suuret ja voimakkaat leuat, joita ne käyttelevät mielellään aina kun jokin edes viittaa ruoan saannin mahdollisuuteen. Toinen asia mikä sarvisammakoista on syytä muistaa, on se, että eivät ne todellakaan normaalisti tee mitään. Ne ovat sit-and-wait –tyyppisiä saalistajia jotka istuvat aloillaan kunnes sopiva saalis tulee tarpeeksi lähelle. Terraario-oloissa tämä tarkoittaa että useimmiten ne liikkuvat ainoastaan silloin kun omistaja tarjoaa niille ruokaa. Niinpä pidemmän päälle sarvisammakko on ulkoisesta kauneudestaan ja suuresta koostaan huolimatta melko tylsä katseltava.

Mikä on sarvisammakko?

Sarvisammakoiden suku Ceratophrys kuuluu viheltäjäsammakoiden heimoon Leptodactylidae ja siinä alaheimoon Ceratophryinae. Sukuun kuuluu nykykäsityksen mukaan 8 lajia, joista kolmea pidetään yleisesti terraariossa. Suomessa Ceratophrys ornata (suomeksi koristesarvisammakko tai toisinaan argentiinansarvisammakko) lienee lajeista eläinkaupassa yleisin, mutta myös Ceratophrys cranwelli –lajia (chaconsarvisammakko) näkee usein. Ceratophrys cornuta –sammakoitakin (amazoniansarvisammakko) maassamme ymmärtääkseni on, mutta ne lienevät kaikki harrastajien itse maahan tuomia yksilöitä.

Kun eläinkaupan terraariossa kököttävän sarvisammakon ostoa harkitsee ei kaupan nimikylttiin kannata luottaa sokeasti. Kauppiaat eivät aina tunne myymiään eläimiä, vaan sarvisammakkolajit menevät heiltä usein iloisesti sekaisin. Ja niin asiakas ostaa sammakon, jonka nimikyltissä luki ornata vaikka eläin oikeasti onkin. Tai päinvastoin. Toisaalta vaikkei lajia saisikaan määritettyä oikein ei erehdys ole katastrofaalinen sillä perushoito on molemmille lajeille pohjimmiltaan samanlaista. Kasvattajat maailmalla ovat tuottaneet uusien värimuotojen toivossa myös eri sarvisammakkolajien välisiä risteytymiä, joten eläimen tarkan lajin määrittäminen saattaa joskus olla mahdotonta ammattilaisellekin. Selkein lajien välinen ero on se, että C. ornata on lajeista värikkäämpi ja vihreämpi. Luonnonmukainen C. cranwelli on värittömämpi ja ruskeampi, mutta jalostamalla niistäkin on luotu kirkkaan värisiä yksilöitä.

Luonnossa sarvisammakoita tavataan Etelä-Amerikassa. Terraariossa yleisimmät lajit C. ornata ja C. cranwelli tulevat Argentiinan, Bolivian, Paraguain, Uruguain ja Brasilian seuduilta. Näiden sarvisammakoiden tyypillisin elinalue on trooppinen tai lauhkea ruohoaro, jota tuolla maailmankolkalla kutsutaan pampaksi. Pampalla sarvisammakon tapaa useimmin matalan vesialueen läheisyydestä.

Ainutlaatuinen ruumiinrakenne

Sarvisammakot ovat kookkaita ja erikoisen muotoisia sammakoita. Terraariossa yleisimmät lajit kuuluvat suurimpien joukkoon, sillä Ceratophrys cranwelli ja C. ornata voivat saavuttaa 20 senttimetrin pituuden. Usein ne kuitenkin jäävät terraariossa pienemmiksi, usein reilun 10 senttimetrin tietämille. Erityisen suurikokoisen sarvisammakosta tekee se, että sen ruumis on ylhäältä katsoen lähes yhtä leveitä kuin pitkiäkin. Pää on suhteettoman suuri ja sitä koristavat silmien päällä olevat ulokkeet, ”sarvet”. Jalat ovat muuhun ruumiiseen nähden pienet ja vieläpä usein piilossa ruumiin alla. Massaa suurimmille sarvisammakkonaaraille voi kertyä reilustikin yli neljänneskilon verran.

Erityisesti C. ornata voi olla väritykseltään hyvinkin kaunis. Sen ihon väritys koostuu vihreistä, ruskeista, punaisista ja keltaisista sävyistä ja niiden muodostamista juovista ja läiskistä. Lajin ulkoasusta tulee myös lajin tieteellinen nimi: ornata tarkoittaa koristeellista. Luonnonmukainen C. cranwelli on yleisväritykseltään ruskea ja jopa tylsän värinen, mutta siitä on jalostamalla luotu hyvinkin värikkäitä muotoja. Eläinkaupassa näkee usein myös albiinoyksilöitä, joiden pohjaväritys on vaalea ja kuviot kellertäviä tai oranssinsävyisiä. Sammakoiden kuviointi on yksilöllinen eikä kahta täsmälleen samanlaista sammakkoa liene olemassakaan. C. ornata –lajin sarvet ovat matalammat ja pyöreämmät kuin C. cranwelli -sammakoiden. ”Terraariokolmikosta” voiton vie kuitenkin C. cornuta, jonka sarvet ovat vielä korkeimmat ja massiivisimmat kuin C. cranwelli –lajilla.

Sukupuolet voi erottaa joko naaraan suuremmasta koosta tai koiraan kurkkuun ilmestyvästä tummasta kuvioinnista, ”parrasta”. Myös naarailla voi kuitenkin olla kurkussaan joitakin tummia läiskiä, joten aivan yksinkertaista sukupuolten erottaminen ei aina ole, varsinkaan keskenkasvuisten yksilöiden kohdalla. Lisääntymisaikaan koiraat voivat kurnuttaa, erityisesti terraarion sumutuksen innoittamina.

Ravinto ja ruokinta

Luonnossa sarvisammakko on opportunisti, joka syö minkä tahansa itseään pienemmän eläimen joka sattuu tulemaan tarpeeksi lähelle. On saalis sitten jokin ötökkä, pienempi sammakko tai lisko. Suuri osa ruokavaliosta koostuu kuitenkin erilaisista suurikokoisista selkärangattomista, joten myös terraario-oloissa sammakoille tulisi pyrkiä tarjoamaan samaa sapuskaa: suuria sirkkoja, torakoita, kastematoja ja muita saatavilla olevia suurikokoisia selkärangattomia. Vaikka sarvisammakoille usein tarjotaan hiiriä, ne ovat luonnossa vain osa sammakon ruokavaliota. Niinpä niiden ei terraariossakaan tulisi olla kuin pieni osa ruokavaliota.

Ötökkäruokalistan monipuolistamiseksi sarvisammakoille voi kuitenkin silloin tällöin tarjota myös pieniä hiiriä, ja halutessaan pieniä paloja maksaa, sydäntä, kalaa tai mahdollisimman vähärasvaista ja suolatonta lihaa. Mutta näiden kaikkien tulee olla vain harvakseltaan annettavia lisäruoka-aineita. Pääasiallisen ruokavalion tulisi koostua sirkoista, kastemadoista, ja muista selkärangattomista ötököistä.

Nuorelle, vielä kasvavalle sammakolle monipuolinen ja tukeva ravinto on erityisen tärkeää. Erityisesti tällaisen nuoren eläimen ravintoon kannattaa lisätä myös kalkkia ja muita hivenaineita ja vitamiineja, jotta eläin pääsee kasvamaan täysipainoisesti.

Nuorten eläinten aineenvaihdunta on nopeaa, joten niille tulee tarjota ruokaa vähintään muutaman päivän välein. Aikuinen sarvisammakko pärjää yhdellä aterialla annoksen koon mukaan joitakin päiviä tai jopa pari viikkoa. Sopivan ruokkimisrytmin löytää kokeilemalla. Monista sammakoista poiketen sarvisammakot osaavat myös kieltäytyä ruoasta, jos niillä ei ole nälkä.

Katso myös kuvasarja sarvisammakon ruokailusta.

Terraario

Usein terraariota ja sen sisustusta suunnitellessa perusperiaatteet saa siitä millaisissa olosuhteissa eläin elää luonnossa. Luonnossa sarvisammakot viettävät valtaosan ajastaan paikallaan karikkeeseen tai maahan kaivautuneena niin että vain silmät ovat näkyvissä maanpinnan yläpuolella. Tässä kuopassaan ne odottavat, että potentiaalinen saalis tulisi tarpeeksi lähelle.

Tästä lähtökohdasta sisustetun sarvisammakkoterraarion pohjalla olisi paksu turvekerros, joka antaisi sammakolle mahdollisuuden kaivautua terraariossakin.

Kun ensimmäiset sarvisammakot 1990-luvun alussa tulivat Suomeen, harrastajat sisustivatkin niiden terraariot juuri tällä tavalla. Ja pian ihmeteltiin, miksi nuoret sammakot kuolivat käsiin. Mika Jansson kirjoitti aiheesta Herpetomaniassa 2/1995, ja toteaa artikkelissaan, että yksikään alkuajan sarvisammakoista ei vaikuttanut selviävän hengissä muutamaan kuukautta pidempään. Kaikki hänen tietämänsä sammakot kuolivat mystisesti ilman näkyvää syytä. Itsekin olen seurannut läheltä erään väärinkäsityksen johdosta samalla tavalla turvepohjalle asutetun sarvisammakkonuorukaisen taivalta, joka sekään ei valitettavasti kestänyt muutamaan kuukautta pidempään.

1990-luvun aikana opittiin, että sarvisammakot tarvitsevat runsaasti kosteutta. Pohjamateriaalin pitää pysyä, ei ainoastaan kosteana kuten monien muiden sammakoiden kohdalla, vaan suorastaan märkänä. Pian huomattiin, ettei pohjamateriaalia välttämättä tarvita ollenkaan, vaan sammakot pysyvät hyväkuntoisina altaassa jonka pohjalla on kerros vettä, joitain kunnollisia piilopaikkoja ja jokin mahdollisuus nousta ajoittain pois vedestä. Jansson kuvaa artikkelissaan kuinka hän kasvattaa nuoria sarvisammakoita muoviämpärin pohjalla. Muutamaan vuotta myöhemmin Tuomas Koivu julkaisi Herpetomaniassa 1/1997 kuvauksen siitä kuinka hän hoitaa täysikasvuista sarvisammakkoa muoviseen varastolaatikkoon kootussa terraariossa.

Koivun mallissa laatikon pohjalla on vettä ja 4–5 cm paksuinen vaahtomuovilevy jonka päälle sammakko pääsee kuivattelemaan. Muina sisusteina on kiviä ja pienemmistä muovilaatikoista askarreltuja piilopaikkoja. Runsaan kosteuden lisäksi tämän mallin toinen tausta-ajatus on helppo siivottavuus: kun vaahtomuovi ja muut sisusteet on poistettu voi laatikon kantaa vessaan ja kaataa pohjalle jääneen veden suoraan pöntöstä alas.

Itse olen pitänyt sarvisammakoita kohta puolen vuosikymmenen ajan Janssonin ja Koivun ohjeita soveltaen. Olen jättänyt aikuisellakin sammakolla vaahtomuovin pois, joten eläin asuu vain vesipohjalla jonne on aseteltu niin isoja ja litteitä kiviä että eläin pääsee niille halutessaan kuivattelemaan. Toinen hyödylliseksi osoittautunut idea on ollut varastolaatikon vaihtaminen alun perin jyrsijöille tarkoitettuun ”dunaan”. Muovinen jyrsijäterraario tarjoaa kaikki varastolaatikon edut: keveyden, kestävyyden ja suuren pohjapinta-alan, mutta on lisäksi myös yläosastaan läpinäkyvä. Toisaalta koska terraarion alaosa on läpinäkymätöntä muovia, tarjoaa se sammakolle hieman omaa rauhaa.

Esteettisistä syistä olen pitänyt altaassa myös eläviä kasveja, lähinnä kultaköynnöstä joka kasvaa ja kukoistaa ilman multaakin kunhan vaan saa juurensa veteen. Kasvi on myös niin suurikokoinen, ettei sammakko pysty polkemaan sitä jalkoihinsa. Luonnollisen oloisia mutta helposti siivottavia piilopaikkoja olen rakentanut puoliksi pystysuunnassa leikatuista muovisista kukkaruukuista.

Tarpeeksi kapeasta mutta korkeasta ruukusta syntyy kaksi niin syvää luolarakennelmaa, että isokin sammakko häviää luolan syvyyksiin kokonaan. Syvien luolien avulla eläin pääsee piiloutumaan katseilta vaikkei pääsekään luontaisella tavallaan kaivautumaan pohjamateriaaliin.

Vaikka sammakko ei kaikkea pohjapinta-alaa käytäkään on aikuisella sarvisammakoillamme käytössään terraario, jonka pohjan pinta-ala on 40 x 60 cm. Sarvisammakoiden valtaisan ruokahalun takia ja vahinkojen välttämiseksi yhteen terraarioon tulee asuttaa ainoastaan yksi ainoa sammakko. Valaisemiseen sopivat erilaiset loisteputki- tai hehkulamppupohjaiset ratkaisut. Näistä jälkimmäisiä voi käyttää myös lämmittämiseen. Lämpötilan tulisi päivällä pysytellä 24-28 asteen välillä. Yöaikaan se saa laskea aina 22 asteeseen saakka. Jos sammakkoa pitää edellä kuvatun laisella vesipohjalla ei ilmankosteuden kanssa tarvitse olla erityisen tarkkana sillä sammakko pysyy kosteana vedessä istuessaan. Jos pohjana käyttää turvetta tai muuta kuivaa materiaalia on terraariota syytä sumuttaa säännöllisesti kerranpari päivässä.

Ongelmia turvepohjan kanssa

Jokin aika sitten päätimme kokeilla mitä tapahtuisi, jos sarvisammakolle sittenkin järjestäisi luontaisenkaltaisen turvepohjan johon kaivautua. Sellaisiakin sisustuksia näkee eläintarhoissa ja harrastajilla aina silloin tällöin, ja se todella olisi vesipohjaa luonnollisempi vaihtoehto. Niinpä kuivasimme täysikasvuisen naaraamme terraarion ja levitimme pohjalle paksun kerroksen lannoittamatonta turvetta. Toiseen päähän terraariota jätimme laakean uima-altaan, varmuuden vuoksi. Näiden lisäksi asettelimme terraarioon siellä vanhastaan olleet sisusteet: ruukunpuolikkaat piiloiksi ja kultaköynnöksen luomaan vehreyttä. Pohjaturpeen kostutimme huolella, suorastaan märäksi.

Sammakko käyttäytyi kuten olimme olettaneet: se hakeutui turpeella olleen ruukun alle ja kaivautui turpeeseen niin että siitä jäi näkyviin vain silmät. Ja sinne se sitten jämähtikin, mikä tietenkin on täysin normaalia, onhan kyseessä sarvisammakko. Ongelmat alkoivat kuitenkin nopeasti. Sammakko söi normaalisti, mutta koska se ei koskaan liikkunut kuopastaan oli päältäpäin mahdotonta nähdä, oliko se jo ulostanut. Ja pitäisikö uloste siis korjata pois. Lopulta nostimme sammakon paikaltaan siivotaksemme kuoppaan kertyneen ulosteen pois. Mutta vaikka yritimme katsella emme pystyneet erottamaan ulostetta turpeesta. Ilmeisesti se oli tallautunut turpeen sekaan niin että sen löytäminen ja poistaminen olisi mahdotonta.

Pian tilanne alkoi tuntua huolestuttavalta, ulostaahan täysikasvuinen sarvisammakko lähes yhtä suuri läjiä kuin lemmikkikissamme! Ainoa vaihtoehto näytti siis olevan kaiken turpeen vaihtaminen. Koska turve oli hyvin märkää, sotki se niin sammakon, sisusteet kuin kaiken muunkin mutavelliin. Mutta tokihan sotkuinen siivoustuokio sai aikaan sen, että uloste saatiin pois terraariosta.

Turvevellin kanssa pelaaminen ei enää kiinnostanut, joten annoimme terraarion kuivua himpun. Uloste ei löytynyt sen helpommin kuin ennenkään, mutta ainakin säännöllinen turvepohjan vaihtaminen oli helpompaa. Pian törmäsimme kuitenkin toiseen ongelmaan: sammakko lakkasi syömästä. Koska tämä tapahtui syysaikaan, jolloin asunnon lämpötila luonnostaan laskee päättelimme syömättömyyden johtuvan lämpötilan laskusta ja yritimme korjata tilanteen asentamalla terraarioon lisälämmittimen. Lämmön palauttaminen ei kuitenkaan auttanut. Ainoaksi mahdollisuudeksi syömättömyyteen jäi näin liika kuivuus. Paluu turvevelliin ei houkuttanut, joten päätimme lopettaa turvekokeilun ja palauttaa terraarion takaisin vesipohjalle.

Tätä tehdessämme pesimme sammakon jälleen turpeesta puhtaaksi ja huomasimme kolmannen ongelman: ilmeisesti liian kuivien olosuhteitten takia sammakon edellinen nahanluonti oli epäonnistunut ja jouduimme kuorimaan sammakon päältä irtoamatta jääneitä nahanpalasia. Koskaan aikaisemmin tällä sammakkoyksilöllä ei ollut ollut minkäänlaisia ongelmia nahanluonnin kanssa.

Kun olimme palauttaneet terraarion takaisin normaaliin vesipohjaiseen systeemiinsä, alkoi sammakko syödä hyvällä ruokahalulla jo seuraavalla ruoantarjoamiskerralla. Ja me päätimme jatkossa pysyä hyväksi koetussa vesipohjasysteemissä. Turve voi olla luonnollisempaa, ja se mahdollistaa lajityypillisen kaivautumiskäyttäytymisen. Mutta meillä se tuotti aivan liikaa vaivaa ja ongelmia.  Mutta monet käyttävät luonnollisesti turpeella sisustettuja terraarioita aivan onnistuneesti, joten edellä esitetty on nähtävä vain meidän omana kokemuksenamme, ei kieltona turpeen käytölle. Lajityypillisen kaivautumiskäyttäytymisen mahdollistamiseksi turvepohjaa pitäisi suosia, jos vain mahdollista.

Lisääntymisen perusteet

Tämä luku on kirjoitettu terraariossa yleisimmän C. ornata –lajin mukaan, mutta sitä voi soveltaa ainakin C. cranwelli – lajin kasvatukseen. Näiden lajien kotiseuduilla vuodenajoissa on selvästi havaittava ero. Kevät ja alkukesä ovat sateista aikaa, kun taas talvella on kuivempaa. Nämä erot laukaisevat myös sarvisammakoiden lisääntymisen. Talven kuivimpaan aikaan sammakot voivat vaipua kuivahorrokseen ja kun sateet keväällä tulevat aktivoituvat sammakotkin lisääntymispuuhiinsa.

Koiraat hakeutuvat matalille lammille tai lätäköille ja alkavat kurnuttaa. Ääntelyn houkuttelemat naaraat saapuvat paikalle ja varsinainen parittelu, joka voi kestää useita tunteja pääsee alkamaan. Parittelun tuloksena naaras laskee useita tuhansia munia, jotka koiras hedelmöittää. Munat kuoriutuvat muutamassa päivässä ja toukat kasvavat nopeasti ollakseen valmiita muodonvaihdokseen joidenkin viikkojen kuluttua. Nuoret sammakot nousevat syntymälätäköistään maalle ja aloittavat hillittömän ahmimisen kasvaakseen mahdollisimman nopeasti aikuisen mittoihin.

Kaupallisessa kasvatuksessa sarvisammakoiden lisääntymistä vauhditetaan usein hormoonipiikein. Se ei kuitenkaan ole välttämätöntä, vaan myös kotikonstein lisäännyttämisessä voi onnistua. Päästäkseen oikeaan tilaan aikuiset tarvitsevat terraario-oloissakin talven, viileämmän ja kuivemman kauden. Tällaisen voi simuloida laittamalla eläimet terraarioon, jonka pohjalla on kunnon kerros rahkasammalta ja antamalla terraarion kuivahtaa. Päivittäiset sumuttelut voi siis unohtaa, mutta terraariossa tulee olla uima-allas johon sammakot pääsevät halutessaan kostuttautumaan. Lämpötilan tulee laskea 21 asteen tietämille. Normaalisti sammakot kaivautuvat sammalen sekaan eivätkä juuri liikuskele tai syö mitään. Talven sopiva kesto on noin kaksi kuukautta.

Kun kevät tämän jälkeen koittaa sammakoille on aika valmistaa niille kututerraario. Tällaisena toimii edellä kuvatun lainen vesipohjainen allas (huolimatta siitä millaisessa terraariossa sammakot normaalisti asuvat). Tämä on myös oikea aika myös laittaa koiras ja naaras samaan terraarioon. Pariskunnaksi tulee valita mahdollisimman samankokoinen pariskunta, jotteivat kosiomenot epähuomiossa pääty pienemmän yksilön syödyksi joutumiseen. Keväisiä sateita voi simuloida raivokkaalla sumutuksella tai mieluummin terraarioon asennettavalla sadetuslaitteistolla. Kaikesta sateesta huolimatta vedenpinta ei saa päästä nousemaan liian korkealla, minkä pystyy välttämään helpoiten asentamalla terraarioon ylijuoksutuskanavan. Jos altaaseen vielä istuttaa jonkinlaista kelluvaa tai muuta vesikasvillisuutta auttaa se sammakoita ankkuroimaan munansa paikalleen. Koiraat alkavat sateiden alkaessa kurnuttaa, ja munia altaaseen pitäisi ilmestyä 3-4 vuorokauden kuluttua. Kun munat on munittu tulee aikuiset poistaa altaasta. Tämän jälkeen vedenpintaa voi nostaa himpun korkeammalle.

Sarvisammakon toukat syövät pääasiassa eläinperäistä ravintoa, mutta jonkin verran myös kasvispohjaista ruokaa, kuten leviä ja vesikasveja. Aivan pienimmille toukille akvaariokalanpoikasille tarkoitetut poikasruoat ovat hyvää ravintoa. Kun toukat kasvavat, tulee ruoankin koon kasvaa. Tällöin ravintona voi käyttää esimerkiksi surviaisentoukkia ja muita pakastettuja (tai eläviä) pieniä selkärangattomia. Eri kokoiset toukat syövät helposti myös toisiaan, joten niille tulee tarjota kullekin asuttavaksi oma yksiö. Tai niin suuri yhteinen allas ja paljon piilopaikkoja, että pienimmät yksilöt pystyvät väistelemään suurempia sisaruksiaan.

Toukat kasvavat nopeasti ja noin kuukauden päästä ne käyvät läpi muodonvaihdoksen. Nuoret sammakot voi asuttaa samanlaisiin terraarioihin kuin aikuisetkin sammakot. Viimeistään tässä vaiheessa nuorukaiset on syytä erottaa kukin omaan yksiöönsä, sillä ne voivat syödä jopa itsensä kokoisia sisaruksiaan. Poikaset kasvavat edelleen nopeasti ja vaativat runsaasti monipuolista ravintoa.

Kirjallisuutta ja lisälukemista

Bartlett, R. D. & Bartlett P. P. 1996: Frogs, Toads and Treefrogs. s 52-58. Barrons Educational Services, NY. 104 s.

Farndell, R: Husbandry of Horned Frogs Ceratophrys cranwelli and Ceratophrys ornata.

Gustafsson, J. 2005: Suvun Ceratophrys sarvisammakot. Herpetomania 2/2005 s. 10-14.

Jansson, M. 1995: Ceratophrys-sarvisammakoista. Herpetomania 2/1995 s. 28-30.

Koivu, T. 1997: Koti sarvisammakolle. Herpetomania 1/1997 s. 14-16.

Wagner, E. 1996: Breeding Horned Frogs. Reptiles 4(4, April 1996) s. 12-14