Salamanterieläinten ravinto ja ruokinta

Kuvassa pinseteistä tarjotulla matoaterialla alppimanteri (Ichthyosaura alpestris), joka nykyään lasketaan haitalliseksi vieraslajiksi, eikä niitä siksi enää saa pitää hoidokkina.

Salamanterieläimet ovat petoja, jotka syövät itseään pienempiä eläimiä. Luonnossa niiden ruokavalio koostuu erilaisista hyönteisistä, nilviäisistä ja muista ötököistä.

Samaa ravintoa niille tulee tarjota myös terraario-oloissa. Käytännössä ruokana käytetään niin eläviä, kuin pakastettuja ja kuivattujakin hyönteisiä. Esimerkiksi sirkat ja surviaisentoukat ovat usein käytettyjä ja hyviä perusruokia, joita kaikkia saa sekä elävinä, että kuivattuina tai pakasteina. Pakastettujen surviaissääskentoukkien (joita usein kutsutaan verimadoiksi) lisäksi akvaarioliikkeistä löytyy pakasteena muitakin toukkia, joita kaikkia voi myös tarjota vedessä eläville eläimille. Samoin kuivattuna on nykyään saatavilla eläintarvikeliikkeistä hyvin monenlaisia suurempia eläviä ötököitä, jotka kaikki ovat hyvää ruokaa salamantereille.

Suurikokoisemmat ruokaeläimet (kuvassa huonekärpänen) voi tarjota salamantereille pyöreäkärkisillä pinseteillä.

Elävät ötökät ovat kuitenkin aina tuoreimpia ja terveellisimpiä, ja siksi niitä kannattaa suosia aina kun se vain on mahdolllista. Elävien ruokien puolelta lisää monipuolisuutta ruokavalioon voi luoda tarjoamalla sirkkojen lisäksi vaikkapa jauhomatoja, kastematoja, etanoita, vahakoisaperhosia ja kärpäsiä. Mitä monipuolisempaa ötökkäpohjaista ravintoa salamanterilleen pystyy tarjoamaan, sen parempi!

Pinsteistä tarjottu perhonen näyttää suurelta, mutta kun siivet taipuvat eläimen suussa, ei varsinaista syötävää ole kuin suunnilleen saman verran kuin huonekärpäsessä.

Aina silloin tällöin, tyyliin kerran kuukaudessa salamanterille voi tajota myös mahdollisimman vähärasvaista ja vähäsuolaista lihaa, kalaa tai sisäelinten paloja. Tai katkaravun pyrstöjä, joista suola on huuhdeltu huolellisesti pois. Nämä eivät kuulu salamanterin luontaiseen ruokavalioon, mutta ne sisältävät usein monipuolisesti erilaisia vitamiineja ja hivenaineita joita eläin tarvitsee. Näin selkärankaisten käyttöä ravintona voidaan perustella ruokavalion monipuolistamisella.

Jos salamanteri osaa noutaa annetun ruoan, voi isommat ruokaeläimet tarjota sormin tai pyöreäkärkisin pinsetein suoraan salamanterin eteen. Näin voi varmistaa että jokainen altaan eläin saa osansa, ja että ruoka tulee syötyä eikä jää veteen pilaantumaan. Jos eläimet eivät osaa syödä pinseteistä, voi ruoan tiputtaa pohjalle ja odottaa että eläimet käyvät syömässä sen sieltä. Jos ravinnoksi käytetään pieniä ötököitä on pohjalle laittaminen näppärin tapa.

Miten paljon ja kuinka usein?

Jos altaan pohjalle laittaa vedenalaisen ruokakupin ja ruiskuttaa suurella neulattomalla pistosruiskulla pienet ruokaeläimet suoraan tuohon kuppiin, pysyvät ne paremmin kasassa, eivätkä leviä ympäri terraarion pohjaa. Tämä helpottaa altaan puhtaanapitoa, koska syömättä jäänyt ruoka on helpompi kerätä pois kupista kuin lapolla pohjasoran seasta. Pakollista ruokakupin käyttö ei kuitenkaan ole.

Vaikka salamanterit ovat ahneita ja vaikuttaisivat syövän ”miten paljon tahansa”, liian suuria yksittäisiä ruokapaloja, tai liikaa ruokaa ei kuitenkaan pidä antaa. Suuret yksittäiset ruokapalat ovat hankalia nieltäviä, tai ne voivat vatsassa aiheuttaa vakavia ongelmia. Liian suuret ruokamäärät puolestaan aiheuttavat lihavuutta, mikä ei salamanterieläimillekään ole hyväksi. Sopivan kokoisen ruoan, ja sopivan ravinnon määrän oppii nopeasti käytännössä.

Yksittäisten ruokaeläinten koko määräytyy syöjän koon mukaan. Suuri, kymmensenttinen tai sitä pidempi salamanteri voi syödä jopa itsensä mittaisia kastematoja, mutta pieni eläin tarvitsee ravinnokseen hyvin ohuita, noin sentin mittaisia kastemadon palasia, tai muita pieniä ötököitä. Kovakuorisempien selkärangattomien, kuten sirkkojen ja jauhomatojen osalta koko on vielä tärkeämpi tekijä. Oikein suuri salamanteri pystyy nielemään kokonaisia täysikasvuisia koti- tai kaksitäpläsirkkoja, mutta pienemmälle tai nuorelle salamanterille voi tarjota vain aivan pieniä, muutaman millin mittaisia nuoria sirkkoja. Ja niin edelleen. Sopivan koon oppii kyllä kokeilemalla näkemään nopeasti maalaisjärkeä käyttäen: jos salamanteri joutuu käyttämään nielemiseen huomattavan paljon aikaa ja vaivaa, on ruokaeläin ollut liian suuri. Sopivan kokoisen saaliin salamanteri nielaisee muutamassa sekunnissa.

Pakastettuja toukkia myyntilevyssä, sekä kerta-annoksiksi pilkottuna pakasterasiassa.

Jos salamanterin ravinnoksi käytetään pieniä ruokaeläimiä joita annetaan kerralla useampia, kuten vaikkapa pakastettuja surviaissääskentoukkia jotka valuvat akvaterraarion veden pohjalle, sopiva määrä ruokaa on se määrä minkä salamanterit syövät vajaan tunnin aikana. Jos ruokaa vielä tunnin jälkeen, tai pahimmillaan seuraavana aamuna on altaassa syömättömänä, on sitä annettu liikaa, ja se on alkanut vähitellen pilaantua vedessä.

Ruokaa ei tule antaa joka päivä, sillä silloin salamanterit saavat helposti liikaa ravintoa. Sopiva ruokintaväli täysikasvuisille eläimille on joka toinen-, tai joka kolmas päivä. Poikaset on hyvä ruokia joka toinen päivä, toukkavaiheessa päivittäin.

Vitamiinien lisääminen ravintoon

Jos salamanterin ravintoon pystyy lisäämään vitamiineja ja hivenaineita, kannattaa niin tehdä mahdollisimman usein. Tuotteina voi käyttää erilaisia sammakkoeläimille sopivia vitamiini- ja hivenainavelmisteita.

Jos ruokaeläimet kasvattaa itse, tulee niitä syöttää mahdollisimman vitamiinipitoisella ravinnolla, jolloin vitamiinit kulkeutuvat salamantereiden hyödyksi luonnollista reittiä. Kastemadon sisään voi yrittää pistosruiskulla lisätä nestemäistä tai nesteeseen sekoitettua sammakkoeläimille sopivaa vitamiinia. Tai jos salamanteri on tarpeeksi kesy (tai ahne) voi vitamiiniliuosta toisinaan tarjota eläimelle suoraan suuhun neulattomasta ruiskusta.

© 1999-2023 | Niina & Joonas Gustafsson